Google-haut vahvistavat: mieli järkkyy talvisin enemmän kuin kesäisin

Mielenterveyden häiriöillä on vuotuinen rytmi. Muutkin häiriöt kuin kaamosmasennus vaihtelevat vuodenajan mukaan, mutta tutkijoilla on ollut vaikeuksia kerätä tästä vaihtelusta luotettavaa aineistoa esimerkiksi puhelinkyselyin, koska ihmiset eivät halua paljastaa arkaluonteisia tietoja terveydestään. Ihmiset eivät myöskään aina hakeudu hoitoon heti, kun oireilu alkaa.

San Diegon yliopiston tutkija John Ayersin mukaan internet on muuttanut tutkijoiden menetelmät kokonaan. Nyt on mahdollista seurata, millaisia Google-hakuja ihmiset tekevät vuosien mittaan, ja verrata eri hakusanojen esiintyvyyttä eri pallonpuoliskoilla.

American Journal of Preventive Medicine -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa kävi ilmi, että niin Australiassa kuin Yhdysvalloissakin kaikki mielenterveyden häiriöt olivat yleisempiä talvella kuin kesällä. Esimerkiksi syömishäiriöitä ja skitsofreniaa koskevat haut olivat molemmissa maissa kesällä lähes 40 prosenttia harvinaisempia kuin talvella. Tutkimus tehtiin hakuhistoriasta vuosilta 2006-2010.

Itsemurhaan liittyvät hakusanat harvinaistuivat kesällä Yhdysvalloissa 24 prosentilla ja Australiassa 29 prosentilla. Pienin ero oli ahdistuksella. Ahdistuskyselyt laskivat Yhdysvalloissa kesällä 7 prosenttia, Australiassa 15 prosenttia.

Tutkimuksen tekijät arvelevat, että syy mielenterveyden häiriöiden yllättävän suureen vuodenaikaisvaihteluun voisi liittyä esimerkiksi auringonvalon D-vitamiinin vaikutukseen, mutta yhtä hyvin johonkin muuhun biologiseen tai kenties sosiaaliseen mekanismiin.