Joukkomurhaaja Anders Behring Breivik, syyllinen ja järjissään – 21 vuotta vankeutta

Ulkomaat 24.8.2012 08:50
Joukkomurhaaja Anders Behring Breivik saapui kuulemaan tuomiotaan hymy huulilla Oslossa 24. elokuuta. Kuva NTB Scanpix, Pool / Heiko Junge / AP Photo.

Oikeus tuomitsi joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin 21 vuodeksi vankilaan tänään Norjassa. Oikeuden mielestä Breivik oli syyntakeinen räjäyttäessään pommin Oslossa ja ampuessaan kymmeniä kuoliaaksi Utøyan saarella viime kesänä.

Syyttäjä vaati Breivikiä tuomittavaksi syyntakeettomana ja mielisairaana, mutta kaikki viisi tuomaria olivat yksimielisiä tulkinnassaan: Breivik toimi täydessä ymmärryksessä.

Breivikille langetettu tuomio, 21 vuotta vankeutta, on periaatteessa pisin voimassa oleva rangaistus Norjassa. Vankeusaikaa on kuitenkin mahdollista pidentää, jos Breivikiä pidetään vielä myöhemminkin merkittävänä vaarana yhteiskunnalle.

Tuomittu on tunnustanut tappaneensa 77 ja haavoittaneensa 240 ihmistä. Breivik itse on jatkuvasti vakuuttanut olleensa täysin järjissään ja halunnut tulla tuomituksi syyntakeisena mutta ei ole pitänyt itseään syyllisenä rikoksiin. Hänen mukaansa hyökkäykset olivat tarpeellisia Norjan ”islamisaation” estämiseksi. Hän syytti Norjan työväenpuoluetta monikulttuurisuuden puolustamisesta ja Norjan identiteetin vaarantamisesta. Siksi Breivikin hyökkäys kohdistui Utøyan saarelle, jossa työväenpuolueen nuorisojäsenet olivat leirillä.

Oikeuden nimittämät psykiatrit olivat erimielisiä Breivikin mielenterveyden suhteen. Ensimmäinen Breivikiä tutkinut tiimi julisti tämän sairastavan paranoidia skitsofreniaa, toinen taas piti häntä psyykkisesti terveenä. Ennen tuomiotaan Breivik itse sanoi pitävänsä psykiatriseen hoitoon joutumista kuolemaa pahempana vaihtoehtona.

Lähde BBC News.