Venäjä aloittaa massiiviset sotaharjoitukset – Jännitys kiristyy Mustallamerellä: ”Krim on meidän”

Uutisanalyysi: Venäjä on jo valloittaja ja käy paraikaa sotaa kahdella rintamalla.

Itä-Ukraina
Teksti
Hannu Pesonen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Venäjän armeijan työkentälle lipuu tänään maanantaina paljon kiiltävää ja uhkaavaa rautaa tulivoimaisilla tykeillä varustettuina ja nostettuina melkeinpä historian hämärästä.

Kyseessä ei sentään ole panssarilaiva Potemkin, vaan panssarijuna Amur. Sekä sen työtoveri, panssarijuna Baikal.

Molemmat osallistuvat ensi kertaa 15 vuoteen Venäjän eteläisen sotilaspiirin sotaharjoitukseen lähellä Krimin niemimaata ja Volgogradia. Panssarijunat harjoittelevat rautatiesiltojen puolustamista vesiltä saapuvien vihollisen tiedustelu- ja sabotointiryhmien hyökkäyksiä vastaan.

Samoilla seuduilla aloittavat puolestaan huomenna 16. elokuuta Venäjän radioaktiivisen, biologisen ja kemiallisen sodankäynnin erikoisjoukot omat harjoituksensa.

Ne hiovat kykyjään vastata joukkotuhoaseilla tehtävään hyökkäykseen. Harjoituksissa käytetään kehittyneitä Solntsepjok-rakettijärjestelmiä sekä savusumua laajana verhona, joka estää kaiken ulkopuolisen tarkkailu- ja tiedustelutoiminnan.

Savusumua Krimillä on ilmassa muutenkin.

Länsimaat, Ukraina ja monet kansainväliset tarkkailijat ovat nostaneet eteläisen sotilaspiirin sotaharjoitukset välittömän sotilaallisen vaaran merkiksi.

Monien länsiarvioiden ajatusrata kulkee siten, että Venäjä on kiihdyttänyt sotaharjoituksiaan Krimin alueella ja sen lähituntumassa ja astunut määrätietoisesti uuden aseellisen hyökkäyksen kynnykselle heti sen jälkeen, kun sen väittämä Ukrainan “massiivinen aseellinen provokaatio” tapahtui Krimin rajalla 6. elokuuta.

 

Mutta kumpi oli ensin, muna vai kana?

Entä jos marssijärjestys kulkikin niin, että provokaatio aikataulutettiin ja toteutettiin siten, että se pohjusti jo aiemmin päätettyjä sotaharjoituksia?

Esimerkiksi paljon kohuttu uusien S-400 Triumf -ilmatorjuntaohjusten siirto Krimille oli suunniteltu jo hyvissä ajoin – niiden kuljetus ei tapahdu hetkessä sormia napsauttamalla.

Provokaatioväitteissä ja niihin kytketyssä aseellisen uhan kohottamisessa voi olla enemmän kyse Venäjän Ukrainan-politiikan ydintavoitteista kuin halusta luoda uusi laajamittainen sotilaallinen kriisi.

Kremlin pääpyrkimyksenä on helmikuusta 2014 lähtien eli venäläismielisen Viktor Janukovytšin hallinnon kaaduttua Kiovassa heikentää kaikin tavoin sekä Ukrainan hallitusta että ukrainalaisten luottamusta hallitukseensa ja pitää maa Naton ja EU:n ulkopuolella.

Presidentti Vladimir Putin ja hänen puolustusstrateginsa ovat ajaneet muutaman viime vuoden aikana sisään uusia sodankäyntimalleja, joihin kuuluvat entistä vahvemmin kyberhyökkäykset ja psykologinen sodankäynti. Taktiikkana on kylvää poliittista epävarmuutta ja sekasortoa ja hyödyntää disinformaatiota.

Voimannäyttö ja pelottelu Krimillä sopivat tähän kuvioon varsin hyvin, samoin kuin sen sisältämä selkeä viesti: Krim on meidän. Eikä Mustastamerestä tule koskaan “Naton järveä”. Piste.

Jos samalla saadaan suistettua raiteiltaan myös Saksan ja Ranskan vetämä Itä-Ukrainan rauhanhieronta, aina parempi. Venäjä on ollut jatkuvasti yhä turhautuneempi niin sanotun Minskin sopimuksen sisältöön ja tavoitteisiin ja haluaa siitä joko kokonaan eroon tai muokata sen enemmän mieleisekseen.

Itä-Ukrainasta piti neuvotella G20-maiden kokouksessa Kiinassa syyskuussa, mutta nyt se on Putinin mukaan “hyödytöntä”.

Kuten sanomalehti Vedomosti huomauttaa pääkirjoituksessaan, jännityksen kiristäminen on Kremlin hyväksi havaitsema taktiikka neuvottelujen alla.

 

Hämmentävää on vain, että Venäjän syytökset on perusteltu tiedustelupalvelu FSB:n normaaleihin standardeihin verrattuna varsin laiskasti ja läpinäkyvästi.

FSB ja sen edeltäjä KGB järjestöinä ja sen jäsenet henkilökohtaisesti ovat aina tunteneet suurta ja oikeutettua ylpeyttä kyvystään luoda kilpailukykyisiä “rinnakkaisia todellisuuksia”.

Nykyisen tiedonvälitys- ja viestiliikennetekniikan aikakaudella on yksinkertaisesti mahdotonta, ettei tapahtuneesta provokaatiosta olisi esittää video- tai kamerakuvaa. Edes kännykkäkameralla – tai jokaisen venäläisen erikoisjoukkojen sotilaan varustukseen kuuluvalla kypäräkameralla – otettua.

Nyt ainoa todiste on joidenkin paikallisten asukkaiden kertomukset hajanaisista laukauksista rajaseudulla.

Mutta viime kädessä sillä, onko provokaatiotarina uskottava ja todennettavissa, ei ole suurta merkitystä.

 

Krimin merkitys Venäjän suurvalta-aseman palauttamisen tehtäväkseen ottaneelle presidentti Putinille kirkastuu historiankirjoja selaamalla.

Krimin laivastotukikohta perustettiin vuonna 1785 Venäjän valloitettua niemimaan Turkin ottomaanivaltakunnalta. Jo kymmenen vuotta aiemmin keisarinna Katariina II (Suuri) oli määrännyt, että sinne perustetaan Mustanmeren laivasto.

Perustamisurakan hoiti muuan kenraalikuvernööri Grigori Potjomkin, joka rakennutti Sevastopoliin uuden sotasataman.

Krimin laivastotukikohta ja Mustanmeren laivasto olivat kansallisylpeys, Venäjän rautakilpi jatkuvassa valtataistelussa Turkkia vastaan.

Ja Potjomkinia kunnioitettiin sitten aikanaan nimeämällä hänen mukaansa panssarilaiva Potemkin (taistelualus Knjaz Potjomkin-Tavritšeski), jonka kapinan Sergei Eisensteinin elokuva sitten ikuisti.

Siksi Krimin kuuluminen Ukrainalle on Putinin historiantulkinnassa välivaihe, joka johtui vain siitä että Nikita Hruštšov höperyyksissään meni lahjoittamaan sen hyväntahdon eleenä Ukrainan neuvostotasavallalle vuonna 1954.

Tuolloin asialla ei ollut niin suurta väliä. Alue kuului joka tapauksessa edelleen suureen neuvostoisänmaahan, jonka kohtaloista päätettiin Moskovassa.

Mutta nyt on. Ukrainan itsenäistyttyä vuonna 1991 alkoi jatkuva kiista Mustanmeren laivaston 500 neuvostoaluksen ja sukellusveneen oikeudesta pitää Sevastopolia edelleen kotisatamanaan.

Jollei Venäjä olisi miehittänyt Krimin niemimaata maaliskuussa 2014 ja liittänyt aluetta valtioonsa muun maailman tuomitsemalla kansanäänestyksellä, vuokrasopimus Ukrainan kanssa olisi päättynyt ensi vuonna.

Kuvaavaa on myös, että Putin kutsuu johdonmukaisesti Ukrainan nykyjohtoa “laittomiksi vallananastajiksi”.

Näin lukevat lähihistorian myös miljoonat perusvenäläiset – ja niin se heille kirjoitetaan.

Ja tätä muistutetaan ukrainalaisille myös ensi keskiviikkona 24. elokuuta, kun Ukraina juhlii 25-vuotista itsenäisyyttään. Epävarmoissa ja huolestuneissa tunnelmissa – niin kuin on tarkoituskin.

 

Ukrainalaisten tiedustelulähteiden mukaan Venäjä on käytännössä saanut valmiiksi haluamansa joukko- ja kalustotäydennykset Krimille.

Sen seurauksena Krimin sotilaallisessa taistelukyvyssä on tapahtunut täydellinen muodonmuutos.

Krim on taas yksi Venäjän tärkeimmistä ja toimintakykyisimmistä puolustusalueista. Sen merkitys esimerkiksi Syyrian sodankäynnin huolto- ja tukiasemana on entistä keskeisempi.

Ajoitus sotatoimien aloittamiselle toki on otollinen: Yhdysvallat käy katkeraa presidentinvaalikamppailua eikä ole missään tapauksessa halukas lähettämään joukkojaan puolustamaan Ukrainaa, joka ei edes ole Naton jäsenmaa. Britannian poliittisella johdolla on kädet täynnä Brexitiä. EU:n jäsenmaissa vietetään kuuminta kesälomakautta. Olympialaiset vievät maailman huomion.

Perusvenäläisten kauna länttä kohtaan on syvä: olympialaispanna, pakotteiden takia ankeutunut arki, jatkuva epäoikeudenmukainen Venäjän mollaaminen.

Mutta silti: Venäjä haluaa paraikaa lännen Krimin takia aloittamien pakotteiden poistamista, ei kiristämistä. Varsinkin kun öljynhinta pysyy sitkeästi alhaalla.

 

Osa Krimille viime viikkoina tapahtuneista joukkojen ja kaluston siirroista on todennäköisesti normaalia, puolen vuoden välein tapahtuvaa rotaatiota, alueella palvelevan miehistön uusimista, täydentämistä ja kotiuttamista.

Osa taas on Venäjän tämän vuoden suursotaharjoitukseen Kavkaz eli Kaukasus 2016:n pohjustamista. Se alkaa syyskuun alkupuolella, ja sen esiharjoitukset ovat jo alkaneet.

Esimerkiksi Mustanmeren laivasto harjoitteli Sevastopolin edustalla, miten “sabotöörien” vedenalaiset hyökkäykset torjutaan.

Useat Krimin valtaukseen keväällä 2014 käytetyt eliittiosastot – muun muassa 810, merijalkaväkiprikaati – on kuitenkin tiettävästi siirretty jo Sevastopolista Syyriaan.

Sodanuhkaa merkittävänä pitävät asiantuntijat muistuttavat, että Venäjä on käynnistänyt aiemminkin sotatoimet suurten sotaharjoitusten jatkeena kuten Georgiassa vuonna 2008.

 

Suurimittainen hyökkäys Ukrainaan on kuitenkin aivan toista kuin pienen ja heikon Georgian kurittaminen.

Monet Venäjän asevoimia ja niiden suorituskykyä seuraavat tahot epäilevät, että armeijalla ei ole sotilaallista kykyä vallata ja pitää hallussaan laajoja alueita Ukrainaa. Varsinkin kun Ukrainalla on selkeästi puolustustahtoa ja -kykyä ja sen asevoimia vahvistavat erilaiset puolisotilaalliset kansallismieliset asekaartit.

Venäjällä on sitä paitsi ollut lukuisia samankaltaisia tilaisuuksia aloittaa sotatoimet Ukrainaa vastaan, eikä se ole käyttänyt niitä.

Jos Venäjällä on harjoitusten yli yltäviä sotilaallisia tavoitteita, ne ovat todennäköisesti näytösluonteisia ja rajattu tiukasti paikallisiksi.

Venäjä saattaa yrittää vallata Mariupolin kaupungin, joka avaisi sille maakäytävän Asovanmeren rannikkoa pitkin Venäjältä Krimille.

Mariupol on ollut Itä-Ukrainan separatistisen “Donetskin kansantasavallan” sotatoimien kohteena jatkuvasti ja sillä on tärkeä satama.

 

Toisaalta Venäjä on jo valloittaja ja käy paraikaa sotaa kahdella rintamalla, Ukrainassa ja Syyriassa. Kynnys lisätä sotatoimia ei ole korkea, koneisto on rasvattu ja käytössä.

Ukrainan sotilastiedustelulähteet, jolla on omat asiamiehensä Donetskissa ja Luhanskissa, väittävät että Itä-Ukrainassa on 7000 venäläissotilasta sekä noin 25 000 “vapaaehtoista”, joille kapinallishallintojen paikallisviranomaiset painavat yleensä väärennettyjä henkilöllisyystodistuksia.

Muun muassa Ukrainan viime vuonna Luhanskin lähellä pidättämillä kahdella Venäjän erikoisjoukkojen sotilaalla oli paikallispoliisin paperit. Heidät vaihdettiin Venäjän vangitsemaan ja tuomitsemaan ukrainalaiseen helikopterilentäjään Nadija Savtšenkoon.

Sitä paitsi Itä-Ukrainassa taistellaan koko ajan. Heinäkuu oli verisin kuukausi sitten viime syyskuussa solmituin tuoreimman aseleposopimuksen. Sen aikana sai surmansa 42 ukrainalaissotilasta.

Suurimman vaaran muodostaa tahaton eskalaatio: jonkin sinänsä riskittömän tilanteen yllättävä ja sattumanvarainen kärjistyminen välienselvittelyksi tavalla, josta ei ole helppoa paluuta.

Krimin ja Ukrainan rajan molemmin puolin on valtava määrä venäläisiä ja ukrainalaisia joukkoja. Ukrainan armeija on asetettu hälytystilaan Krimin rajalla ja Itä-Ukrainassa Donetskin ja Luhanskin alueella.

Ukrainan mukaan Venäjä on tuonut Krimin rajaseuduille 40 000 sotilasta.

Molemmat maat ovat varpaillaan, hermot kireillä kuin vieteri, ja kumpikin uskoo vankasti omaan propagandaan.

Ei tarvita kuin yksi aseellinen välikohtaus, vahinko tai järjestetty, ja tapahtumat vyöryvät eteenpäin ilman, että kukaan enää osaa tai pystyy pysäyttämään niitä.

 

Euroopan lähihistoria on täynnä tapahtumia, jossa asiat eivät ole edenneet loogisella ja järkevällä tavalla vaan ovat luiskahtaneet irti käsistä onnettomin seurauksin, kun niiden on syystä tai toisesta annettu edetä tietyn pisteen yli.

Jos näin käy Krimillä tai Itä-Ukrainassa, tahattoman sodan vaaraa nostaa se, että Putinin lähipiirissä on entistä vähemmän kokeneita ja tasaveroisia työtovereita, jotka pystyvät tokaisemaan tarpeeksi arvovaltaisella äänellä hänelle, että nyt riittää.

Tätä kuvastaa Putinin päätös korvata Venäjän byrokratian tärkein vallankäyttäjä ja yksi pitkäaikaisimmista liittolaisistaan, presidentinhallinnon päällikkö Sergei Ivanov, 63, lähes kaksikymmentä vuotta nuoremmalla Anton Vainolla, 44.

Ivanov on tuntenut Putinin jo molempien yhteisistä KGB-vuosista 1970-luvun puolivälistä asti ja oli yksi Krimin valtauksen pääsuunnittelijoita ja -toteuttajia. Hän on työskennellyt Putinin lähipiirissä tämän valtaantulosta asti, muun muassa puolustusministerinä ja varapääministerinä.

Vainoa sen sijaan luonnehditaan hajuttomaksi, värittömäksi ja särmättömäksi teknokraatiksi, joka on täysin haluton keskustelemaan Putinin päätöksistä tai kyseenalaistamaan niitä.

Putinin lähtökohdista hän on täydellinen valinta: tehokas, mutta vailla henkilökohtaista sidettä presidenttiin, huomauttaa Moscow Times. Sen mukaan kyse on laajemmasta ilmiöstä: Putinin halusta tehdä entistä enemmän päätöksiä ilman että muut puuttuvat niihin.

Silloin tarvitaan uusi lähipiiri, joka ei muista eikä tunne häntä parikymmentä vuotta nuorempana jolloin hän ei vielä ollut Venäjän kaikkivoipa johtaja vaan Pietarin apulaiskaupunginjohtaja.

Mutta kuka heistä osaa sanoa tarvittaessa: Njet, gospodin president?