Kiinan maanjäristyksessä tuhansia uhreja ja määrä kasvaa yhä

Karri Kokko
Ulkomaat 12.5.2008 17:40

Tuhansia ihmisiä on saanut surmansa Kiinassa maanantaina tapahtuneessa tuhoisassa maanjäristyksessä. Uutistoimisto Xinhua kertoi maanantai-iltana, että pelkästään Sichuanin maakunnassa kuolleita on yli 8 500. Järistys romahdutti koteja, kouluja, tehtaita ja ainakin yhden sairaalan.järistys kiinassa

Maanjäristyksessä loukkaantunutta kiinalaisnaista hoidetaan taivasalla.

Järistys on tuhoisin Kiinassa kolmeen vuosikymmeneen. Uhrien määrän uskotaan edelleen kasvavan, kun viranomaiset ja pelastusryhmät pyrkivät saamaan yhteyden moniin vielä tavoittamattomiin alueisiin. Puhelinlinjat olivat alueella poikki järistyksen jäljiltä.

Sichuanin lisäksi 7,8 richterin järistys aiheutti tuhoja myös lähialueilla Chongqingissä, Yunnanissa, Gansussa ja Shaanxissa.

Järistys iski alkuiltapäivästä paikallista aikaa, jolloin oppilaat olivat kouluissaan ja työläiset työpaikoillaan. Virallisten tiedotusvälineiden mukaan ainakin kahdeksan koulua on sortunut.

Satojatuhansia jälkijäristyksiä pelkääviä ihmisiä odotti yö ulkona kylmässä ja sateessa.

”Monia koteja on romahtanut täällä”, kertoi Dujiangyanista tekstiviestejä lähettänyt nainen, jonka kaupasta myös sortui osa. Hän kertoi olevansa tyttärensä kanssa kunnossa ja yöpyvänsä koulun pihalla.

Satoja loukussa raunioissa

Dujiangyanissa noin 900 teini-ikäistä opiskelijaa hautautui kolmikerroksisen oppilaitoksen raunioihin. Kymmeniä kyettiin kuitenkin heti auttamaan raunioista ulos, ja vain neljän tiedettiin varmuudella saaneen surmansa.

Kaupungissa sortui myös sairaala, mutta uhreista ei ollut tietoa. Satoja ihmisiä kerrottiin myös jääneen useiden tehtaiden raunioihin. Sortuneiden joukossa oli kemiantehtaita.

Järistyksen keskus oli lähellä Wenchuanin piirikuntaa. Runsaan 100 000 asukkaan Wenchuanista oli maanantai-iltaan mennessä saatu erittäin huonosti tietoa. Läheisessä Beichuanin piirikunnassa kerrottiin olevan jopa 5 000 kuolonuhria. Neljä viidestä piirikunnan rakennuksesta on sortunut.

Kiinan pääministeri Wen Jiabao saapui maanantaina järistysalueelle Chengduun. Hän kutsui järistystä suuren luokan katastrofiksi.

Järistys on tuhoisin Kiinassa sen jälkeen kun Tangshanissa vuonna 1976 tapahtunut järistys tappoi yli 250 000 ihmistä.

Valtaosa suomalaisista tavoitettu

Suomen Pekingin-lähetystön tietojen mukaan valtaosa järistysalueella olevista suomalaisista on tavoitettu ja he ovat kunnossa. Suomalaisia tiedetään tällä hetkellä olevan Sichuanissa vain pääkaupungissa Chengdussa. Kaupungin 41 suomalaisesta lähetystö oli iltaan mennessä tavoittanut 35.

Viisihenkinen perhe oli lisäksi ilmoittautunut Chongqingistä, missä järistys myös vaati uhreja. Muutaman suomalaisen tiedetään olevan Yunnanissa ja Gansussa.

Järistys ei aiheuttanut henkilövahinkoja Chengdussa toimiville suomalaisyrityksille TietoEnatorille ja Nokia Siemensille.

Maanjäristys vavisutti rakennuksia pääkaupungissa Pekingissä, Hongkongissa ja Thaimaan pääkaupungissa Bangkokissa. Pekingissä se tuntui 3,9 richterin vahvuisena ja sai myös Suomen lähetystön väen lähtemään rakennuksesta ulos.

(STT–Reuters–DPA)

Kuva AP / LK