Kiina kaataa nyt rahaa Länsi-Balkanille – EU pelkää Troijan hevosta

Kiinan investoinnit Eurooppaan ovat kasvaneet viime vuosina hurjasti. Infrahankkeiden lisäksi kiinalaisia kiinnostavat teollisuus ja media.

Balkan
Teksti
Mika Horelli
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kun julkisuudessa mainitaan valtio, joka pyrkii hajottamaan EU:ta ulkopuolelta, moni miettii usein ensimmäisenä Venäjää ja sen harjoittamaa kybersodankäyntiä.

EU:ssa on kuitenkin tiedostettu, että myös Kiina pyrkii hankkimaan vaikutusvaltaa unionin nykyisissä ja tulevisa jäsenmaissa – ja onnistuu siinä monesti Venäjää tehokkaammin.

EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ilmoitti jo syyskuussa 2017 komission esittävän aikaisempaa tiukempia valvontatoimia Kiinan investoinneille. Seurannassa ovat erityisesti energia-alan ja korkean teknologian valmistusteollisuuden yritykset.

Näin halutaan varmistaa, ettei Kiina pysty uhkaamaan investoinneillaan EU-maiden turvallisuutta tai muita kansallisia etuja.

EU:n naapuruussuhteista ja laajentumisesta vastaavan itävaltalaiskomissaari Johannes Hahlin mukaan Kiina on ollut erityisen kiinnostunut Länsi-Balkanin maista, jotka vasta haaveilevat EU-jäsenyydestä.