Islamin pyhä kieli teki tilaa

arabimaat
Teksti
Anna Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten
Marokko
Valtion berberikulttuurin instituutti pitää itseään tienraivaajana maassa, joka on perinteisesti korostanut arabialaista identiteettiään. Kuvat Anna Kokko

Keväällä 2011 koko maailma seurasi kansannousujen kuohuttamia arabimaita. Oikeuksiaan eivät kuitenkaan vaatineet vain arabit. Berberit, pohjoisafrikkalainen alkuperäiskansa, on taistellut vuosikymmeniä asemansa puolesta.

Algeriassa berberit heräsivät puolustamaan kulttuuriaan ja kieltään jo 1960-luvulla, mutta 1980-luvulla hallitus kukisti protestit väkivalloin. Tuolloin liike levisi Algeriasta Marokkoon, jossa ilmapiiri on muuttunut vähitellen. Esimerkiksi uutislähetyksiä on alettu toimittaa myös tamazightiksi.

Vaikka suurimmat protestit alkuvuodesta 2011 nähtiin Tunisiassa, Egyptissä, Jemenissä ja Libyassa, myös Marokossa kansa lähti kaduille. Heinäkuussa maan kuningas Mohammed VI uudisti perustuslakia vastatakseen mielenosoittajien kritiikkiin.

Samalla kun kuninkaan valtaoikeuksia säädettiin hienovaraisesti demokraattisemmiksi, tamazightista tuli Marokon toinen virallinen kieli.

Se oli uudistus, josta berberiaktivistit olivat haaveilleet vuosikymmeniä. Alkuinnostuksen jälkeen se osoittautui monille kuitenkin pettymykseksi.

Ei asemaa ilman arabiaa

Kun matkustaa Marokkoon, kuulee kaduilla valtaosin arabiaa ja ranskaa. Eniten tamazightia puhutaan Rif-, Atlas- ja Souss-vuorilla. Jako ei silti ole näin yksinkertainen.

Syrjäisemmilläkin seuduilla yhteisöt ovat pitkälti sekoittuneet, ja lähes kaikki tamazightinkieliset puhuvat myös arabiaa. Virallisia tilastoja ei ole, mutta arvioiden mukaan marokkolaisista yli puolella on juurensa berberikulttuurissa. Harva tamazightia puhuva edes määrittelee itseään berberiksi.

“Marokko ei ole niin kuin Libanon”, Marokon korkeakoulutusministeri Lahcen Daoudi vertaa. Libanon on neljän miljoonan asukkaan maa, joka jakautuu seitsemääntoista eri lahkoon. “Me emme erottele ihmisiä: olemme kaikki marokkolaisia.”

Silti kulttuuri ja etenkin kieli määrittivät pitkään yksilön aseman marokkolaisessa yhteiskunnassa. Maan itsenäistyttyä vuonna 1956 valtio pyrki yhdistämään kansan korostamalla sen arabialaisuutta. Useat tamazightinkieliset lapset putosivat koulujärjestelmästä, joka salli opetuksen vain arabiaksi. Tänäkin päivänä osan on vaikea hyväksyä, että tamazight olisi samanarvoinen kuin arabia, islamin pyhä kieli.

Marokko
Uutta tamazightin standardimuotoa kirjoitetaan berberien perinteisellä merkkijärjestelmällä (keskimmäinen rivi).

Pohjimmiltaan kyse ei olekaan vain kielestä, vaan erilaisuuden hyväksymisestä. Marokossa valta on koko maan olemassaolon ajan keskitetty kuninkaalle. Kuten monissa autoritäärisissä maissa, osa ihmisistä kannattaa systeemiä, koska pelkää todellisen monipuoluejärjestelmän tuovan esiin vain ihmisten erimielisyydet ja johtavan sekasortoon. Siksi tamazightin tunnustamista voi pitää merkittävänä askeleena kohti monikulttuurisuutta maassa, joka on tähän asti nähnyt valtavirrasta poikkeamisen uhkana.

Kulttuurin asteelle uudistus toisaalta jääkin. Poliittisen puolueen perustaminen etnisin perustein on Marokossa laitonta, joten berberipuoluetta on turha odottaa kieliryhmän oikeuksia ajamaan. Kaikki eivät moista kaipaakaan. Esimerkiksi kieliuudistusta toteuttaneet tutkijat pitävät jo nykytilannetta suurena voittona.

Standardikieli useista murteista

Viime kesän kieliasetus oli jatkoa jo pitkään jatkuneelle uudistusten sarjalle, sillä nykyinen kuningas on koko hallintokautensa aikana pyrkinyt parantamaan berberien asemaa. Vuonna 2001 tuohon tarkoitukseen perustettiin berberikulttuurin instituutti IRCAM (Institut Royal de la Culture Amazigh). Uutuuttaan hohtavaan laitokseen ajaa Rabatin keskustasta vain viisitoista minuuttia. Vieraita laajalle pihamaalle ei silti ole eksynyt ainuttakaan, vaikka toisaalta alueella onkin pelkkiä toimistorakennuksia.

Sisällä monikerroksisessa talossa kiirettä sen sijaan riittää. Kun yksi instituutti vastaa koko maan berberikulttuurin kehittämisestä, on työkenttäkin laaja: yksi suunnittelee tamazightin opetusta, kun taas toinen miettii, miten berberikirjaimet voisi mahduttaa tietokoneen näppäimistöön.

Yksi IRCAMin tutkijoista, Mohamed Ait Hamza, ei peittele innostustaan. “IRCAM on erikoislaatuinen koko maailmassa. Kymmenessä vuodessa olemme saaneet aikaan pienen ihmeen.”

Tuohon ihmeeseen kuuluu esimerkiksi tamazightin opetuksen aloittaminen osassa kouluja vuonna 2003. Uuden perustuslain mukaan tamazightin opiskelusta tuli pakollista kaikille marokkolaisille. Tilanne on eri kuin Algeriassa, jossa tamazightista tuli vuonna 2001 valtion kansallinen – ei siis virallinen – kieli. Asetuksen olikin tarkoitus rauhoitella aktivisteja todellisen muutoksen sijaan.

Marokossakaan kielen pakollistaminen ei ole ollut yksinkertaista, sillä kolmesta päämurteesta oli ensin luotava kielen standardiversio. Tilanne toistuu laajemminkin Pohjois-Afrikassa: koska berberit asuvat usein toisistaan eristäytyneinä vuorilla tai muuten maaseudulla, heidän kieliään yhdistävät lähinnä samat juuret. Marokossa kiisteltiin jopa kirjoitusasusta. Osa kannatti latinalaisia, osa arabialaisia kirjaimia, mutta lopulta käyttöön otettiin berberien perinteinen merkkijärjestelmä tifinagh.

Jopa joidenkin poliitikkojen mielestä uudistuksesta on tullut turhan monimutkainen ja samalla liian politisoitunut kysymys. Ministeri Daoudi myöntää avoimesti, ettei tiedä lainkaan, mitä kielelle tapahtuu tulevaisuudessa. IRCAMin työntekijöiden mukaan muutos vaatii vain ponnisteluja. Monille kielen virallistaminen on merkittävä edistys kohti berberien todellista tasa-arvoa.

“Haaveeni on, että tamazightista vielä jonain päivänä tulisi osa ihmiskunnan perintöä – että sitä opiskeltaisiin ulkomailla niin kuin ranskaa nykyään”, tunnustaa yksi tutkijoista.

Jälleen yksi vieras kieli oppilaille

IRCAMin kiiltävillä käytävillä suuretkaan haaveet eivät tunnu saavuttamattomilta. Siksi junassa matkalla pohjoisen Rif-vuorille tuntuu, kuin olisi saapumassa toiseen Marokkoon. Viljavat pellot jäävät taakse, ja vain mantelipuut täplittävät karua maisemaa.

Marokko
Aknoulin kylässä Pohjois-Marokossa on ollut vaikeuksia löytää uuden standardikielen hallitsevaa opettajaa, vaikka valtaosa asukkaista puhuu tamazightia.

Kaupungin ylellisyyksiin ei täällä ole varaa: talot lämpiävät kaasulämmittimillä, joiden ympärille tuskin mahtuu koko perhe. Ranskan kieltä näkee enää vain liikennemerkeissä, ja arabiakin vaihtuu pääosin tamazightiksi.

Aknoulin pikkukylässä kaikki lapset oppivat ensimmäisenä kielenään tamazightin Rifin murteen. Silti täällä on ollut vaikea löytää opettajaa, joka pystyisi opettamaan uutta standardikieltä. Oikeastaan perustuslain muutos tuo vain lisähaasteen oppilaille, jotka joutuvat jo nyt opettelemaan arabiaa ja ranskaa. Ne ovat myös kielet, joita ilman yhteiskunnassa ei pärjää. Arabia on yhä hallinnon kieli, ja esimerkiksi yliopistoissa käytetään paljon ranskaa.

“Jos voisimme valita, panostaisimme esimerkiksi matematiikan opetukseen. Tamazight on meille toissijainen asia”, harmittelee Abdelkader Ayadi, paikallisen alakoulun johtaja.

Myös perheenisä Muhammed on epäluuloinen uudistuksen suhteen. Kuten moni muu, hänkään ei tunne tamazightin uutta kirjoitusjärjestelmää. “Voisin hyvin opetella kirjaimet, ei siihen menisi kuin kuukausi. Mutta miksi minä sen tekisin?”

Koulun opettajat myöntävät, että sinänsä kieliuudistus on hieno tunnustus berberikulttuurille. Usko tulevaisuuteen on kuitenkin laimea. “Tähän mennessä juuri mikään ei ole muuttunut.”

Marokko
Mies kutoo perinteistä berberitekstiiliä Fesissä. Joidenkin mielestä koko marokkolainen kulttuuri pohjautuu berberikulttuuriin, eikä niistä siksi voi puhua erillisinä.

Matka Rabatin instituutista vuoriston todellisuuteen on pitkä. Niin tulee varmasti olemaan myös prosessi, jossa uudesta, keinotekoisesti luodusta tamazightista saadaan todellinen kansankieli. Vaarana on, että sinä aikana ne, joita uudistuksen olisi pitänyt eniten hyödyttää, menettävät kiinnostuksensa koko asiaan. Siinä tapauksessa arabian kielen puolustajien ei tarvitse paljoa enää huolestua.


Sekoittunut alkuperäiskansa

  • Berberit asuttivat laajoja alueita Pohjois-Afrikasta ennen arabien valloitusta noin 600-luvulla. Nykyään suurimmat berberiyhteisöt sijaitsevat Marokossa ja Algeriassa, vaikka pienempiä ryhmittymiä on myös muissa Pohjois-Afrikan maissa.
  • Vaikka berberit ovat säilyttäneet osittain oman kulttuurinsa ja kielensä, nykyään väestö on pitkälti sekoittunut arabeihin. Islam on vallitseva uskonto. Esimerkiksi Marokossa rajanveto marokkolaisen ja berberin välille on usein mahdotonta.
  • Historiallisesti arabeilla on usein ollut parempi asema yhteiskunnassa, vaikka ranskalaiset siirtomaaisännät joskus suosivatkin berberejä.
  • Sana “berberi” oli alun perin roomalaisten käyttävä halventava termi ihmisistä, joiden puhetta he eivät ymmärtäneet. Siksi monet berberit käyttävät mieluummin itsestään berberinkielistä sanaa “Amazigh”, joka tarkoittaa vapaata ihmistä.