Turkin ilmatila pysyi auki koko kaappausyrityksen ajan

Siviilikoneet lentelivät toisiaan jahtaavien hävittäjien seassa.

ilmavoimat
Teksti
Jyri Raivio
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Kaksi F-16-hävittäjää nousi ilmaan noin kello 22 paikallista aikaa Turkin ilmavoimien Akincin lentotukikohdasta. Niillä ei ollut lentosuunnitelmaa ja ne olivat ”pimeitä” eli niiden tunnistinlaitteet eivät olleet päällä. Pian niitä seurasi kaksi muuta samanlaista konetta.

Oli perjantai, heinäkuun 15. päivä. Neljä hävittäjää lensi Ankaraan ja aloitti muutamia tunteja kestäneet matalalennot kaupungin yläpuolella. Välillä käytettiin jälkipoltinta ja lennettiin ääntä nopeammin, välillä heitettiin soihtuja. Välillä tankattiin ilmavoimien tankkerikoneesta.

Osa Turkin ase- ja ilmavoimista oli aloittanut vallankaappausyrityksen. Sen aikana niin kapinalliset sotilaat kuin presidentti Recep Tayyip Erdoğanille uskollisina pysyneet joukotkin käyttivät runsaasti ilmavoimia.

Kaksi kapinallisten F-16-hävittäjää jahtasi Gulfstream IV-liikesuihkukonetta, jolla presidentti oli palaamassa Dalamanista Istanbuliin. Kapinalliset saivat haltuunsa Istanbulin Atatürk-lentokentän lennonjohdon, joka kuitenkin onnistuttiin valtaamaan takaisin vain vähän ennen presidentin koneen laskeutumista.

Turkin ilmatilassa lensi molempien osapuolten hävittäjiä sekä kuljetus- ja tankkauskoneita. Vahvistamattomien tietojen mukaan (miltei kaikki tiedot ovat tosin vahvistamattomia) osapuolet kävivät keskenään ilmataisteluita. Lennonjohtajat yrittivät parhaansa mukaan ohjata siviilikoneita pois sotilaiden tieltä.