Uutisanalyysi: Saksan kristillisdemokraateille yllättävä murskavoitto osavaltiovaaleissa – radikaalioikeiston kannatus kääntynyt laskuun

Saksi-Anhaltin vaalit osoittivat, että vihreät on edelleen heikoilla itäisissä osavaltioissa. Silti puolue odottaa historiallista voittoa syyskuun liittopäivävaaleista.

AfD
Teksti
Teppo Tiilikainen

Saksan kristillisdemokraatit saavuttivat yllättäen murskavoiton itäisen Saksi-Anhaltin osavaltion maapäivävaaleissa sunnuntaina.

CDU:n ääniosuus kohosi edellisistä, vuoden 2016 vaaleista yli seitsemän prosenttiyksikköä 37,1:een paljolti suositun pääministerin Reiner Haseloffin ansiosta. Kyselyiden mukaan yli 11 000 äärioikeistolaisen AfD:n äänestäjää siirtyi kristillisdemokraattien leiriin. He olivat ilmeisesti pettyneet AfD:n voimakkaaseen radikalisoitumiseen. Myös tuhannet muiden puolueiden kannattajat äänestivät CDU:ta estääkseen AfD:n nousun.

Tulos oli valtava helpotus CDU:n puheenjohtajalle Armin Laschetille, joka osallistui näkyvästi puolueensa vaalikampanjaan ja pyrkii syksyn liittopäivävaaleissa liittokansleriksi Angela Merkelin jälkeen.

CDU:ssa pelättiin pahinta, sillä puolue on ollut pitkään alamäessä. Nyt vaalivoitto todennäköisesti hiljentää Laschetiin kohdistuvan kritiikin.

Vaalivoitto merkitsee myös sitä, että Saksi-Anhaltia viisi vuotta hallinnut ollut kristillisdemokraattien, sosiaalidemokraattien ja vihreiden koalitio voi jatkaa Haseloffin johdolla. Hallitus on ollut kuitenkin riitainen, ja osa kristillisdemokraateista haluaisi korvata vihreät liberaalipuolue FDP:llä, joka nousi takaisin maapäiville kymmenen vuoden tauon jälkeen.