Georgia: Venäjä pommittaa pääkaupunkia Tbilisiä

Jyrki Jantunen
Ulkomaat 11.8.2008 07:40

Sotatila Georgian alueella jatkuu. Georgian mukaan Venäjä pommittaa parhaillaan maan pääkaupunkia Tbilisiä. Venäjä puolestaan sanoo Georgian pommittavan Etelä-Ossetian pääkaupunkia Tshinvalia. Abhasian tilanne kiristyy.stop russia

Mielenosoittajia Tbilisissä Georgiassa 10. elokuuta 2008.

Georgia ilmoitti eilen lopettaneensa kaikki sotatoimensa Etelä-Ossetiassa ja vetäneensä joukkonsa pois alueelta. Venäjä sanoi kuitenkin tänä aamuna, ettei Georgia ollut pitänyt kiinni yksipuolisesta tulitauostaan yön aikana.

Myös Abhasiassa on levotonta. Venäjän rauhanturvatehtävissä palvelleet joukot vaikuttavat olevan yhteenoton partaalla sekä Abhasian itsenäisyyttä tavoittelevien separatistien että Georgian joukkojen kanssa.

Venäjä kertoi aiemmin tänään siirtäneensä lisää joukkoja Abhasiaan. Joukkojen komentajan mukaan niiden tarkoitus olisi estää Abhasiaa ajautumasta samaan tilanteeseen kuin Etelä-Ossetia.

Georgiasta on evakuoitu kaikki ne neljä suomalaista, jotka ovat ottaneet yhteyttä Suomen ulkoministeriöön. He odottavat parhaillaan kotiin pääsyä Armenian pääkaupungissa Jerevanissa.

Abhasia ja Etelä-Ossetia kuuluvat molemmat virallisesti Georgiaan mutta pyrkivät eroon emämaastaan. Venäjä tukee kummankin alueen pyrkimyksiä.

Teksti
STT-AFP-Reuters

Kuva
George Abdaladze / AP / Lehtikuva

Aiheesta verkossa
Reuters
BBC
CNN
Itar-Tass
The New York Times
AFP