Venäjä rakentaa ”hengellistä kulttuurikeskusta” Pariisiin – ja riitelee ortodoksikirkon tontista

Kiistassa ovat mukana öljy-yhtiö Jukosin entiset omistajat, joita vastaan Venäjä nostaa uuden oikeusjutun.

Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

MENTON, RANSKA – Ranska on Venäjän tärkein kumppani Euroopassa. ja Ranskan ja Venäjän kumppanuus on kestävää, vakuuttaa Venäjän apulaispääministeri Sergei Prihodko oikeistolaisen Le Figaron haastattelussa.

Prihodkon toi Pariisin uuden ortodoksikirkon ensimmäisen ja suurimman kultaisen kupolin nostaminen paikalleen. Kirkko on osa Venäjän uutta hengellistä kulttuurikeskusta.

Juhlatunnelmaa tosin varjosti se, että öljy-yhtiö Jukosin entiset omistajat ovat saaneet oikeusistuimen asettamaan kulttuurikeskuksen tontin hukkaamiskieltoon. Asiasta kertovan oppositiolehti Novaja gazetan mukaan päätös ei kuitenkaan estä kirkon valmistumista.

Venäjän hengellinen kulttuurikeskus tulee aivan Eiffelin tornin läheisyyteen osin Ranskan ilmatieteen laitoksen entisiin tiloihin ja tontille.

Uudisrakennuksena nouseva kirkkotyömaa näkyy hyvin viereiselle Seinen yli johtavalle Alman sillalle, jonka Napoleon III rakennutti Ranskan ja Englannin voitettua Venäjän Alman taistelussa Krimin sodassa 1854.