Venäjä panee nyt kansalta ikäviä kyselevät kuriin ja Putinin nuhteeseen – Pitkä syntilista julki

Ulkomaiseksi agentiksi julistettu tutkimuslaitos Levada ehti julkaista kyselyn, jossa valtapuoleen kannatus on alamäessä.

Levada
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän oikeusministeriö on luokitellut Levadan mielipidemittauslaitoksen ulkomaiseksi agentiksi. Venäjän lakien mukaan ulkomaisten agenttien listalle voidaan luokitella ulkomailta rahoitusta saavat järjestöt, laitokset ja yritykset, jotka osallistuvat poliittiseen toimintaan.

Levada ennätti julkaista uuden mielipidetutkimuksensa tulokset ennen oikeusministeriön ilmoitusta. Elokuun loppupuolella tehdyn kyselyn mukaan Venäjän valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän kannatus on alamäessä. Tyytymättömyys kansan keskuudessa kypsyy.

Nyt Levadan tulevaisuus on vaarassa. Se voi joutua lopettamaan toimintansa, kuten monet muut mustalle listalle päätyneet.

Levada on todellisuudessa toiminut valtaapitävien laillisuuden ja hyväksyttävyyden puolesta, arvioi sosiologi Grigori Judin talouslehti Vedomostissa.

Hän muistuttaa, miten Levadan selvitysten tulokset ovat olleet samansuuntaisia kuin Kremlin valvonnassa jo vuosia olleiden kahden muun tutkimuslaitoksen. Niiden toimeksiannot tulevat Venäjän hallinnolta, kun taas Levada on rahoittanut toimintansa tilaustöillä muun muassa amerikkalaisille yliopistoille.