Kiista kiinalaisten kirjailijoiden ja Googlen välillä: Estikö Google tiedonvälityksen?

Hanna Hihnala
Ulkomaat 27.10.2009 11:25
Ihmiset käyttivät kannettavia tietokoneita maaliskuussa Googlen tilaisuudessa. Google avasi silloin ilmaisen musiikin latauspalvelun Kiinassa Pekingissä. Kuva Alexander F. Yuan / AP / Lehtikuva

Markkinaosuutta Kiinassa hamuava yhdysvaltalainen hakukonejätti Google on saanut valituksia sensuurista.

Kiinan kansantasavallan kommunistisen puolueen lehti syyttää Googlea siitä, että se yritti pitää internetin käyttäjät poissa People’s Dailyn kirjasivuilta. Lehti raportoi kiistasta kiinalaisten kirjailijoiden ja Googlen kirjahaun välillä.

Verkkosivujen kolmipäiväinen häirintä alkoi People’s Dailyn mukaan viime viikon keskiviikkona sen jälkeen, kun lehti kertoi sivuillaan kiinalaisesta ryhmävalituksesta. Valituksen tekijät ovat huolissaan, että Googlen suunnittelema virtuaalinen kirjahaku saattaa rikkoa kiinalaisten tekijöiden oikeuksia.

Tämän jälkeen Googlen hakukone antoi varoituksen, että People’s Dailyn sivut saattavat sisältää tietokonetta vahingoittavaa ohjelmistoa. Lehden teknikot eivät löytäneet sivustolta mitään vikaa.

”Saimme lukijoilta valituksia, että he eivät päässeet sivuillemme Googlen kautta”, sanoi Pan Jian People’s Dailysta.

Googlen tiedottaja Cui Jin kiisti, että estoja olisi kytketty päälle tekijänoikeuskiistan takia. Hänen mukaansa varoitus on automaattinen toiminto, johon ei ole sekaannuttu.

Pan Jianin mukaan kilpaileva hakukone Baidu ei antanut samanlaista varoitusta. Cui Jinin epäili syyksi sitä, että Google ja Baidu eivät välttämättä käytä samaa ohjelmistoa.

Google Kiinassa

Google on aiemminkin saanut valituksia Kiinassa, jossa myös maan hallitus harjoittaa internetsensuuria.

Google on kamppaillut laajentaakseen reviiriään Kiinassa, jossa sillä on tällä hetkellä noin 30 prosentin osuus hakukonemarkkinoilla. Paikallisen kilpailijan Baidun osuus on noin 60 prosenttia. Kiinassa on yli 338 miljoona internetin käyttäjää.

Kiinasta otettiin viime viikolla yhteyttä Googleen aikeena neuvotella kiinalaisille kirjailijoille maksettavista korvauksista.

Google on sopinut yhdysvaltalaisen tekijänoikeusjärjestön kanssa 125
miljoonan dollarin korvauksesta kirjojen skannaamisesta.
Yksilötasolla kirjailija saa kokonaisesta kirjasta 60 dollaria. Tämä sopimus pätee kuitenkin vain Yhdysvalloissa.

Lähde AP, It-viikko