Uusi valtio voisi avata Putinille oikotien jatkokausille – Venäjä painostaa yhä penseämpää Valko-Venäjää syliinsä

Valko-Venäjä ei luota enää Venäjän hyvään tahtoon. Maa yrittää korostaa omia itsenäisiä juuriaan slaaviveljeyden sijaan.
Eurooppa 17.7.2019 12:09
Venäjän ja Valko-Venäjän presidentit Vladimir Putin (vas.) ja Aleksandr Lukashenko tapasivat Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä 30. kesäkuuta 2019.
Venäjän ja Valko-Venäjän presidentit Vladimir Putin (vas.) ja Aleksandr Lukashenko tapasivat Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä 30. kesäkuuta 2019. © SERGEY BOBYLEV / AP / LEHTIKUVA

Pieni naapurimaa Valko-Venäjä on Venäjän presidentin Vladimir Putinin agendalla entistä vahvemmin. Maiden johtajat jatkoivat keskusteluja maiden välisen integraation syventämisestä jälleen heinäkuun toisella viikolla.

Venäjä ja Valko-Venäjä ovat vuodesta 1996 lähtien solmineet erilaisia sopimuksia maiden yhdistymisestä. Joulukuussa 1999 solmittiin liittovaltion muodostamisesta avoin ja määräajaton sopimus, joka astui voimaan tammikuussa 2000 Putinin kauden alkaessa.

Sopimusten konkreettiset saavutukset ovat kuitenkin jääneet vähäisiksi.

Tuoreimpien neuvotteluiden jälkeen Valko-Venäjän itsevaltias presidentti Aljaksandr Lukašenka tiedotti, että hän ja presidentti Putin päättivät olla tuhoamatta liittovaltiosopimusta.

Lukašenka perusteli päätöstä sillä, että sopimuksen mitätöinti veisi pohjan aiemmalta työltä. Lukašenka muistutti myös, että sopimus on yhä ajankohtainen ja että sitä ei ole pantu käytäntöön kokonaisuudessaan. Presidentin viesti kuulosti Venäjän käsikirjoittamalta.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu