Trumpin ulkoministerin puheet leimattiin epäuskottaviksi, todellisuudessa Iranin ja al-Qaidan yhteistyöstä löytyy todisteita

Analyysi: Iran on ennenkin tarjonnut suojaa terroristijärjestön jäsenille. Yhteinen viholainen saa tarvittaessa viholliset hiljaiseen yhteistyöhön kulisseissa.

al-Qaida
Teksti
Saana-Maria Jokinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Tammikuun 12. päivänä pitämässään puheessa Yhdysvaltain silloinen ulkoministeri Mike Pompeo väitti, että Iran on terrorijärjestö al-Qaidan uusi ”kotipesä”. Lisäksi hän katsoi, että järjestö toimii tätä nykyä Iranin hallinnon suojeluksessa.

Mediassa Pompeon väitteet näytettiin ohittavan pitkälti perusteettomina. Myös Suomessa uutisoitiin, etteivät asiantuntijat pitäneet väitteitä šiialaisen Iranin ja äärisunnalaisen terrorijärjestön yhteistyöstä uskottavina.

Al-Qaidan toiseksi korkea-arvoisimman johtajan Abu Muhammad al-Masrin viime elokuussa Teheranissa tehty salamurha (jonka takana oli suurella todennäköisyydellä Israel) osoittaa kuitenkin kiistatta yhteyden Iranin ja terrorijärjestön välillä.

Iranin ja al-Qaidan yhteydet juontavat nykytiedon valossa juurensa 1990-luvun alkuvuosiin, jolloin terrorijärjestö ja sen perustaja, Osama bin Laden, majailivat Sudanissa.

Al-Qaidan jäsenten tiedetään tavanneen Sudanissa Iranin hallinnon edustajia. Järjestön uskotaan vastaanottaneen Iranilta ja sen aseistamalta Hizbollah-järjestöltä muun muassa räjähteitä ja tiedustelutietoa. Terrorijärjestön jäseniä osallistui myös Hizbollahin pitämiin koulutuksiin Iranissa ja Bekaan laaksossa, Libanonissa.