Hillaryn ja Obaman taistelu jatkuu

Karri Kokko
Ulkomaat 5.3.2008 06:51

Demokraattipuolueen presidenttiehdokkuus ei ratkennut tiistai-illan esivaaleissa. Alakynnessä ollut senaattori Hillary Clinton sai taakseen tärkeän Ohion osavaltion ja suuren osan Texasista sekä lisäksi Rhode Islandin. hillary clinton

Kilpakumppani, senaattori Barack Obama voitti puolestaan Vermontissa.

Esivaalien suurin osavaltio Texas kävi uurnilla kahdesti, ja Hillary Clinton voitti CNN:n mukaan varsinaisen esivaalin, jossa jaetaan kaksi kolmannesta valitsijoista. Ääntenlaskenta on yhä meneillään vaalikokousosassa, josta tulee kolmannes valitsijoista.

Clintonin voitot tarkoittavat sitä, että hän ei luovu pelistä ja että esivaalit jatkuvat vielä pitkään, ainakin yli kuukauden ajan.

Republikaanien puolella esivaalit ratkaisivat puolueen ehdokkuuden. Presidenttiehdokas on kisaa pitkään johtanut senaattori John McCain.

McCain, 71, sai odotetut voitot neljässä osavaltiossa, ja näin hän sai enemmistön valitsijamiehistä eli ylitti 1 191 valitsijan rajan. Presidentti George W. Bush asettuu virallisesti tukemaan McCainia myöhemmin keskiviikkona.

Kilpakumppani Mike Huckabee tunnusti tappionsa heti tulosten selvittyä ja luopui kisasta.

(STT)

Tiellä Valkoiseen taloon

Musta Amerikka heräsi (katso diaesitys)

Yhdysvaltain vaalit verkossa

Kuva Mark Duncan/AP/LK