Paikalliset naiset tulevat Dania Salimin kukkakauppaan keskustellakseen hänen kanssaan. Nuori naisyrittäjä on kaupungissa vielä harvinaisuus, ja Salim saa osakseen myös paheksuntaa. Hän näkee työnsä keinona parantaa naisten asemaa.

Mosulin naiset

Isisin vallattua Mosulin miljoonakaupungin naiset suljettiin koteihinsa ja alennettiin alaikäisen asemaan. Nyt naiset haluavat itse vaikuttaa siihen, millaiseksi heidän tulevaisuutensa muotoutuu.

Paikalliset naiset tulevat Dania Salimin kukkakauppaan keskustellakseen hänen kanssaan. Nuori naisyrittäjä on kaupungissa vielä harvinaisuus, ja Salim saa osakseen myös paheksuntaa. Hän näkee työnsä keinona parantaa naisten asemaa.
Lähi-itä 15.03.2019 06:00
Kuvat Janne Körkkö Teksti Riikka Aaltonen

Naisten elämä pysähtyi kolmeksi vuodeksi, kun terroristijärjestö valtasi Irakin toiseksi suurimman kaupungin vuonna 2014. Heiltä kiellettiin sekä työnteko että opiskelu, ja liikkumista julkisilla paikoilla rajoitettiin. Irakin armeija valtasi Mosulin takaisin Isisiltä kesällä 2017. Puolitoista vuotta valtauksen jälkeen töissä käyvä nainen on Mosulissa yleisempi näky kuin aikana ennen Isisiä.

Silti YK:n tutkimuksen mukaan vain 18 prosenttia irakilaisnaisista on töissä tai etsii aktiivisesti töitä. Määrä kasvaa, sillä nainen on perheen pää ainakin joka kymmenennessä irakilaistaloudessa. Vuosia jatkunut sotiminen on kasvattanut sekä leskien että eronneiden määrää.

Leskien työllistyminen ja humanitäärinen apu vaikuttavat siihen, millaisessa ympäristössä heidän lapsensa kasvavat. Heikoimmilla ovat vähemmistöt ja Isisiin kuuluneiden miesten lesket. Heihin suhtaudutaan vihamielisesti, kuolleen Isis-taistelijan perhe voi päätyä Mosulin slummialueelle asumaan.

Avainsanat
Sisältö