Yrittäjä Pietarista kertoo, miten säästyy lännen vastaiselta propagandalta: Älä katso televisiota

Propaganda pelottaa jo ulkomaisia sijoittajia, varoitti Putinin neuvonantaja.

Aleksei Kudrin
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

PIETARI, VENÄJÄ – Venäjän koventuneen ulkopolitiikan yksi osa on lännenvastainen propaganda. Se on maan valtiollisilla televisiokanavilla niin rajua, että se pelottaa ulkomaisia sijoittajia, varoitteli entinen valtiovarainministeri Aleksei Kudrin jo muutama viikko sitten.

Nyt Kudrin on jatkanut samaa varoittelua presidentinhallinnon talousneuvostossa, jonka varapuheenjohtajaksi presidentti Vladimir Putin nimitti hänet toukokuun 2016 alussa. Neuvosto ei ole kokoontunut ennen viime viikkoa pariin vuoteen.

Nyt talousuudistuksia edistämään värvätty Kudrin ehdotti ensi töinään geopoliittisen jännityksen lieventämistä ulkomaisten sijoitusten houkuttelemiseksi.

Kokouksesta kertovan talouslehti Vedomostin mukaan Putin vastasi toteamalla, ettei Venäjä käy kauppaa suvereniteetillään, vaikka maa olisi teknologisesti jäljessä muita, ja painotti vielä, miten Venäjällä on tuhatvuotinen historia.

Putin samoin kuin Kudrin ovat Venäjän länsimaisimman kaupungin Pietarin kasvatteja. Jopa Neuvostoliiton aikana silloisessa Leningradissa oltiin ylpeitä sen länsimaisuudesta, jolla ei viitattu pelkästään arkkitehtuurin.