Katso kuva: Kiinasta löydettiin hallitsijan hauta 200-luvulta

arkeologia
Teksti
Netta Vuorinen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Arkeologit uskovat löytäneensä merkittävän henkilön haudan. Cao Cao hallitsi Kiinaa kolmen kuningaskunnan aikakaudella. Kuva AP / Lehtikuva

Kiinalaiset arkeologit ovat löytäneet haudan, joka saattaa kuulua 200-luvulla eläneelle hallitsijalle Cao Caolle. Kiinan kansanperinteessä Cao Cao tunnetaan ovelan poliitikon ja taktikon perikuvana.

Hautakokonaisuus löytyi Xigaoxuen kylästä, joka sijaitsee muinaisen pääkaupungin Anyangin lähistöllä. Hauta on yli 700 neliömetrin laajuinen, ja maanalaiseen kammioon johtava käytävä on noin 40 metriä pitkä.

Cao Cao eli Kiinassa kolmen kuningaskunnan aikakaudella, jolloin kolme kenraalia perusti kukin oman valtionsa. Historioitsijoiden mukaan Cao Caon uskomattomat sotilaalliset ja poliittiset kyvyt antoivat hänelle mahdollisuuden rakentaa valtioista vahvin Kiinan pohjoisosiin.

Haudasta on viimeisen vuoden aikana löydetty kolmen ihmisen luut sekä yli 250 erilaista muistoesinettä.

Tutkijoiden mukaan ensimmäinen luurangoista on noin 60-vuotiaan miehen ja loput kaksi naisten. Asiantuntijat arvelevat, että miehen luuranko kuuluu Cao Caolle, joka kuoli  65-vuotiaana vuonna 220. Haudassa lepäävät naiset taas ovat luultavasti hallitsijan vaimo ja palvelija.

Haudasta löydettyjen muistoesineiden joukosta on löytynyt aikakauden sosiaalista elämää kuvaavia maalauksia, erilaisia kivilaattoja täynnä kaiverruksia sekä Cao Caon henkilökohtaisia esineitä.

Osassa kivilaatoista luki “Wein keisari Wu”, joka on Caon postuumisti annettu arvonimi. Siksi tutkijat pitävät hyvin todennäköisenä, että hauta kuuluu Cao Caolle.

Lähde AP