Ukraina hajoaa

Itä-Ukrainan vaalit liittivät kapinallisten valtaamat alueet tiiviisti Venäjän kylkeen.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Separatistien näytösvaalit sinetöivät viime sunnuntaina Ukrainan hajoamisen. Venäjä kaappasi Ukrainalta viime maaliskuussa Krimin niemimaan, ja nyt myös suuri osa Donetskin ja Luhanskin lääneistä on menetetty lopullisen tuntuisesti. Kapinallisia alusta alkaen tukenut Venäjä on tunnustanut vaalien tuloksen ja vaatii presidentti Petro Porošenkoa aloittamaan neuvottelut kapinallisten kanssa.

Ukraina, EU ja Yhdysvallat tuomitsivat vaalit laittomiksi, ja hieman yllättäen myös Kiina asettui Ukrainan tueksi. Kiinan ulkoministeriö korosti kunnioittavansa maan itsemääräämisoikeutta ja alueellista koskemattomuutta.

Ukrainan turvallisuusneuvosto kokoontui tiistaina Porošenkon johdolla pohtimaan uutta strategiaa. Tilanne on erittäin hankala. Elokuun taistelut osoittivat, ettei Ukrainan armeija pysty kukistamaan Venäjän tukemia kapinallisia sotilaallisesti.

Ukrainaan on syntynyt niin sanottu jäätynyt konflikti, jollaisia Venäjä on järjestänyt aiemmin Ukrainan ja Moldovan rajalle Transnistriaan sekä Georgiasta irtautuneisiin Etelä-Ossetiaan ja Abhasiaan.

Venäjän ja Luhanskin välinen raja on auki, ja Ukrainan raja-asema on jouduttu siirtämään Donetskin ja Luhanskin länsipuolelle. Kapinalliset alueet ovat siirtäneet kellonsa Moskovan aikaan, ja Venäjä alkaa toimittaa sähköä entisen rajan yli Luhanskiin. Venäjän arvellaan perustavan alueelle myös sotilastukikohtia.