Ukrainan kapinalliset valmistautuvat vaaleihin ja uhkaavat uudella sodalla

Sähköasentaja Aleksandr Zahartšenko valitaan sunnuntaina ”Donetskin kansantasavallan” presidentiksi.
Eurooppa 30.10.2014 15:00

Kapinajohtaja Aleksandr Zahartšenko (vas.) henkivartijoineen Donetskissa 19. lokakuuta. © Dmitri Lovetski / AP / Lehtikuva

Ukrainan ennenaikaiset parlamenttivaalit päättyivät viime sunnuntaina länsimielisten puolueiden selvään voittoon. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyj luonnehti vaaleja rehellisiksi, ja myös Venäjä tunnusti niiden tuloksen.

Vaaleja ei kuitenkaan pystytty järjestämään Donetskin ja Luhanskin lääneissä alueilla, jotka ovat Venäjään tukeutuvien kapinallisten hallussa.

Syyskuun alussa Minskissä solmittu tulitaukosopimus ei ole pitänyt. Yhteenotot ovat jatkuneet Donetskin lentoaseman tuntumassa, mutta itse kaupungissa on ollut rauhallisempaa. Paikalla olevien toimittajien mukaan julkinen liikenne toimii ja osa kaupoista on avannut ovensa.

Separatistit ovat rakentamassa omaa valtiota ”Novorossijaa” eli uutta Venäjää. Siihen kuuluvissa Donetskissa ja Luhanskissa järjestetään ensi sunnuntaina vaalit, joissa valitaan molemmille "kansantasavalloille" presidentti ja kansanedustajat. Lopullisena tavoitteena on itsenäisyys ja myöhemmin mahdollinen liittyminen osaksi Venäjää.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu