Unkarissa korona lisää Orbánin valtaa ja rikastuttaa johtajan lähipiiriä – "Tietoja sensuroidaan"

”Ensin tietyt yritykset on kansallistettu ja sitten myyty uudestaan omille kannattajille", sanoo tutkija Katalin Miklóssy.

Teksti
Tuula Koponen
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Unkarin pääministeri Viktor Orbán on ottanut koronakriisin varjolla entistä tiukemman otteen Unkarin taloudesta.

Orbán on hallinnut Unkaria asetuksin 30. maaliskuuta lähtien. Parlamentin hallitukselle myöntämillä poikkeusvaltuuksilla ei ole selkeästi määriteltyä takarajaa.

Vanhempi tutkija Katalin Miklóssy sanoo, että talouden rakenteiden ja omistussuhteiden uudelleenjärjestely on jatkunut jo vuosia Unkarissa. Miklóssy johtaa Aleksanteri-instituutin koordinoimaa Itä-Euroopan tutkimusyksikköä Helsingissä.

”Ensin tietyt yritykset on kansallistettu ja sitten myyty uudestaan omille kannattajille. Nyt poikkeusvaltuudet kiihdyttävät prosessia ja helpottavat sitä myös pörssiyhtiöiden osalta.”

Ensimmäinen Unkarin hallituksen käsiin joutunut pörssiyhtiö on Itä-Unkarissa Debrecenissä toimiva pakkausvalmistaja Kartonpack Bobozipari. Orbánin hallitus lisäsi Kartonpacin valtion toiminnan kannalta ”strategisesti tärkeiden yritysten” listalle, erotti yrityksen johdon ja otti sen valvontaansa 17. huhtikuuta.