Tuliko miljoonien puntien brexit-lahjoitus Venäjältä? Brittimiljonäärin erokampanjalle antamat rahat herättävät yhä lisää kysymyksiä

Uusimmat tiedot Arron Banksin varoista kertovat, että hän olisi käyttänyt vuonna 2015 neljänneksen todellisesta omaisuudestaan brexit-kampanjaan.
Eurooppa 27.2.2019 12:20

EU-eroa ajaneen kampanjan mainos Lontoossa marraskuussa 2015. © Leon Neal / AFP / Lehtikuva

Brittimiljonääri Arron Banks, 52, teki Britannian historian suurimman poliittisen lahjoituksen antaessaan vuonna 2015 noin 8,4 miljoonan punnan lahjoituksen Britannian EU-eroa ajaneelle Leave.EU-kampanjalle. Tämänhetkisen vaihtokurssin mukaan lahjoituksen arvo oli noin 9,7 miljoonaa euroa.

Banks väitti tällöin Financial Timesille omaisuutensa olevan noin 115 miljoonaa euroa. Pari vuotta myöhemmin Banksin omaisuudeksi ilmoitettiin Sunday Timesin miljonäärilistassa 250 miljoonaa puntaa eli noin 290 miljoonaa euroa.

Tässä valossa vajaan kymmenen miljoonan euron lahjoitus EU-eroa ajaneelle poliittiselle leirille näytti edelleen suurelta, mutta Banksin väitettyyn omaisuuteen nähden suhteellisen pieneltä rahasummalta.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu