Hiv raivoaa olympia-Kiinassa

Teksti
Karri Kokko
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Aids leviää Kiinassa nopeammin kuin missään muualla maailmassa. Yksi syy on huumeita helposti läpäisevä Myanmarin raja.

Teksti Juha-Pekka Kervinen
(SK 39/2007)

Pitkään mekkoon pukeutunut myanmarilainen rekkakuski vilauttaa autonsa papereita Kiinan rajalla. Pysähdys kestää pari minuttia. Rajan ylittävä kuorma ei kiinnosta viranomaisia.

Ruilin kaupunki Kiinan eteläisessä Yunnanin provinssissa on maan rajanylityspaikoista rennoimpia. Pienen katoksen alla seisoo asennossa poliisi. Hän näyttää tarkkailevan verkkaista rajaliikennettä, mutta rajajoen ylittävällä sillalla ei ole edes puomia.

Autot ja ihmiset voivat ylittää rajan esteettä. Lupapaperia pitää toki käydä vilauttamassa sillan kupeella päivystävän toimiston tiskillä.

Jos lupaa ei ole, voi kävellä parisataa metriä kohtaan, missä rajan yli pääsee kahlaamalla minkään tai kenenkään estämättä.

Maitokahvin värinen vesi ulottuu kahlaamolla vähän yli polven. Nuori pariskunta siirtyy kantamuksineen vaikeuksitta Myanmarista, entisestä Burmasta, Kiinaan. Nyyteissä on heidän mukaansa sukulaisille meneviä elintarvikkeita ja muuta tavaraa.

Yhtä leppoisasti kahlaten rajan yli voi heilauttaa arvokkaampiakin lasteja. Helpompaa huumeiden salakuljetusreittiä on vaikea kuvitella.

Seuraukset kiinni jäännistä ovat kuitenkin kovat. Kiina teloitti elokuussa kaksi täällä kiinni jäänyttä heroiinin salakuljettajaa.

Huumeiden salakuljetuksella ja Kiinan hiv-ongelmalla on selvä yhteys. Yli 25 prosenttia Kiinan hiv-positiivisista asuu Yunnanissa. Maakunnan osuus Kiinan väestöstä on alle kolme prosenttia.

Peking sumuttaa

Hiv ja aids leviävät Kiinassa nyt nopeimmin maailmassa. Todettujen tartuntojen määrä kasvoi virallisen tilaston mukaan viime vuonna 30 prosenttia.

Olympialaisiin valmistautuvalle Pekingille valtoimenaan rehottava hiv on karmean saastetilanteen ohella kiusallinen likatahra maan julkisuuskuvassa. Hallitus on toistaiseksi hoitanut ongelmaa yrittämällä vetää tiedotusvälineiden huomiota vähemmän arkoihin asioihin. Tyypillinen hämäys on esimerkiksi uutinen olympialaisten avajaisia uhkaavan sateen torjumisesta pilviin ammuttavilla kemikaaleilla.

Suomen ulkoministeriö varoittaa Kiinaan matkustavia hivistä nettisivullaan.

“Hiv-positiivisten määrä lisääntyy kovaa vauhtia, joten erittäin suurta varovaisuutta tulee noudattaa”, Shanghain konsulaatin matkustustiedote muotoilee.

Kiinassa on 214 300 virallisesti rekisteröityä hiv-tapausta. Maan terveysministeriö arvioi, että todellisuudessa tartunnan saaneita on yli 650 000. Näistä moni ei tiedä tartunnastaan. Ulkomaisten arvioiden mukaan Kiinan todellinen hiv-positiivisten määrä olisi jopa 1,5-2 miljoonaa.

Mikäli Kiina ei puutu hiv-tilanteeseen nykyistä tehokkaammin, tapausten määrä nousee YK:n arvion mukaan 10 miljoonaan vuoden 2010 Shanghain maailmannäyttelyyn mennessä.