Iranin kapina kuihtui

Donald Trump ei saanut mielenosoituksista uskottavaa syytä ydinsopimuksen purkamiseen.

Ulkomaat 12.01.2018 06:00
Hannu Pesonen

Iranin viime viikkojen levottomuudet alkoivat 28.12. maan toiseksi suurimmassa kaupungissa Mashhadissa. Sieltä ne levisivät nopeasti eri puolelle maata.

Aluksi mielenosoituksissa vastustettiin ruoan korkeaa hintaa. Pian ne kuitenkin laajenivat yleisiksi tyytymättömyyden osoituksiksi, joiden maalina oli koko islamilaisen pappisvaltion hallinto.

Valtakoneisto vastasi ampumalla, mukiloimalla ja pidättämällä mielenosoittajia sekä rajoittamalla internetin ja sosiaalisen median käyttöä.

Mielenosoittajien ja viranomaisten välisissä yhteenotoissa kuoli noin 20 mielenosoittajaa ja poliisia. Yleisimpien arvioiden mukaan noin 1500 ihmistä pidätettiin, tosin Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin hallinto puhuu ”tuhansista”.

Trump tviittasi ahkerasti tukea protestoijille ja lupasi ”mahtavaa tukea sitten kun on oikea hetki.”

Oikeaa hetkeä ei kuitenkaan tullut.

Mielenosoittajien, samoin kuin pidätettyjen määrä jäi selvästi pienemmäksi kuin vuoden 2009 presidentinvaalien vilppiepäilyistä käynnistyneessä ”vihreässä kansannousussa”.

Harva tuolloisista mielenosoittajista tai uudistusmielisen presidentti Hassan Ruhanin kannattajista näytti lähteneen kadulle.

Myös Iranin parlamentissa sekä vanhoilliset että uudistusmieliset tuomitsivat levottomuudet harvinaisen yksimielisesti.

Protesti kuivui kokoon.

 

Maan ulkopuolella moni jäi miettimään, mistä levottomuuksista oli lopulta kyse: vaativatko iranilaiset aidosti kuolemaa vallankumoukselle vai vain halvempia kananmunia?

Mellakoista vedetyillä johtopäätöksillä on merkitystä, sillä Iran on Lähi-idän suurvalta, jonka sisäisen tasapainon ja valtasuhteiden muutokset heijastuvat koko alueelle. Erityisen tärkeää on, etteivät ainakaan maan päävastustajat Yhdysvallat, Saudi-Arabia ja Israel tee tilanteesta vääriä johtopäätöksiä.

Ne ovat seuranneet viime vuosina ärtyneinä, miten Iran on kasvattanut nopeasti sotilaallista läsnäoloaan ja alueellista vaikutusvaltaansa Lähi-idässä niiden kustannuksella.

Israelin ja Saudi-Arabian mielestä Iran ei myöskään todellisuudessa ole luopunut ydinaseen kehittämisestä allekirjoittamastaan ydinsopimuksesta huolimatta. Lisäksi ne syyttävät Irania siitä, että se käyttää talouspakotteiden purkamisesta saamiaan varoja eri puolilla Lähi-Itää käytävien selkkausten lietsomiseen.

Tiivis yhteistyö Israelin ja Saudi-Arabian kanssa näkyy myös Yhdysvaltojen kannoissa.

Presidentti Trumpin hallinto on tehnyt kaikkensa, jotta levottomuuksista saataisiin tekosyy ottaa uudelleen käyttöön Iranin vastaiset pakotteet ja lopulta purkaa ydinsopimus, jota Trump on kutsunut ”kaikkien aikojen huonoimmaksi diiliksi”.

 

Pakotteista Trump voi tehdä päätöksen omilla valtuuksillaan.

Hän päättää joka kolmas kuukausi, ottaako Yhdysvallat Iranin-vastaiset pakotteet uudelleen käyttöön. Ajankohta on jälleen käsillä 12. tammikuuta.

Sen sijaan ydinsopimuksessa kyse on laajemman kansainvälisen yhteisön kannasta.

Yhdysvallat yritti hankkia tukea linjalleen YK:n turvaneuvostosta, jonka se kutsui koolle hätäistuntoon 5. tammikuuta. Syyksi kerrottiin se, että Iranin levottomuudet ”saattaisivat laajeta Syyrian kaltaiseksi täysmittaiseksi konfliktiksi”.

”Iranin kansa huutaa vapautta. Kaikkien vapautta rakastavien on seistävä sen tukena”, Yhdysvaltain YK-suurlähettiläs Nikki Haley hehkutti.

Yhdysvallat jäi kuitenkin yksin.

Muut turvaneuvoston jäsenvaltiot varoittivat Trumpia, ettei tämä yrittäisi käyttää YK:n arvovaltaa henkilökohtaisten tavoitteidensa edistämiseksi.

Jopa Yhdysvaltain tärkeimmät länsiliittolaiset muistuttivat, että puuttuminen Iranin tilanteeseen olisi vahingollista ja tukivat selväsanaisesti ydinsopimusta.

Britannian edustaja piti sopimusta yhtenä kansainvälisen diplomatian tärkeimmistä viimeaikaisista saavutuksista. Ranskan edustaja kutsui sopimusta Lähi-Idän vakauden peruskiveksi.

Yhdysvaltoja lukuun ottamatta turvaneuvoston kanta oli yksimielinen: Iranin tilanne ei uhkaa kansainvälistä turvallisuutta.

Kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat Iranissa suuremmat kuin useimmissa Lähi-Idän arabimaissa.

Pohjimmiltaan Iranin mielenosoituksissa ei olekaan kysymys järjestelmän romahdusvaarasta, vaan politiikasta: vanhoillisten ja uudistusmielisten jatkuvasta valtataistelusta.

Iran on pappisvalta, mutta ei yksinvalta. Maassa järjestetään vaaleja ja käydään poliittista kilvoittelua, joka on selvästi vilkkaampaa ja moniulotteisempaa kuin yksinkertaistavista stereotypioista voisi päätellä.

Parlamentin voimasuhteet vaihtuvat ja kansalaisten vaikutusmahdollisuudet ovat suuremmat kuin useimmissa Lähi-Idän arabimaissa.

Vaikka lopullisen sanan sanookin pappisvalta ja sitä johtava vanhoillinen ajatollah Ali Khamenei, joutuu hänkin ottamaan huomioon kansalaisten ja poliittisen hallinnon kannat.

Poliittista hallintoa johtaa presidentti Hassan Ruhani, joka valittiin toiselle nelivuotiskaudelleen toukokuun 2017 presidentinvaaleissa maltillisten ja uudistusmielisten äänillä.

Uudistusmielinen ei Iranissa kuitenkaan tarkoita länsimielistä tai välttämättä edes islamilaisen valtion periaatteiden vastustajaa. Ruhani on itsekin uskonoppinut, joka palasi maanpaosta vuonna 1979 Khomeinin kanssa ja lukeutui hänen tukijoihinsa.

Uudistusmielisten ja vanhollisten kannattajajoukot eivät myöskään ole täysin toisensa poissulkevia. Moni Ruhanin kannattaja hyväksyy myös Khamenein ja päinvastoin.

 

Vanhoillisten ja uudistusmielisten kiistojen ytimessä ovat suhde länsivaltoihin, kansalaisvapaudet ja talous.

Presidentti Ruhani on ennen kaikkea talousmies, jonka päätavoitteena on kohentaa iranilaisten taloudellista hyvinvointia. Sen hän uskoo onnistuvan laajentamalla markkinavoimien toimintavapautta ja purkamalla sääntelyä.

Iran kuuluu maailman suurimpiin öljyvaltioihin. Siitä huolimatta maan elintasoerot ovat kasvaneet jyrkästi.

Köyhyys koskettaa erityisesti nuoria ja maaseudun asukkaita. Iranin työttömyysaste on 12 prosenttia, mutta alle 25-vuotiaiden peräti 40 prosenttia.

Hallinnon mukaan syynä ovat kansainväliset pakotteet, joiden se arvioi supistaneen öljytuloja vuoden 2002 jälkeen yli 130 miljardia euroa.

Pakotteiden purkamisesta odotettava hyöty oli pääsyitä sille, että Ruhani sai laajat valtuudet neuvotella ydinsopimuksesta, vaikka pääosa vanhoillisesta eliitistä vastusti neuvotteluita.

 

Sopimusta ja pakotteiden purkua tervehdittiin Iranissa ilolla, mutta juhlamieli haihtui äkkiä.

Ruhani toteutti samanaikaisesti talousuudistuksia, jotka leikkasivat iranilaisten elintasoa ennen kuin pakotteiden purkaminen ehti kohentaa sitä. Pahiten isku osui vanhoillisten tärkeimpien tukiryhmien, alemman keskiluokan ja vähätuloisten ansioihin.

Vanhoilliset haistoivat tilaisuuden lyödä poliittista vastustajaansa. Jo syyskuussa 2017 vallankumouskaartin viikkolehti Sobh-e-Sadeq kirjoitti, miten elintasoerot kasvavat ja puoli kansaa elää köyhyydessä.

Lisää ongelmia seurasi, kun Ruhani esitteli vuoden 2018 budjetin. Se oli miljoonille iranilaisille järkytys.

Ruhani kertoi lakkauttavansa edeltäjänsä Mahmoud Ahmadinejadin luomat tukimekanismit, joilla oli jaettu vastikkeetta rahaa köyhille ”vallankumouksen kannattajille”. Lisäksi hän ilmoitti, että öljyn kuluttajahintoja nostetaan 50 prosentilla.

Hinnankorotukset ja tukileikkaukset heikentävät kertaheitolla ja jyrkästi alemman keskiluokan asemaa.

Samaan aikaan monen vähäosaisille hätäapua jakavan valtiollisen avustusjärjestön rahoitusta kasvatettiin. Niiden apuun turvautumista pidetään kuitenkin yleisesti nöyryyttävänä.

Mielenosoituksista puuttui terä, joka voisi viiltää nykyhallintoa syvältä.

Ei olekaan sattumaa, että mielenosoitukset alkoivat juuri Mashadissa. Iranin koilisosissa sijaitseva kaupunki on Ruhanin viime presidentinvaalien vastaehdokkaan Ebrahim Raisin päämaja.

Kaupungin moskeijoissa perjantaisaarnojen ydintä on vaaleista lähtien ollut presidentin arvosteleminen.

Alkuvaiheessa Mashhadin mielenosoituksessa huudettiinkin iskulauseita kuten ”kuolema Ruhanille” ja ”Ei korkeille hinnoille”.

Mutta sitten operaatio yksinkertaisesti karkasi aloittajiensa käsistä.

Äkkiä protesti kohdistuikin maan koko talous- ja yhteiskuntajärjestelmään. Kuolemaa huudettiin koko islamilaiselle tasavallalle ja diktatuurille – vanhoillinen eliitti mukaan luettuna.

Myös asevoimat ja vallankumouskaarti saivat osansa. Niiden kasvanut rahoitus ja lisääntynyt sotilaallinen toiminta ulkomailla ovat herättäneet katkeruutta, joka purkautui mielenosoituksissa.

Silti mielenosoitusten voima jäi varsin rajalliseksi. Niistä yksinkertaisesti puuttui terä, joka voisi viiltää nykyhallintoa syvältä.

Iranissa on 81 miljoonaa asukasta. Mikään lähde ei ole arvioinut mielenosoituksien osallistujamäärän ylittäneen 50 000 ihmistä.

Mielenosoituksilla ei myöskään ole ollut yhtenäistä tavoitetta tai johtoa. Eri mielenosoitusten syyt ja vaatimukset ovat usein olleet ristiriidassa keskenään.

Ruhanin valtaan äänestänyt keskiluokka näyttää pysytelleen levottomuuksista tiukasti sivussa. Vaikka maltilliset ovatkin tyytymättömiä presidentin aikaansaannoksiin, eivät he halua joutua inhoamiensa vanhoillisten käsikassaraksi.

 

Iranin johto tietää hyvin, että köyhyyden, eriarvoisuuden ja korruption hoitoon ei ole nopeaa lääkettä.

Tilanteen räjähdysalttiuden aistinut hallitus tukahdutti mielenosoitukset nopeasti, mutta vältti käyttämästä äärimmäistä väkivaltaa, joka olisi kärjistänyt tilannetta entisestään.

Viranomaiset ovat ilmoittaneet, että suuri osa pidätetystä on vapautettu heidän luvattuaan vastaisuudessa pysytellä erossa kapinoinnista. Internetin some-palvelutkin alkavat jo palata käyttöön.

Samaan aikaan parlamentin puhemies Ali Larijani on kertonut, että budjetista poistetaan kansalaisia raskaimmin rasittavat muutokset.

Trumpin hallinnon maalailema ”uuden kansannousun alku islamilaisen tasavallan kaatamiseksi” näyttääkin jäävän toiveajatteluksi.

Mielenosoituksilla voi silti olla laajempaa merkitystä.

On mahdollista, että kansalaisten protesti pakottaa Iranin johdon muuttamaan viime vuosien linjaansa, jossa se on pyrkinyt lujittamaan sotilaallista valta-asemaansa naapurimaiden heikkouden kustannuksella.

Sotaretket jatkuvat

Vaisuiksi jääneet mielenosoitukset eivät pakota Irania tinkimään tavoitteistaan laajentaa sotilaallista läsnäoloaan Lähi-idässä.

Iranin vallankumouskaarti on ollut yksi avaintekijöistä äärijärjestö Isisin kalifaatin tuhoamisessa Irakissa ja Syyriassa.

Venäjän irtautuessa sotaoperaatiostaan Syyrian hallitus tukeutuu yhä enemmän Iraniin.

Kapinallisilta alueita valtaavat iranilaisosastot ovat Syyrian lounaisosissa yltäneet Israelin miehittämien Golanin kukkuloiden liepeille.

Se kasvattaa merkittävästi riskiä Israelin ja Iranin yhteenotosta, varsinkin jos Israel kokee Trumpin hallinnon rohkaisevan sitä. 

Sisältö