Kim tietää naruttavansa Trumpia, ja Trump naruttavansa Kimiä – kumpi ”rakastuneista” on oikeasti niskan päällä?

Pohjois-Korean diktaattori on löytänyt tärkeän tukijan Etelä-Koreasta.
Ulkomaat 6.10.2018 08:29

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapasivat Singaporessa 11. kesäkuuta 2018. © Saul Loeb / AFP / LEHTIKUVA

Rakastuneiden käytöstä on vaikea ennakoida, kuten kaikki tietävät.

Siksi onkin erityisen vaikea vastata kysymyksen, mitä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oikein hakee suhteestaan Pohjois-Korean johtajaan Kim Jong-uniin.

Tiistaina 25. syyskuuta maailman valtionpäämiehet kerääntyivät jokavuotiseen puhemaratoniinsa YK:n yleiskokoukseen järjestön päämajassa New Yorkissa.

Trumpin käyttämä Yhdysvaltain puheenvuoro osoitti, miten täysin päälaelleen hänen maailmansa on keikahtanut vuoden 2018 aikana.

Vielä vuoden alussa Trump puhui Pohjois-Korean roistodiktatuurin ”täydellisestä murskaamisesta” ja Kimistä ”pienenä rakettimiehenä”.

Nyt muun maailman johtajat saivat kuunnella Trumpin vuolaita kehuja ”rohkeasta puhemies Kimistä” joka on lopettanyt ydinaseiden testauksen ja sulkee sotilaallisia laitoksia niin, etteivät ohjukset ja raketit lennä enää minne sattuvat.

Seuraavalla viikolla Trump pani vielä paremmaksi.

”Hän kirjoitti minulle kauniita kirjeitä. Ne olivat upeita kirjeitä. Ja sitten me rakastuimme”, hän kuvasi suhdettaan Kimiin kuulijoilleen Yhdydsvaltain välivaaleja pohjustavalla republikaanien kannustuskierroksella Länsi-Virginiassa 30. syyskuuta.

Trumpin sanavalinnoissa saattoi olla mukana kieroa huumoria, jolla pyritään viihdyttämään samanmielisiä kuulijoita. Silti ne saivat republikaanipuolueen johdon ja presidentin esikunnan kiemurtelemaan myötähäpeästä.

 

Ylistämällä vuolaasti Kim Jong-unia Trump saattaa pyrkiä hivelemään Pohjois-Korean diktaattorin loukattua itsetuntoa.

Trump kohtasi Kimin Singaporessa 12. kesäkuuta tapaamisessa, jota kutsui historialliseksi käännekohdaksi.

Trumpin hallintoa lähellä olevat lähteet ovat väittäneet, että presidentti lupasi kahdenkeskisessä keskustelussa Kim Jong-unille allekirjoittavansa pian Koreoiden välisen, Yhdysvaltain takaaman rauhansopimuksen.

Vuonna 1950 puhjenneen Korean sodan päättävä rauhansopimus on Kimin ulkopoliittinen ykköstavoite. Se laillistaisi ja lujittaisi Kim-suvun yksinvaltaisesti johtaman Pohjois-Korean olemassaolon ja antaisi maalle turvatakuut.

Korean sota kesti kolme vuotta ja vahvisti Koreoiden jaon Neuvostoliiton ja Kiinan tukemaan kommunistiseen pohjoiseen sekä Yhdysvaltain ja länsimaiden tukemaan etelään. Kylmän sodan kauden tuhoisimmassa yhteenotossa kuoli ainakin puoli miljoonaa sotilasta ja 2,5 miljoonaa siviiliä.

Sodan jälkeen osapuolten välillä on vallinnut jännittynyt aselepo, jota valvoo satoja tuhansia sotilaita raskaasti aseistetun rajavyöhykkeen molemmin puolin. Varsinaista rauhansopimusta ei tähän päivään mennessä ole solmittu.

Yhdysvaltain pysyvä kanta on ollut, että rauhansopimus voidaan solmia vasta kun Pohjois-Korea on luopunut ”lopullisesti ja täysin todistettavasti” ydinaseista.

Pohjois-Korea edellyttää päinvastaista järjestystä. Ensin tarvitaan rauhansopimus takeeksi Yhdysvaltain aikomuksista. Vasta sitten Kim voi luopua ydinaseista.

Lupaus rauhansopimuksesta oli huomenlahja, jota Kim eniten kaipasi.

Ydinaseet ovat ainoa valtti, joka takaa Kimin aseman valtionpäämiehenä ja Pohjois-Korean merkityksen kansainvälisenä voimatekijänä.

Ilman ydinaseuhkaa Pohjois-Korea olisi vain yksi monista kevyen keskisarjan diktatuureista, joiden kurittaminen odottaa vain vuoroaan.

Jos Kim antaisi ydinaseensa ilmaiseksi pois, voisi hän saman tien ryhtyä pakkaamaan laukkujaan ja rahavyötään ja suunnata kohti joitain niistä yhä harvemmiksi käyvistä turvasatamista, joita maailma tarjoaa vasten tahtoaan eläköityneille diktaattoreille.

Kim muistaa usein mainita Irakin Saddam Husseinin ja Libyan Muammar Gaddafiin kohtalot. Kumpikin pääsi väkivaltaisesti hengestään sen jälkeen kun erehtyivät luopumaan ydinaseuhastaan.

Trumpin ja Kimin neuvottelujen jatkoon ja menestykseen vaikuttaa siis vahvasti tapahtumien marssijärjestys.

Kumpi sovitaan tapahtuvaksi ensin, rauhansopimuksen allekirjoittaminen (Kimin tavoite) vai Pohjois-Korean todistaminen aukottomasti ydinaseettomaksi (Trumpin vaatimus)?

Jos Trump todella teki Singaporessa lupauksen rauhansopimuksesta, oli se huomenlahja, jota Kim eniten kaipasi.

 

Singaporen tapaamisen jälkeen asiassa ei kuitenkaan ole edetty.

Päinvastoin, lyhenteellä FFVD (final, fully verified denuclearization) kutsuttu ydinaseriisunta on noussut entistä selvemmin Yhdysvaltain kynnyskysymykseksi.

Kim osoitti kiukkunsa ja turhautumisensa näkyvästi viime heinäkuussa, kun Trumpin hallinnon Pohjois-Koreaan lähettämä ulkoministeri Mike Pompeo joutui palaamaan kotiin diktaattoria tapaamatta.

Kimillä oli muita kiireitä: hän nöyryytti vierastaan tutustumalla samaan aikaan valtiolliseen perunatilaan.

Elokuussa Trump joutui perumaan Pompeon seuraavan matkan viime hetkellä ja kertomaan syyksi, etteivät neuvottelut olleet edistyneet.

Nyt välit tosin näyttävät taas lämpenevän. Trump on ilmoittanut haluavansa tavata Kimin pian uudelleen. Pompeon on määrä lentää Pohjois-Koreaan sunnuntaina 7. marraskuuta järjestelemään tapaamista.

 

Monen asiantuntijan mielestä johtajien kädenväännössä Trumpin ranne on painunut ainakin hivenen lähemmäksi pöytää kuin Kimin.

Trumpin YK-puheen sanavalinnat osoittavat, että Kim on jo nyt pystynyt muokkaamaan presidentin sanontoja ja ilmaisuja mieleisikseen.

”Olimme yhtä mieltä siitä että on molempien maittemme etu edistää Korean niemimaan saattamista ydinaseettomaksi”, Trump kuvaili Singaporen tapaamista.

Sanamuoto on juuri se, mitä Pohjois-Korea suosii.

Yhdysvallat näyttää myös unohtaneen Kimin velipuolen Kim Jong-namin myrkytysmurhan Kuala Lumpurin lentokentällä Malesiassa helmikuussa 2017, samoin Pohjois-Korean ihmisoikeusrikkomukset.

Pohjois-Korean noin 30:llä pakkotyö- ja uudelleenkasvatusleirillä raataa epäinhimillisissä oloissa ainakin 200 000 ihmistä, arvioi Pohjois-Korean ihmisoikeusloukkauksia tarkkaileva Committee for Human Rights in North Korea (HRNK).

Trump myös liioittelee Kimin aikaansaannoksia.

Pohjois-Korea on siistinyt kielenkäyttöään, räjäyttänyt Punggye-rin ydinkeskuksen tunneleita ja pidättäytynyt ydin- ja ohjuskokeista – mutta ei kansainvälisten asiantuntijoiden mukaan lakannut kehittämästä ydinohjelmaansa.

Vaikka Kim ei olisikaan niskan päällä, ainakin hän laskee, että juuri Trumpin kanssa hänellä on ainutlaatuinen mahdollisuus vaikuttaa asioiden kulkuun. Vastaava tilaisuus tuskin toistuu kenenkään muun Yhdysvaltain presidentin tai kansainvälisen yhteenliittymän kanssa.

Kim uskoo hyötyvänsä siitä, että Trump suosii kansainvälisissä suhteissaan kahdenkeskeisiä, mies miehelle-keskusteluita. Luottoa ei ole horjuttanut edes se, että Trump on osoittanut voivansa luistaa kädenpuristusdiileistään liukkaasti kuin märkä saippua sormista.

Kun Trump julisti itsensä Singaporen ”tuloksillaan” Koreoiden-kysymyksen historialliseksi ratkaisijaksi, hän tarjosi samalla Kimille kiristysruuvin.

Sortuminen tästä asemasta poliittisten arvioijien mitäs-minä-sanoin-pilkan maalitauluksi olisi raskas pala, jota Trump haluaa välttää kaikin keinoin.

Moon on toiminut käytännössä Kimin lähettiläänä Yhdysvaltain suuntaan.

Samaan aikaan Kim on löytänyt tärkeän tukijan Etelä-Koreasta.

Kymmenen viime vuoden ajan Etelä-Korean vanhoilliset oikeistopresidentit Lee Myung-bak and Park Geun-hye pitivät yllä jyrkkää linjaa suhteessa Pohjois-Koreaan. He romuttivat kaikki maiden väliset liennytyshankkeet ja ajoivat Koreat sodan partaalle.

Etelä-Korean ensimmäisen naispresidentin Park Geun-hyen korruptiosta saama vankilatuomio oli Kimille onnenpotku.

Tilalle noussut liennytysmielinen Moon Jae-in on palauttanut vuosikymmenen takaisen päivänpaistepolitiikan taas kunniaan, lämpimämpänä kuin ehkä koskaan.

Kimin sovinnollisesta uudenvuodenpuheesta alkanut naapurisuhteiden lämmittely johti nopeasti näyttävään veljeilyyn Pyeongchangin talviolympialaisissa sekä yhteistapaamiseen, jossa kumpikin johtaja otti vertauskuvallisia askeleita toisen maaperälle.

Sen jälkeen Moon on toiminut käytännössä Kimin lähettiläänä Yhdysvaltain suuntaan.

Syyskuussa Moon teki kolmipäiväisen valtiovierailun Pohjois-Koreaan, jossa sai osakseen valtavia suosionosoituksia.

Nyt Koreat valmistelevat jo yhteistä hakemusta vuoden 2032 kesäolympialaisia varten.

Lokakuun ensimmäisellä viikolla Koreat ovat jopa alkaneet purkaa miinoja rajavyöhykkeeltään Panmunjomissa. Alueella on yli 800 000 maamiinaa, sekä henkilö- että panssarimiinoja.

Miinat puretaan alueelta, jossa molempien vartioasemat ovat suoraan toisiaan vastapäätä. Kun operaatio on tehty, myös vartioasemat puretaan ja paikalle jää vain aseistamattomia joukkoja.

Etelä-Korea on alkanut purkaa myös kovaäänisiä, joilla se lähetti propagandaviestejä rajan yli.

Myös Moon haluaa, että Koreoiden välille solmittaisiin nopeasti rauhansopimus.

Parivaljakko Moon ja Kim – ei siis Trump ja Kim – olikin etukäteen korkealla vedonvälittäjien veikkauslistalla tämänvuotisen Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Rauhanpalkinto myönnettiin lopulta kongolaiselle lääkärille Denis Bakwegelle ja irakilaiselle jesidinaiselle Nadia Muradille, jotka vastustavat aktiivisesti toiminnallaan raiskausten järjestelmällistä käyttöä sodankäynnin välineenä.

Pohjois- ja Etelä-Korealla ei ole käytännössä mahdollisuutta solmia rauhaa vain keskenään, vaikka rauha koskeekin niitä itseään. Rauhan takaajiksi tarvitaan samat valtiot, joihin Koreat sodan aikana tukeutuivat tahollaan: etelä Yhdysvalltoihin, pohjoinen Kiinaan ja Venäjään.

Tilanteen pysyminen ratkaisemattomana on kuitenkin sopinut suurvaltakolmikolle hyvin.

Mikään niistä ei ole innostunut ajatuksesta, että Korean niemimaalle syntyisi uusi, vahva ja yhtenäinen suurvalta-Korea, jota ne eivät voi painostaa samaan tapaan kuin nykyääm etelää ja pohjoista erikseen.

 

Trumpin huolestuneet neuvonantajat korostavat presidentille paraikaa, että jos rauhansopimus solmitaan ennen ydinaseista luopumista, voi se johtaa uusiin ja entistä vaarallisempiin muutoksiin Korean niemimaalla.

Kun Kimillä on sopimus taskussaan ja hän on hankkinut siihen kansainvälisen takuuleiman YK:lta, Pohjois-Korea on käytännössä hyväksytty kansainväliseksi ydinasevaltioksi – jonka tosin edellytetään ”vaiheittain” luopuvan aseista.

Vaiheittain on tunnetusti venyvä käsite.

Ruotsin hallitus päätti vuonna 1980 kansanäänestyksen jälkeen luopua vaiheittain ydinvoimaloistaan ja ydinvoiman käytöstä vuoteen 2010 mennessä. Ydinvoimalat tuottavat yhä kolmanneksen ruotsalaissähköstä.

Asiaa mutkistaa entisestään Kimin oppi, jonka mukaan rauhansopimus on mahdollista solmia juuri siksi, että Pohjois-Korea on kehittynyt ydinasevaltioksi.

Kim on seitsemässä vuodessa pannut toimeen neljä Pohjois-Korean kuudesta ydinkokeesta sekä suorituttanut noin 90 ohjuskoetta – kolme kertaa enemmän kuin isänsä Kim Jong-il ja isoisänsä, Pohjoios-Korean perustanut Kim il-Sung yhteensä.

Pohjois-Korealla on nyt 20-60 ydinkärkeä. Se on myös kehittänyt mannertenvälisten ohjustensa kantomatkaa niin, että ne saattavat yltää jo Yhdysvaltain mantereelle.

Miksi ihmeessä Kim luopuisi aikaansaannoksestaan?

Muu maailma saakin seurata vielä kauan näytelmää, jossa sekä Kim että Trump uskovat paraikaa olevansa niskan päällä ja naruttavansa vastapeluriaan.

Jokainen määritelköön itse, onko näytelmän tyylilaji draama, komedia vai tragedia.