Tukea yllättävältä suunnalta: Kreikan ulkoministeri haluaa edelleen Turkin Euroopan unionin jäseneksi

Myös Kreikan pääoppositiopuolue on kannattanut Turkin jäsenyysneuvottelujen jatkamista, samoin Bulgaria ja jopa Kypros. Moni EU-maa katkaisisi koko neuvottelut.
Eurooppa 23.5.2019 12:20
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan totesi yritystapaamisessa Ankarassa 9. toukokuuta, että Turkki jatkaa itsepäisesti pyrkimyksiä liittyä Euroopan unioniin.
Presidentti Recep Tayyip Erdoğan totesi yritystapaamisessa Ankarassa 9. toukokuuta, että Turkki jatkaa itsepäisesti pyrkimyksiä liittyä Euroopan unioniin. © (Presidential Press Service / AP / Lehtikuva

Turkin EU-jäsenyys on saanut tukea yllättävältä taholta: Kreikan vasemmistolaiseen Syriza-päähallituspuolueeseen kuuluva ulkoministeri Georgios Katrougalos vaatii EU:ta pitämään ovea auki Turkille maan liittämiseksi Euroopan unioniin.

Politico-lehden haastatteleman Katrougalosin mukaan tämä siitäkin huolimatta, että Turkki on presidentti Recep Tayyip Erdoğanin valtakaudella muuttunut yhä yksinvaltaisemmaksi maaksi ja siirtynyt aina vain etäämmälle demokratiasta.

Myös Turkin aikomukset ryhtyä poraamaan kaasua miehittämänsä Kyproksen pohjoisosan vesiltä ovat herättänyt kiivasta arvostelua niin saaren kreikkalaisessa pääkaupungissa Nikosiassa kuin Brysselissä ja Washingtonissakin.