Komeita kuvia maapallosta: Rosetta-luotain lähti kohti ulkoavaruutta

avaruus
Teksti
Jukka Ukkola
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Kuva AP / Lehtikuva.

Euroopan avaruusjärjestön ESAn Rosetta-luotain jätti jäähyväiset emoplaneetalleen Maalle tänään perjantaina ja 13. päivänä.

Läksiäisiksi se otti kauniin kuvan maan sirpistä sellaisena kuin se näkyi torstaina 633 000 kilometrin päästä. Kuvan sirppi on eteläiseltä pallonpuoliskolta ja siinä häämöttää pilvien alla Etelämanner. Kirkkaimmat valkoiset kohdat ovat heijastumia rannikoiden jäätiköistä.

Perjantaina klo 9.46 Suomen aikaa Rosetta ohitti kolmannen ja viimeisen kerran maapallon 2481 kilometrin päästä ja suunnisti verryttelykierrosten jälkeen kohti varsinaista päämääräänsä, 67P/Churyumov-Gerasimenko -komeettaa.

Ennen kuin luotain pääsee sinne saakka kesäkuussa 2014, sen matkaan kuuluu vielä useita pakollisia kuvioita, kuten muutamia etääntymisiä Auringosta ja uudelleen lähestymisiä, sekä välietappina asteroidi Lutetia, jonka luotain ohittaa ensi kesänä.

Kaksi ja puoli vuotta Rosetta kiitää ulkoavaruudessa omia aikojaan, kunnes se keväällä 2014 ohjataan komeetan kiertoradalle ja etsimään laskeutumispaikkaa Philae-laskeutumisalukselleen. Itse Rosetta seuraa komeettaa joulukuuhun 2015 saakka.

Hurjan tutkimusretken tavoitteena on selvittää komeetan avulla aurinkokunnan syntymekanismeja ja varhaisvaiheita, joista on säilynyt tietoja komeetoissa 4,6 miljardin vuoden ajan.

Rosettan tutkimuskalustoon kuuluu 11 tieteellistä mittalaitetta, joista kuutta Suomen Ilmatieteen laitos on ollut mukana suunnittelemassa ja rakentamassa.

Aiheesta lisää Lisätietoa Rosettasta, kuvia ja videota (ESA)