Ulostetta suojamaskeissa, huijaussivustoja ja jäljettömiin kadonneita toimituksia – Korona-huijarit piinaavaat Euroopan viranomaisia

Suojavarusteihin liittyvien huijareiden lisäksi koronakriisistä yrittää nyt hyötyä myös esimerkiksi Italian mafia.
Eurooppa 15.4.2020 20:34
Kuvituskuva.
Kuvituskuva. © Kenzo Tribouillard / AFP / Lehtikuva

Koronaviruksen aiheuttama kriisitilanne on luonut otollisen maaperän erilaisten tuoteväärennösten kaupalle, huijauksille sekä muulle hämäräbisneksille. Suomessa kohua herättäneet Huoltovarmuuskeskuksen epämääräiset suojavälinekaupat edustavat skaalan lievintä päätä.

Belgiassa Flanderin osavaltio tilasi Kiinasta 100 000 sairaalakäyttöön soveltuvaa kasvosuojusta. Ne paljastuivat Kolumbiassa valmistetuiksi tuoteväärennöksiksi, jotka olivat kaiken lisäksi eläinten ulosteiden saastuttamia.