Suomalainen avustustyöntekijä: ”Venäjän asearsenaali pitää avun poissa Alepposta – Kansanmurha”

Kärsimyksen määrä on järjettömän suuri, sanoo Kirkon Ulkomaanavun Olli Pitkänen.

Aleppo
Teksti
Sanna Ihalainen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Humanitaarinen apu ei ole vieläkään tavoittanut syyrialaisia siviilejä Itä-Aleppossa. Avustusjärjestöt eivät pääse alueelle jatkuvien pommitusten vuoksi. Kirkon Ulkomaanavun Lähi-idän asiantuntijan Olli Pitkäsen mukaan tilanne on liian vaarallinen.

”Taistelulinjat ovat avun tiellä. Itä-Aleppo on käytännössä taistelutannerta. Pommituksia tulee säännöllisesti, mutta niitä on mahdoton ennustaa.”

Itä-Aleppon täysi saarto on kestänyt noin kuukauden, mutta siviilien tilanne on ollut huono jo pitkään. Ruoasta ja vedestä on pulaa lähes kaikkialla Syyriassa, mutta Itä-Aleppossa tilanne on pahin.

Tällä hetkellä avustusjärjestöjen rekat odottavat rajan takana Turkin puolella. Tilanne ei kuitenkaan vaikuta helpottavan lähitulevaisuudessa.

”Jos Venäjän joukot vetäytyisivät Syyriasta, Itä-Aleppo saattaisi aueta avustusjärjestöille.”