Hurrikaani Ida heikkeni mutta uhkaa Meksikonlahden öljyntuotantoa

Netta Vuorinen
Ulkomaat 9.11.2009 10:19
Ida-hurrikaanin jälkiä Cancunissa, Meksikossa. Kuva Israel Leal / AP / Lehtikuva.

Hurrikaani Ida jätti viime viikolla tuhansia kodittomaksi Nicaraguassa. Eilen illalla myrsky voimistui kakkosluokan hurrikaaniksi El Salvadorissa. Myrskyn aiheuttamat tulvat ja mutavyöryt tappoivat 124 ihmistä. Lisäksi kymmeniä on kateissa.

Tällä hetkellä Ida suuntaa kohti Meksikonlahtea, missä Yhdysvaltojen öljy-yhtiöt jo sulkevat tehtaita ja evakuoivat työntekijöitä. Raakaöljyn hinta nousi tänään yli 78 dollariin tynnyriltä, sillä Idan pelätään vaikuttavan öljyn vientiin.

Yhdysvaltain hurrikaanikeskuksen mukaan Ida on tänään heikentynyt ykkösluokan hurrikaaniksi. Asteikko on viisiportainen. Idan arvioidaan iskevän seuraavaksi Louisianan ja Floridan välimaastoon. Hurrikaanivaroitus on kuitenkin voimassa koko rannikolla Mississippistä Floridaan.

Viranomaiset ovat ohjeistaneet vaara-alueella asuvia poistamaan pihoiltaan kaiken mahdollisen irtaimiston, kuten roskapöntöt, pihakalusteet ja polkupyörät. Louisianan ja Floridan rannikolla on suljettu kouluja ja kehotettu ihmisiä hakeutumaan turvaan sisämaahan.

Noin 1 400 ihmistä Louisianassa asuu edelleen asuntovaunuissa, sillä alueella ei ole vieläkään täysin toivuttu vuonna 2005 riehuneesta hurrikaani Katrinasta.

Katso uutiskuvia hurrikaani Idasta.

Lähteet: Reuters, AP