Aikalisä Syyriaan

”Viimeinen suurhyökkäys” Idlibissä olisi toteutuessaan luonut uuden pakolaistulvan ja taistelualueen.

ulkomaat
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Syyrian luoteisosissa Turkin rajan tuntumassa sijaitseva Idlibin maakunta oli keväällä 2011 ensimmäisiä paikkoja, jossa nykyiseen sotaan johtaneet Bashar al-Assadin hallinnon vastaiset kansannousut kiihtyivät verisiksi yhteenotoiksi.

Sen jälkeen Idlib oli hallituksen ja eri kapinallisryhmittymien jatkuvien valtaustaistelujen kohde.

Taistelut laantuivat, kun Idlibistä muodostettiin keväällä 2017 yksi Turkin, Iranin ja Venäjän valvomista suoja-alueista Syyrian hallituksen ja kapinallisten joukkojen välille.

Se kuitenkin oli tyyntä myrskyn edellä. Iranin ja Venäjän avulla sodassa niskan päälle päässyt Syyrian hallitus on kahden viime vuoden ajan vallannut yksi kerrallaan kapinallisten tukialueita.