Venäjän valtapuolue varmisti turvallisen enemmistön vilpillä ja väärennöksillä – kommunistien kannatus kasvoi

Yleisen arvion mukaan vaalit olivat kaikkein epärehellisimmät presidentti Vladimir Putinin 21 vuotta kestäneen valtakauden aikana.

demokratia
Teksti
Teppo Tiilikainen

Venäjän kolmipäiväiset vaalit päättyivät sunnuntaina odotusten mukaisesti valtapuolue Yhtenäisen Venäjän voittoon. Kannatus putosi selvästi edellisistä vaaleista, mutta puolueelle järjestettiin silti turvallinen enemmistö parlamentin alahuoneeseen.

Yhtenäisen Venäjän ääniosuuden ilmoitettiin nousseen noin 49 prosenttiin, kun 80 prosenttia äänistä oli laskettu. Kommunistit olivat saamassa vajaat 20 prosenttia, äärinationalistinen LDPR 7,6, Oikeudenmukainen Venäjä 7,4 ja Uudet ihmiset -puolue noin 5,4 prosenttia äänistä.

Uudet ihmiset on Kremlin tukema uusi puolue, jolla yritettiin houkutella erityisesti nuoria äänestäjiä.

Duumassa on 450 paikkaa, ja vaalitulos näyttäisi turvaavan Yhtenäiselle Venäjälle niin sanotun perustuslaillisen enemmistön. Nykyisessä duumassa valtapuolue Yhtenäisellä Venäjällä on 334 paikkaa eli yli kahden kolmasosan enemmistö. Venäjän järjestelmässä Duuma ei käytä kuitenkaan todellista valtaa, vaan toimii lähinnä Kremlin päätösten siunaajana.

Yleisen arvion mukaan vaalit olivat kaikkein epärehellisimmät presidentti Vladimir Putinin 21 vuotta kestäneen valtakauden aikana. Valtiollisen Vtsiom-tutkimuslaitoksen mielipidekyselyn mukaan Yhtenäisen Venäjän kannatus putosi elokuussa noin 27 prosenttiin ja myös sen jälkeen mitattiin alle 30 prosentin kannatuslukuja.