Kaasun löytäminen merenpohjasta on kärjistänyt vanhoja saarikiistoja Välimerellä. Porauslautta kaasukentällä Israelin rannikolla.

Välimeri, levoton meri

Arvokkaat kaasulöydöt ovat nostaneet esiin Kreikan ja Turkin vanhat kiistat merirajoista ja jaetusta Kyproksesta.

Kaasun löytäminen merenpohjasta on kärjistänyt vanhoja saarikiistoja Välimerellä. Porauslautta kaasukentällä Israelin rannikolla. © Albatross/Getty Images

Ja niin siinä kävi: turkkilainen tutkimusalus Oruç Reis palasi Välimerelle 12. lokakuuta. Laiva ehti olla satamassa kuukauden päivät.

Turkin merivoimien lähettämän navigaatiovaroitusviestin mukaan alus seilaa pienen Kastelórizon saaren edustalla vajaan viikon.

Kreikalle kuuluva Kastelórizo on 500 asukkaan saari Egeanmerellä. Se sijaitsee vain parin kilometrin päässä Turkin etelärannikolta, Kreikan pääkaupunkiin Ateenaan saarelta on liki 600 kilometrin matka.

Kartalla saari näyttää siltä kuin se olisi liimautunut kiinni Turkkiin tai uponnut Välimereen.

Se ei ole silti mikä tahansa kivikasa Välimerellä. Saarella on suuri geopoliittinen merkitys koko Euroopan turvallisuudelle.

Kirkkaalla säällä saarelta voi erottaa selvästi Turkin rantaviivan ja nähdä Kaşiin, Antalyan aurinkolomakohteeseen.

Kastelórizo joutui kansainvälisen huomion kohteeksi ja valtapolitiikan pelinappulaksi elokuussa. Turkki lähetti Oruç Reisin saaren vesille sotalaivasaattueessa etsimään kaasua.

Kreikka lähetti alueelle nopeasti omia sotalaivojaan. Se syytti Turkkia laittomista porauksista sen aluevesillä. Ranska tuki EU-kumppaniaan Kreikkaa ja lähetti alueelle lisää sotalaivoja sekä Rafale-hävittäjiä.

Tilanne kärjistyi, kun kahden Nato-liittolaisen sota-alukset lähes törmäsivät toisiinsa. Alueella pelättiin jopa sotilaallista yhteenottoa.

Turkki jatkoi porauksia Kastelórizon saaren edustalla kolmeen otteeseen. Syyskuussa tilanne kuitenkin rauhoittui, kun Oruç Reis palasi yllättäen Antalyan satamaan.

 

Kreikan ja Turkin kiista merialueista on osa laajempaa valtapoliittista peliä itäisellä Välimerellä.

Alueen maa- ja öljyesiintymisistä käyvät kilpajuoksua Kreikan, Turkin ja Kyproksen lisäksi myös joukko muita alueen maita, kuten Egypti ja Israel.

Kaikki pyrkivät varmistamaan valta-asemansa alueella.

Moni maista etsii vaihtoehtoa riippuvuudelle Venäjän maakaasusta.

Mutta miksi Turkki puolustaa etujaan itäisellä Välimerellä yhä aggressiivisemmin? Se kokee olevansa alueella yhä enemmän yksin ja eristettynä.

Viime vuonna Kreikka, Kypros, Israel, Egypti, Jordania, Italia ja palestiinalaishallinto perustivat Egyptissä yhteisen EastMed-kaasufoorumin. Turkki jätettiin yhteenliittymän ulkopuolelle. Se jäi puristuksiin ”Välimeren Opeciksi” kutsuttujen maiden väliin.

”Me emme anna Kreikan pitää Turkkia vankina omalla rannikollamme”, presidentti Recep Tayyip Erdoğan on ärhentellyt Kreikalle ja EU:lle.

Tämän vuoden alussa Kreikka, Egypti ja Israel sopivat maailman pisimmän vedenalaisen kaasuputken EastMedin rakentamisesta. Sen olisi tarkoitus kulkea itäiseltä Välimereltä Kyproksen kautta Italiaan. Myös kaasuputki on lisännyt poliittisia ristiriitoja alueella.

Turkilla on sata vuotta vanhan sopimuksen perusteella kolme saarta, Kreikalla 3 000.

Turkin ja itäisen Välimeren jännitteet liittyvät yhä enemmän myös Libyan pitkittyneeseen sisällissotaan.

Nato-liittolaiset Turkki ja Ranska ovat olleet Libyassa napit vastakkain. Turkki on tukenut Tripolin hallintoa, Ranska taas kapinalliskenraali Khalifa Haftaria, vaikka maa on esittänyt puolueetonta. Haftarin takana ovat myös Venäjä, Egypti ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat.

Osapuolet jakavat nyt kiihtyvää tahtia Välimerta keskenään.

Varmistaakseen neuvotteluasemiaan Turkki sopi viime vuoden lopulla Libyan kanssa uuden talousvyöhykkeen rajoista. Talousvyöhyke osuu suoraan suunnitellun EastMedin kaasuputken reitille. Se myös imee sisäänsä Kreikalle kuuluvan Ródoksen saaren ja pienen Kastelórizon ja halkoo Kreetaa.

Kreikka ja muut EU-maat pitävät sopimusta kansainvälisen merioikeuden vastaisena. Elokuussa Egypti ja Kreikka sopivat yhteisestä talousvyöhykkeestä, joka on päällekkäin Turkin ja Libyan talousvyöhykkeiden kanssa.

 

Arvokkaiden luonnonvarojen löytyminen itäiseltä Välimereltä on kärjistänyt uudelleen Kreikan ja Turkin vanhoja kiistoja merirajoista.

Suurimmat erimielisyydet koskevat Egeanmeren itäosan saarten asemaa ja Kyproksen jaettua saarta.

Egeanmeren suurimmat saaret Kastelórizoon asti siirtyivät Kreikalle vuoden 1923 Lausannen rauhansopimuksella. Suurimmat saaret, kuten Ródos, Kós, Sámos ja Lesbos nuolevat Turkin rannikkoa. Kreikalla on alueella 3 000 saarta, Turkilla kolme.

Kreikan mukaan juuri saarten takia Egeanmeren itäosien merialueet kuuluvat sen talousalueeseen. Turkilla ei kreikkalaisten mielestä ole asiaa tulla alueelle kaasua etsimään. Tulkinta nojaa YK:n merioikeusyleissopimukseen.

Sopimusta on pidetty valtamerten perustuslakina. Sen mukaan myös saarille on oikeus omaan aluemereen ja talousvyöhykkeeseen, samaan tapaan kuin rannikkovaltioilla.

Aluemeri sijaitsee 12 meripeninkulmaa eli 22 kilometriä ja talousvyöhyke korkeintaan 200 meripeninkulmaa (370 km) rannikolta. Talousvyöhykkeen jälkeen avautuu kaikille avoin aava meri.

Turkki ei kuitenkaan ole allekirjoittanut kansainvälistä merisopimusta. Se on tuonut toistuvasti esiin, ettei hyväksy sopimuksen tiettyjä artikloja. Yksi niistä on artikla 121, joka koskee juuri saaria ja niiden asemaa.

”Ankarassa ja Istanbulissa ajatellaan, että jos kansainvälistä merioikeutta sovelletaan mekaanisesti, koko Egeanmeren alueesta tulee jonkinlainen ’kreikkalainen järvi’ ”, sanoo ranskalainen Turkki-tutkija ja Iris think thank -ajatushautomon varajohtaja Didier Billion.

”Mutta se on mielestäni tosiasia.”

Kyse ei ole vain kaasusodasta. Turkki haluaa laajentaa alueitaan välimerellä.

Meririidan sovittelua on hankaloittanut se, että osapuolet eivät ole sitoutuneet samoihin sääntöihin.

Turkki on toistuvasti muistuttanut, ettei se ole merioikeusyleislain sopimusosapuoli. Ja kun kansainväliset säännöt eivät ole miellyttäneet Turkkia, se on luonut omia tilalle.

Kreikka on säännöllisesti valittanut, että Turkki rikkoo sen merirajoja ja loukkaa sen suvereniteettia. Kansainvälinen tuomioistuin ei kuitenkaan voi ottaa riitoja käsiteltäväksi omin päin. Toimivaltaan vaaditaan suostumus kiistan kummaltakin osapuolelta.

Kiistely itäisellä Välimerellä on myös osa presidentti Erdoğanin kansallismielistä politiikkaa, jolla hän pyrkii vahvistamaan takanaan olevaa ryhmittymää.

Erdoğanin hallitus on herättänyt henkiin niin sanotun Sininen isänmaa -aatteen ja pannut sitä kovaotteisesti täytäntöön. Siniseen isänmaahan kuuluvat Turkin edustalla sijaitsevat saaret Samothrákista Ródokseen.

On jopa pelätty, että Turkki havittelisi edustallaan olevia saaria itselleen ja pyrkisi muuttamaan Euroopan unionin ulkorajaa.

Presidentti Erdoğan tviittasi lokakuussa, että haluaa sovintoa. Samalla hän lisäsi, että Turkki puolustaa jokaista ”vesitippaansa ja maa-aluettaan”.

Pariisin Sciences Po -yliopiston opettaja ja energiakysymysten asiantuntija Thierry Bros väittää, ettei kiistassa ole kyse perimmältään ”kaasusodasta”.

”Vaan Turkin oman maa-alueen laajentamisesta ja rajojen muuttamisesta”, hän arvioi.

 

Syys-lokakuun aikana turkkilaiset alukset tekivät porauksia myös Kyproksen jaetun saaren aluevesillä.

Kyproksenkreikkalaiset alkoivat etsiä kaasua ja öljyä saarta ympäröivältä vesialueelta vuonna 2011. Sen jälkeen Kreikan ja Turkin kiista merialueista muuttui yhä monimutkaisemmaksi.

Suuri osa kaasuesiintymistä on löytynyt alueen kaakkoisosasta, läheltä Egyptiä, Israelia ja Kyproksen eteläistä rannikkoa.

Turkki katsoo, että sen pitkä etelärannikko antaa sille taloudellisen oikeuden myös Kyproksen vesiin, joita kyproksenkreikkalaiset taas pitävät osana omia merialueitaan.

Riitaa on kärjistänyt se, että Kyproksen kreikkalaispuoli on kaupannut kansainvälisille energiayhtiöille oikeuksia saaren ympärystön maakaasulöydöksiin.

Kreikan ja Turkin tulehtuneita suhteita kiristää ratkaisematon poliittinen kiista Kyproksen jälkeenyhdistymisestä.

Egeanmeren kärjistynyt rajakriisi on nähty yhtenä heijastumana Turkin turhautumisesta Kypros-neuvotteluihin. Niiden pitkittyminen on myös vesittänyt Turkin haaveita EU-jäsenyysneuvottelujen etenemisestä.

”Tämä merioikeuskeskustelu ja muu on vain pelinappula paljon isommassa pelissä eri tahojen välillä. Kyse on erityisesti Kyproksen saaren isosta kuvasta, halutaanko Kyproksen jälleenyhdistämistä ja millä ehdoilla”, Turkin politiikkaa läheltä seuraava suomalainen asiantuntija arvioi.

Kyproksen rauhan- ja yhdistymisneuvottelut ovat kariutuneet lukuisia kertoja 45 vuoden aikana. Viimeksi rauhaa yritettiin hieroa YK:n pääsihteerin António Guterresin johdolla viime vuonna.

Jos jälleenyhdistäminen olisi saatu vuosi sitten päätökseen, Turkilla ei nyt olisi tarvetta uhitella itäisellä Välimerellä, asiantuntija uskoo.

Kypros on ollut jaettuna vuodesta 1974, jolloin Turkki miehitti saaren pohjoisosan. Pohjois-Kyproksen turkkilaisen tasavallan on tunnustanut ainoastaan Turkki.

EU otti Kyproksen jäseneksi vuonna 2004, vaikka saarta ei ollut saatu yhdistettyä rauhanomaisesti. Viikkoa aiemmin saaren kreikkalaispuoli oli äänestänyt saaren yhdistymistä vastaan, turkkilaispuoli puolesta.

Itäisen Välimeren kiista koskettaa läheisesti myös EU:ta ja Natoa.

Nato-maa Turkin on nähty haluavan provosoida ja hajottaa toimillaan Euroopan unionin yhtenäisyyttä. EU:n rivit ovat jo pitkään rakoilleet ulkosuhteissa.

Turkki on käyttänyt kiristysruuvina myös Välimeren pakolaiskysymystä. Se on uhkaillut toistuvasti avaavansa portit pakolaisille Eurooppaan, jos sen vaatimuksiin ei suostuta. Tämä on huolestuttanut erityisesti Saksaa.

Osa EU-maista on vaatinut pakotteiden asettamista Turkkia vastaan. Yksi kärkevimmistä on ollut Kyproksen tasavalta.

EU-johtajat löysivät sovun asiasta Eurooppa-neuvoston kokouksessa lokakuun alussa.

EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin mukaan myös Turkille voidaan asettaa pakotteita, jos se ei lopeta provokaatiota ja ”yksipuolisia toimia”.

Nato-maiden välisen kiistan sopiminen on puolustusliitto Natolle iso arvovaltakysymys. Epäonnistuminen voisi kyseenalaistaa sen olemassaolon varsinkin sen jälkeen, kun Ranskan presidentti Emmanuel Macron on suominut Natoa ”aivokuolleeksi”.

Lokakuussa Kreikka ja Turkki kertoivat, että ovat valmiita aloittamaan tunnustelevat neuvottelut.

Ne olisi tarkoitus järjestetää Istanbulissa lähiaikoina, Kreikan ulkoministeri Nikos Dendias lupasi. Tarkkaa päivää ei ole kerrottu.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun saarikiistassa neuvotellaan, Istanbulissa vuorossa olisi jo 61. neuvottelukierros.

Neuvotteluista voi odottaa vaikeita.

”Sekä poliittisesti että teknisesti”, Turkki-tutkija Didier Billion sanoo.

Viimeksi maat yrittivät hieroa sopua tuloksetta vuonna 2016.

Turkki-tutkija Billion puhuu nyt mahdollisesta ”käänteestä”.

 

Kreikan ja Turkin on ennen ratkaisun etsimistä luotava yhteiset pelisäännöt, joiden pohjalta keskusteluja voidaan käydä. Maiden on myös päästävä yhteisymmärrykseen siitä, mistä kysymyksistä ylipäätään neuvotellaan.

Kreikka on toivonut, että neuvottelun piiriin kuuluvat ainoastaan Egeanmeren ja itäisen Välimeren merialuekiistat.

”On tärkeää, että myös Turkin toiveita kuunnellaan, jotta neuvotteluissa voidaan ylipäätään edetä”, Billion korostaa.

Hän kiittää ”uudesta vaiheesta” erityisesti Saksan ja liittokansleri Angela Merkelin sovittelevaa roolia sekä puolustusliitto Natoa.

Presidentti Macronille ja hänen nyrkkiä pöytään -neuvottelutaktiikalleen Billion ei anna kovin hyvää arvosanaa, ”se on surullista sanoa, olenhan Ranskan kansalainen”.

”Macron tulee sanomaan, että on hänen ja hänen kovuutensa ansiota, että neuvottelut voivat alkaa.”

”Ajattelen pikemminkin, että tärkeintä ovat olleet Merkelin viikkojen ponnistelut saada Turkki ja Kreikka neuvottelupöytään ja löytää ratkaisu diplomaattiteitse.”

Mutta miten Oruç Reisin paluu sotkee mahdollisia neuvotteluita? Jo aiemmin syyskuun lopussa Turkki lähetti kansainvälisen navigaatiovaroitusviestin Kreikan Límnosin saaren aluevesille.

Ankara syytti Ateenaa Turkin lähellä olevan rannikkoalueen militarisoimisesta ja Lausannen sopimuksen rikkomisesta. Vain viikkoa aiemmin Turkki oli lähettänyt samanlaisen viestin Chíosin saarelle.

Lausannen sopimus ja Pariisin vuoden 1947 sopimus zkieltävät Turkin rannikon lähellä olevien saarten militarisoimisen.

”Jos saarten demilitarisointi on mukana tulevissa keskusteluissa, neuvotteluista voi odottaa vielä vaikeampia”, Didier Billion sanoo.

 

Juttua varten on haastateltu myös ulkoministeriön kansainvälisen oikeuden yksikön päällikköä Sari Mäkelää.

Sisältö