Bašar al-Assad saapumassa neljännen presidentinkautensa virkaanastujaisiin heinäkuussa 2021.

Tervetuloa takaisin, Bašar

Syyrian diktaattori Bašar al-Assad on sotarikollinen, josta ollaan tekemässä Lähi-idän vakauden takuumiestä.

Bašar al-Assad saapumassa neljännen presidentinkautensa virkaanastujaisiin heinäkuussa 2021. © afp/mvphotos

Kun Syyrian ulkoministeri Faisal Mekdad osallistui syyskuussa YK:n yleiskokoukseen New Yorkissa, hänen pakeilleen oli yllättäen ruuhkaa. Ainakin seitsemän arabimaan delegaatiot neuvottelivat presidentti Bašar al-Assadin luottomiehen kanssa.

Syyria suljettiin arabimaiden järjestön Arabiliiton toiminnasta heti, kun arabikevään 2011 kansannousu kärjistyi tuhoisaksi sisällissodaksi. Syyria on ollut jo kymmenen vuotta hylkiövaltio, johon ovat pitäneet yllä suhteita lähinnä sen sotilaalliset tukijat Venäjä ja Iran.

Nyt Syyrian asema on muuttumassa al-Assadin eduksi tavalla, joka vaikuttaa koko Lähi-idän voimatasapainoon. Lähes kaikki hänen hallintoaan jyrkästi vastustaneet arabimaat ovat viime kuukausina tehneet diplomaattisia avauksia Syyrian suuntaan.

Saudi-Arabian edustajat ovat neuvotelleet välien palauttamisesta normaaleiksi. Tunnusteluja tekevät myös Egypti, Qatar ja Jordania. Arabiemiraatit on jo avannut suurlähetystönsä Damaskoksessa.

Kaikki ne ovat aiemmin toimittaneet aseita al-Assadin hallintoa vastaan sotiville kapinallisille.

Arabiliiton puheenjohtaja Algeria taas haluaa Syyrian takaisin järjestöön loppuvuodesta pidettävään huippukokoukseen mennessä.

 

Syyrian naapurimaan Jordanian kuningas Abdullah II oli ensimmäinen valtionpäämies, joka vuonna 2011 kehotti al-Assadia luopumaan vallasta. Viime elokuussa Abdullah kuitenkin lobbasi Washingtonissa Yhdysvaltain kongressin jäseniä hyväksymään al-Assadin hallinnon paluun kansainväliseen yhteisöön.

Kuningas soitti 3. lokakuuta al-Assadille ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen ja ehdotti ”veljeskansojen yhteistyön lisäämistä”. Hän tarjoutui myös välittäjäksi Syyrian palauttaessa suhteitaan länsimaihin.

Kyse ei ole vain puheista, Jordania avasi vuodesta 2011 suljettuna olleen maarajansa Syyrian kanssa, mikä on Yhdysvaltain ja EU:n kauppasaarron kuristamalle maalle tärkeä helpotus.

Liikahduksia näkyy myös kansainvälisellä rintamalla. Toukokuussa Maailman terveysjärjestö WHO nosti Syyrian yhdeksi toimeenpanevan neuvostonsa 34 jäsenmaasta.

Kansainvälinen poliisijärjestö Interpol palautti lokakuussa Syyrian verkostoonsa, jonka ulkopuolelle se suljettiin vuonna 2011. Al-Assadin hallinto voi nyt laatia ulkomaille paenneista toisinajattelijoista kansainvälisiä pidätysmääräyksiä ja luovutuspyyntöjä.

Syyria-pakotteiden pääarkkitehti Yhdysvallat ilmoitti vastikään, että pahasta energiapulasta kärsivälle Libanonille voidaan toimittaa egyptiläistä maakaasua ja jordanialaista sähköä Syyrian siirtoputkien sekä -verkkojen kautta.

Sopimusta ideoinut Yhdysvaltain Beirutin-suurlähettiläs Dorothy Shea antoi ymmärtää, että joitain Yhdysvaltain Syyria-pakotteita voidaan poistaa, jotta toimitukset ovat mahdollisia.

Al-Assad suostui tarjoukseen heti. Syyria saa osuuden siirrettävästä energiasta mutta kyse on myös maineesta, Yhdysvallat käytännössä nostaa Syyrian johtajan Libanonin pelastustoimien avainpelaajaksi.

 

Käänne on häkellyttävä. Bašar al-Assad on viettänyt kymmenen vuotta pääosin eristyksissä palatsissaan Damaskoksessa, henkivartiokaartinsa suojaamana ja vain harvoin ulos uskaltautuen. Vierailijoita on ollut vähän, vierailukutsuja vielä vähemmän.

Pikavauhtista paluuta salonkikelpoiseksi selittää reaalipolitiikka: al-Assadin kaataminen asein on käynyt mahdottomaksi.

”Kansainvälinen yhteisö on valtaosin hyväksynyt, että al-Assad on pitänyt pintansa ja pysyy vallassa hyvän aikaa. Siten valtioiden etu on nyt normalisoida suhteet Syyriaan”, toteaa European Council on Foreign Relations -ajatushautomon Lähi-idän ohjelmajohtaja Julien Barnes-Dacey.

Al-Assad hallitsee tällä hetkellä noin 70 prosenttia Syyriasta. Vajaa neljäsosa on kurdeilla, joiden itsehallintoalue sijaitsee maan pohjois- ja koillisosissa. Eri kapinallisryhmien ja Turkin miehittämät alueet kattavat enää alle kymmenesosan Syyriasta.

Kurdihallinnon tukena on yhä vajaa tuhat amerikkalaissotilasta, mutta se ei ole uhka al-Assadille. Kurdit ovat tähdentäneet, etteivät pyri eroon Syyriasta vaan itsehallintoon osana sitä.

Kapinallisten päätukija Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan taas on sodan alusta asti tehnyt kaikkensa kaataakseen vihaamansa al-Assadin, mutta tulokset ovat jääneet laihoiksi.

Syyrian armeija on vallannut takaisin kapinallisalueita pala palalta Venäjän ilmapommitusten sekä Iranin ja Libanonin šiiamuslimien Hizbollah-järjestön joukkojen avulla.

Syyskuussa armeija palautti Syyrian kansannousun alkupisteen, Deraan kaupungin, hallituksen käsiin ensi kertaa vuoden 2013 jälkeen. Viimeinen merkittävä kapinallisalue Idlibissä Syyrian luoteisosissa on ollut jo kauan motitettuna.

Mitä enemmän al-Assadin sotilaallinen asema on vahvistunut, sitä selvemmäksi on käynyt, ettei Syyriaan saada kansainvälisten rauhanneuvottelujen kautta uutta hallitusta.

YK:n välityksellä käydyt Syyrian hallituksen, tärkeimpien kapinallisryhmien ja kansalaisjärjestöjen neuvottelut eivät ole johtaneet mihinkään. Niissä yritettiin sopia uudesta perustuslaista, joka takaisi maahan vapaat vaalit.

Al-Assadilla ei ole oman hallintonsa sisällä varteenotettavia uhkaajia. Päätöksenteko on keskitetty niille, jotka ovat sodan aikana osoittaneet pätevyytensä hallinnon puolustajina.

”Vallanvaihtoa tai neuvotteluja vallanjaosta ei ole näköpiirissä. Ulkovaltojen on siis aika muuttaa strategiaa”, kiteyttää Saksan yleisradioyhtiön ulkomaanpalvelun Deutsche Wellen Lähi-idän asiantuntija Matthias von Hein.

Arabimaat toivovat, että al-Assadin Syyria voi toimia koko aluetta vakauttavana voimana.

Arabimaat lämmittelevät suhteitaan al-Assadin Syyriaan, koska ne haluavat vakautta. Syyrian pitkän sisällissodan aikana Lähi- ja Keski-itä ovat täyttyneet uusista, uhkaavista muuttujista.

Libanonin yhteiskunnallinen syöksykierre sisältää jo ainekset tuhoisan sisällissodan toistumiseen. Irakissa vuoden 2003 amerikkalaismiehityksestä alkanut sekasorto jatkuu.

Palestiinalaisalueilla umpikorruptoidun ja yhä yksinvaltaisemman palestiinalaishallinnon kannatus on romahtanut ja islamistijärjestö Hamas valtaa siltä tilaa. Yhdessä Israelin siirtokuntarakentamisen kanssa se enteilee kahden itsenäisen valtion malliin tähtäävän Israelin ja palestiinalaisten rauhanhankkeen loppua.

Iranin sotilaallisen voiman kasvu sekä paluu vanhoilliseen hallintoon kasvattavat Israelin ja Iranin sodan riskiä, mutta on uhka myös Arabian niemimaan öljyvaltioille.

Turvattomuutta lisää Yhdysvaltain mielenkiinnon lopahtaminen Lähi-itää kohtaan, amerikkalaiset ovat vetäytyneet sekasortoisesti Irakista, Syyriasta ja viimeksi Afganistanista.

Ennen arabikevättä Syyria piti vuosikymmeniä yllä Lähi-idän kauhun tasapainoa. Arabimaissa uskotaan, että al-Assadin kivenkova yksinvalta voi nytkin toimia koko aluetta vakauttavana voimana paremmin kuin esimerkiksi Irakin jatkuvien kriisien koettelema näennäisdemokratia.

Al-Assadin toista tulemista puoltavat myös arabikevään esimerkit. Muammar Gaddafin kaataminen oli oikeutettu päätös Libyan julmalle yksinvallalle, mutta siitä on seurannut lähinnä sekasortoa ja kärsimystä libyalaisille sekä epävakautta ympäröiville maille.

Naapurimaat eivät missään tapauksessa halua nähdä samanlaista arvaamatonta ja sotkuista vallanvaihtoa Syyriassa.

Sitä ei toivo edes Israel. Sen johto ei rakasta al-Assadia, mutta on jo vuosikymmenten ajan kyennyt pitämään arkkivihollisensa kanssa yllä jäätävän asiallisia välejä. Vihamielisyydet on rajattu lähes pilkuntarkasti kirjoittamattomien sääntöjen mukaan.

Syyrian raja oli aiemmin Israelille hyvin vakaa, mutta sisällissota ja Iranin tuki al-Assadin hallinnolle muuttivat tilanteen. Syyrian armeijaa pönkittävät iranilaisjoukot toimivat Israelin rajan tuntumassa, ja niillä on ohjuksia, jotka kantavat käytännössä kaikkiin Israelin suuriin asutuskeskuksiin.

Israelille olisi eduksi sisällissodan päättyminen ja al-Assadin hallinnon vahvistuminen ainakin siinä määrin, että Syyria voisi alkaa vähitellen passittaa iranilaisjoukkoja takaisin kotiin.

Israel on jo aiemmin antanut ymmärtää, että se voisi palauttaa osan vuonna 1967 valtaamistaan Golanin kukkuloista vastineena rauhasta. Ennen arabikevättä neuvottelut katkesivat aina siihen, että Syyria halusi takaisin kaikki Golanilla menettämänsä alueet.

Heikentyneelle Syyrialle rauhansopimus ja osa Golania saattaisivat riittää. Liennytys Israelin kanssa kannustaisi myös Yhdysvaltoja ja EU:ta höllentämään pakotteitaan. Vaikka Venäjä ja Iran vakuuttavat auttavansa Syyriaa selviytymään pakotteista, jopa 80 prosenttia syyrialaisista elää köyhyysrajan alapuolella ja puolet työikäisistä on työttöminä.

Bašar al-Assad ja Vladimir Putin Damaskoksessa vuonna 2020. Venäjän väliintulo pelasti al-Assadin tappiolta Syyrian sisällissodassa. © Alexei Druzhinin/TASS/MVPhotos

Kansainvälinen yhteisö joutuu nielemään pyhiä periaatteitaan, jos se hyväksyy presidentti Bašar al-Assadin vallan.

Syyrian sisällissodan kaikki osapuolet ovat syyllistyneet ihmisoikeusrikoksiin, mutta Isisin ohella julmin sotija on ollut al-Assadin hallinto.

Sen tilillä on myrkkykaasuiskuja omia kansalaisiaan vastaan, saarrettujen kaupunkien pommittamista maan tasalle sekä kapinallisalueiden näännyttämistä nälkään. Kymmeniätuhansia siviilejä on surmattu, kapinaa on tukahdutettu summittaisilla teloituksilla, joukkopidätyksillä ja laajamittaisella vankien kiduttamisella.

Länsimaat ovat kahdesti tehneet kostoiskuja Syyriaan, kun Bašar al-Assad käytti kemiallisia aseita kapinallisia vastaan. Nyt kansainvälistä yhteisöä odottaa Syyriassa sama peruskysymys kuin Afganistanissa:

”Kuinka voidaan luoda vakautta ilman että lujitetaan hallintoa, joka on sekä ongelman syy että kiinteä osa ongelmaa? Tarvitaan strategiaa, joka tuo kestävää kehitystä kansalaisille muttei rikastuta hallintoa”, pohtii Deutsche Wellen von Hein.

 

’Vuosisadan pahimman sotarikollisen al-Assadin paluuta edistää ratkaisevasti Yhdysvaltain presidentin Joe Bidenin passiivisuus”, syyttää ajatushautomo Middle East Instituten Syyria-ohjelmaa johtava Charles Lister yhdysvaltalaisessa Foreign Policy -lehdessä.

Syyrian tulevaisuutta säätelee YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselma 2254, joka edellyttää, että maalle valitaan uusi johto vapailla ja rehellisillä vaaleilla.

Yhdysvallat on ilmoittanut pitävänsä päätöslauselmasta kiinni – periaatteessa.

”Bidenin hallinto tuskin on ottamassa al-Assadia avosylin takaisin kansainväliseen yhteisöön, mutta se on ilmiselvästi jättänyt muille oven auki. Käytännössä se on ulkoistanut suhteiden normalisoinnin Lähi-idän valtioille. Lopputulos ei välttämättä ole Yhdysvaltain mieleen, mutta se vapauttaa Bidenin hallinnon keskittymään tärkeimpänä pitämäänsä ulkopoliittiseen kohteeseen Kiinaan”, Lister sanoo.

Lister kertoo Bidenin sisäpiiriin kuuluvan korkea-arvoisen virkamiehen vahvistaneen hänelle, ettei Washington aio estää Yhdysvaltain liittolaisia solmimasta suhteita Syyrian kanssa.

Yhdysvaltain suhtautuminen Syyriaan on aiemminkin muuttunut tilanteen mukaan. Terrorisminvastaisen sodan alkuvuosina suhteet lämpenivät, kun Syyria tarjosi keskustiedustelupalvelu CIA:n käyttöön salaisia vankiloitaan ja kidutukseen erikoistuneita kuulustelijoitaan. Syyriassa puristettiin tietoja vangeilta, joita Yhdysvallat epäili terroristijärjestö al-Qaidan jäseniksi.

Kun kidutusohjelma hiipui, Yhdysvallat palautti voimaan aiemmat pakotteensa Syyriaa vastaan ja laajensi niitä sisällissodan sytyttyä vuonna 2011.

Bašar al-Assadista ei pitänyt tulla Syyrian yksinvaltiasta vaan silmälääkäri. Veljen kuolema autokolarissa muutti suunnitelmat.

Bašar al-Assadista ei koskaan pitänyt tulla Syyrian hallitsijaa.

Hiljainen ja ujo al-Assad oli vuonna 1992 muuttanut Lontooseen, jossa hän erikoistui silmälääkäriksi ja pysytteli tiukasti erossa Syyrian valtapolitiikasta. Kahden vuoden kuluttua hänet kuitenkin komennettiin kotiin oppimaan vallanperijäksi, kun isoveli Basil al-Assad kuoli auto-onnettomuudessa.

Valtaan Bašar al-Assad nousi vuonna 2000, kun hänen isänsä Hafez al-Assad kuoli sydänkohtaukseen.

Isä oli johtanut Syyriaa kolmekymmentä vuotta rautakourin. Hänen äkkikuolemansa jälkeen valtaan nousi vastahakoinen ja saamattomaksi leimattu mies, joka oli pakotettu tehtävään perheen yksinvallan takaamiseksi.

Kun kansannousu vuonna 2011 alkoi, al-Assadin uskottiin kaatuvan nopeasti. Tappiota pidettiin niin varmana, että länsimaat kehottivat kapinallisia kieltäytymään kaikista neuvotteluista al-Assadin hallinnon kanssa.

Kesään 2015 mennessä kapinalliset ja Isis olivat ahdistaneet al-Assadin hallinnon nurkkaan, sen hallussa oli viidesosa Syyriasta.

Armeija hävisi taisteluita, al-Assadin suosio jopa omien alaviittien keskuudessa oli pohjalukemissa, Syyrian sisäinen valtataistelu johti pidätyksiin ja salamurhiin.

Jääräpäiseksi kuvattu presidentti onnistui kuitenkin tarrautumaan valtansa rippeisiin, ja sitten Venäjä tuli avuksi.

 

Heinäkuussa Bašar al-Assad aloitti neljännen seitsemän vuoden mittaisen presidenttikautensa. Uudelleenvalinta hoidettiin näytösvaaleilla, joissa presidentti keräsi äänistä noin 95 prosenttia.

Lähes valmis silmälääkäri on ainoa arabikevään kansannousujen pyörteisiin ajautuneista johtajista, joka on onnistui puolustamaan valtaansa – mutta hirvittävään hintaan.

Kokonaisia kaupunkeja on tuhottu, ruoasta ja energiasta on huutava pula. Syrian Observatory for Human Rights -kansalalaisjärjestö arvioi, että sodassa on kuollut yli 600 000 ihmistä. Yli kaksi miljoonaa syyrialaista on saanut vammoja.

Sotaa edeltävästä 22-miljoonaisesta väestöstä noin 13,5 miljoonaa on joutunut jättämään kotinsa. Lähes seitsemän miljoonaa syyrialaista on paennut ulkomaille.

Presidentti al-Assad itse joutui pelastuakseen jakamaan valtaansa Venäjän presidentin Vladimir Putinin sekä Iranin pappisjohdon kanssa. Alkaa näyttää siltä, että se uhkapeli kannatti.

Sisältö