Turkki hävittää kurdialueita armotta: Laajoja etnisiä puhdistuksia, satoja tuhansia ajettu kodeistaan

Pääkaupunki Diyarbakirista on tuhottu kokonaisia kaupunginosia. Turkki estää YK:n tutkijoiden pääsyn alueelle.

kurdit
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Turkin presidentin Recep Tayyip Erdoğanin on määrä sinetöidä yksinvaltansa AKP-puolueen järjestämässä kansanäänestyksessä 16. huhtikuuta.

Mutta samaan aikaan kun hän syyttää vaalikampanjointiaan estäviä Euroopan maita natsismista, Turkki on syyllistynyt maan kaakkoisosissa sijaitsevilla kurdialueillaan laajoihin ja järjestelmällisiin ihmisoikeusloukkauksiin ja etnisiin puhdistuksiin, YK:n ihmisoikeusvaltuutetun toimiston tuore raportti kertoo.

Raportin mukaan ne alkoivat heinäkuussa 2015. Tuolloin Erdoğan katkaisi kaksi vuotta jatkuneen rauhanhankkeen kurdien itsehallintoa ajavaa Kurdistanin työväenpuolueen PKK:n kanssa. Se käynnisti uudelleen yli 30 vuotta käydyn sisällissodan kurdialueilla. International Crisis Group arvioi, että näissä armeijan ja PKK:n välisissä taisteluissa on kuollut ainakin 2 623 ihmistä.

YK-raportti luetteloi, että Turkin toimien seurauksena 350 000–500 000 ihmistä, pääasiassa kurdeja, on ajettu kotoaan, satoja ellei tuhansia surmattu, ja ainakin 30 kaupunkialuetta ja kyläkeskusta hävitetty maan tasalle heinäkuun 2015 ja joulukuun 2016 välisenä aikana.

”Sadoista laittomiksi väitetyistä tapoista ei ole käynnistetty ainuttakaan tutkintaa.”