Katutaide kukoistaa arabimaissa, mutta seiniäkin sensuroidaan

Ulkomaat 28.12.2012 10:00

Katutaide elää kultakauttaan arabimaissa. Samaan aikaan graffiteja sensuroidaan Beirutissa erityisesti niiden poliittisuuden vuoksi.

Libyalainen poliisi kävelee Muammar Gaddafia esittävän graffitin ohi Bengasissa syyskuussa 2012. Kuva Mohammad Hannon / AP / Lehtikuva.

Kun kansa marssi kaduille arabimaissa yli vuosi sitten, se merkitsi samalla julkisen tilan omakseen. Sinne, missä hallitsijoiden kuvat ennen valvoivat ohikulkijoita, ilmestyi toinen toistaan värikkäämpiä seinämaalauksia. Graffiti levisi räjähdysmäisesti maissa, joissa katutaidetta oli ennen tuskin ollutkaan.

”Graffitin avulla ihmiset purkivat tyytymättömyyttään ja levittivät tietoa toisilleen. Joskus se oli ainoa viestintäväline, johon kansalaiset luottivat: tuohon aikaan televisio ja sanomalehdet levittivät vain valheita”, kertoo sähköpostitse saksalainen graffitiasiantuntija Don Karl, taiteilijanimimerkiltään Stone.

Graffitikirjoitus syntyi alun perin 1960-luvulla Yhdysvaltojen Philadelphiassa ja levisi sieltä ympäri maailman. Nykyään arabimaiden graffiti on Karlin mukaan länsimaita selkeästi poliittisempaa. Toisaalta vaikutteet kulkevat molempiin suuntiin.

”Arabimaissa käytetään joitakin lännestä tuttuja tyylejä ja tekniikoita. Samalla vallankumousten innoittaman maailmanlaajuisen occupy-liikkeen myötä myös länsimaissa politiikasta tuli tärkeä graffitin aihe.”

Seiniäkin sensuroidaan

Beirutin taidekeskuksessa Libanonissa järjestettiin lokakuussa graffitiaiheinen näyttely, jossa esiintyi taiteilijoita Pohjois- ja Etelä-Amerikasta, Euroopasta sekä Egyptistä ja Tunisiasta. Erikoisen White Wall -näyttelystä teki sen, että graffitit oli maalattu suoraan keskuksen seinille ja maalattiin peittoon ennen seuraavaa tapahtumaa.

Yhtenä näyttelyn kuraattoreista toimineen Karlin mukaan graffitin esittäminen gallerioissa onkin vuosikymmeniä vanha haaste, joka täytyy ratkaista jokaisen näyttelyn kohdalla uudelleen. Silti hänellä ei ole epäilystäkään, ettei normeja rikkovaa taidemuotoa voisi tuoda sisätiloihin.

”Monet merkittävät galleriat eivät muuta esitäkään kuin katutaidetta.”

Beirutin näyttelyn tavoitteena oli erityisesti rohkaista libanonilaista graffitikulttuuria. Kahden viikon ajan taitelijat myös työskentelivät yhdessä paikallisten kanssa. Lopputuloksena ympäri kaupunkia syntyi useita uusia graffiteja, joihin museovierailija pääsi tutustumaan taidekeskuksessa jaettavan kartan avulla.

”Yleisesti ottaen libanonilaiset ottavat graffitin todella hyvin vastaan. Mikään laki ei kiellä sitä, mikä on melko harvinaista”, Karl selvittää.

Silti Beirut ei ole spraymaalarin paratiisi. Vaikka monet työskentelevät päivänvalossa, joistakin aiheista voi joutua hankaluuksiin ja jopa pidätetyksi. Tabuja ovat esimerkiksi Libanonin sisällissota, armeija ja poliisi. Myös Syyrian konfliktia käsitteleviä graffiteja peitetään ja sensuroidaan jatkuvasti.

Graffiti tuli jäädäkseen

Nimetön. Shank, Egypti. Kuva Anna Kokko.

Ainakin nyt arabialainen graffiti näyttää kukoistavan. Mutta hiipuuko innostus, kun vallankumouksen kokeneet maat siirtyvät kansanhuumasta uuden poliittisen järjestelmän epävarmuuteen?

”Suuri osa vallankumousten graffitista on jo tuhottu, kun maat yrittävät pyyhkiä historiaansa”, Karl myöntää. Silti hän ei suostu uskomaan, että kukaan voi pysäyttää ilmiötä kokonaan.

”Oikeastaan kaikki yritykset vähentää graffitia ovat johtaneet sen kasvuun. Graffitista ei olisi koskaan tullut yhtä kansainvälistä ilmiötä kuin nyt, jos se olisi ollut laillista.”

Toisaalta Karlin mukaan graffitin jatkuva kriminalisointi on osoitus ”yhteiskuntamme järjettömyydestä”.

”Mietitäänpä vaikka 1970-luvun New Yorkia. Kaupungissa oli lapsia, jotka kasvoivat jengisotien ja huumeongelmien keskellä, tappaen toisiaan. Yhtäkkiä samat lapset lähtivät kaduille kilpailemaan siitä, kuka maalaa kauneimman kuvan. Miksei yhteiskunta voisi sallia tätä sen sijaan, että se talloo orastavan kukan?”

Don Karl ja Pascal Zoghbi julkaisivat lokakuussa ranskankielisen Le Graffiti arabe -kirjan, joka käsittelee erityisesti arabivallankumousten aikana syntynyttä graffitia. Sen englanninkielinen versio The Arabic Graffiti ilmestyi 2011.