Terroristien jäljillä: Molenbeek on epäonnistumisen maamerkki – ”Yksilöllä ei enää ole yhteiskuntaa”

Brysselin eri kaupunginosien välillä on valtavia eroja.
Eurooppa 24.3.2016 07:30
Satu Helin
Pariisin iskujen suunnittelijaksi epäilty Salah Abdeslam pidätettiin Molenbeekin kaupunginosassa Brysselissä 18. maaliskuuta 2016. Kuvakaappaus videolta. © VTM / AP / Lehtikuva

BRYSSEL – ”Arvaa mitä teimme eilen? Tuhrimme Kuningas Leopoldin patsaan!”

Näin kertoi kaksi iloista kongolaistaustaista nuorta miestä yhden tuopin jälkeen konsertin tauolla pari vuotta sitten.

Kohtaaminen tuli mieleen brysseliläisessä kahvilassa 22. maaliskuuta.

Olin päätynyt sinne, koska Brysselin lentokentällä räjähti juuri, kun olin lentokenttäjunassa matkalla sinne. Juna käännytettiin Leuveniin, mistä punnersin matkalaukkuineni takaisin Brysseliin. Sen kadut olivat pikavauhtia autioitumassa.

Ajattelin kongolaismiehiä, koska heidän puheensa kuvaa kahta asiaa: sitä kuinka onneton historia Belgialla on ollakseen nyt eurooppalaisen yhdentymisen, integraation, kotipaikka ja sitä, kuinka jatkuvasti historia on Belgiassa läsnä.

Belgian surullinen historia alkaa viimeistään siirtomaa-ajan Kongosta. Belgia osoittautui surkeimmaksi siirtomaaisännäksi koskaan.

Kuningas Leopold II:n ahneus ja vallanhalu johtivat arvioiden mukaan jopa yli kymmenen miljoonan kongolaisen kuolemaan 1800–1900-luvun vaihteessa. Tämä tarkoitti puolta alueen väestöstä.

Silloin integraatiota ei tietenkään edes yritetty. Paikallisväestö oli karjaa ja siinä se.

 

Maan rajojen sisällä on integraation suhteen mennyt vain vähän paremmin.

”Belgia kuuluu samaan kategoriaan kuin Ukraina siinä mielessä, että maassa kaksi hyvin erilaista on pantu aikanaan yhteen väkisin. Pohjoisen protestanttisen Flanderin ja etelän katolisen Vallonian raja on yksi Euroopan leveimmistä kuiluista”, sanoo Laura Kolbe, Benelux-maiden historiaa tutkinut Euroopan historian professori Helsingin yliopistosta.

Ja nyt puhutaan siis rajasta, joka sijaitsee valtion sisällä.

Viimeistään 1970-luvulta lähtien Belgia on ollut vaarassa jopa hajota Vallonian ja Flanderin sisäisiin talouteen ja kielipolitiikkaan liittyviin riitoihin. Riitojen yhdenlainen huippu koettiin 2010–2011, kun Belgia teki maailmanennätyksen toimimalla rauhan aikana 589 päivää ilman hallitusta.

Politico-lehti on kuvannut Belgiaa epäonnistuneesi valtioksi.

”Koska valtion rakenteet ovat heikot, Belgiassa on perinteisesti identifioiduttu omaan kaupunginosaan ja kortteliin”, Kolbe sanoo.

”Se on jopa paluuta heimoyhteiskuntaan, jossa vain perheesi merkitsee. Siitä ajattelusta äärimmäisin esimerkki voi olla terrorismista kiinnostuminen.”

 

Kenties pahiten integraatio on epäonnistunut Brysselin sisällä.

Tämän epäonnistumisen maamerkki on noin kuuden neliökilometrin kokoinen Molenbeekin kaupunginosa kivenheiton päässä keskustasta. Siitä sen erottaa kanaali, jota pidetään hyvän ja huonon Brysselin jakolinjana.

Täällä asutaan idässä mieluummin kuin lännessä. Ja hyvin harvoin Molenbeekissa.

Siellä pidätettiin vain muutama päivä sitten Pariisin marraskuisista terrori-iskuista epäilty Salah Abdeslamin. ”Kaikkien” kerrotaan Molenbeekissä suojelleen Abdeslamia, tienneen, missä hän kävi teellä ja missä kävelyllä.

Myös Brysselissä 22. maaliskuuta tehtyjen iskujen jälkien epäillään johtavan samaan kaupunginosaan.

Täältä 95 000 asukkaan joukosta on rekrytoitu suurin osa Belgiasta Syyriaan Isisin riveihin taistelemaan lähteneestä vähintään 470 ihmisestä.

 

Molenbeekissa ei välttämättä uskoisi olevansa Brysselissä.

Täällä kaupat myyvät huiveja, huntuja, kristallitavaraa, blingblingiä ja halal-lihaa. Toisin kuin muualla Brysselissä, kaupat ovat auki pitkälle iltayöhön. Mutta työttömyysprosentti on 30, kun se koko Belgiassa on noin 8.

”Nykyään en mielelläni kävele ympäriinsä Molenbeekissa tai pysähtele. Jos istun vaikka teelle terassille, siinä on kohta joku aggressiivisesti käännyttämässä ja houkuttelemassa moskeijaan. Tämä on lisääntynyt viime vuosina valtavasti”, kertoo Molenbeekissa 1990-luvulta lähtien säännöllisesti asioinut EU-instituutiossa työskentelevä brysseliläismies.

”Se ei tarkoita, että koko kaupunginosa olisi turvaton tai kielletty. Mutta tiedän tarkasti kohdan, jonka jälkeen en voi esimerkiksi olla romanttisessa kontaktissa miesystävääni. Ja tytöt tietävät, mille kaduille eivät koskaan mene yksin vaan ainoastaan poikien kanssa. Niillä aluilla on ihan omat lakinsa.”

Kansainvälisessä mediassa Molenbeekista on kirjoitettu paljon, mutta Brysselissä kaupunginosa ei ole jatkuvan julkisen keskustelun aihe. Osasyy voi olla puhdas tottumus.

Kaikkiaan Belgiassa asuu yli miljoona ulkomaalaistaustaista, ja Brysselin asukkaista yli 60 prosenttia on syntynyt muualla kuin Belgiassa. Bryssel on tällä mittarillla Dubain jälkeen maailman kansainvälisin kaupunki.

Molenbeekin asukkaista 80 prosenttia on marokkolaistaustaisia.

”Se voi näyttää erikoiselta ja jännittävältä vieraan silmissä, mutta Brysselissä olemme tottuneet laajaan muslimiväestöön ja turkkilaisten, marokkolaisten ja muiden suureen määrään”, sanoo syntyperäinen brysseliläinen Julien Romiti.

”Se on varmaan suuri syy sille, että Molenbeekista ei hirveästi puhuta täällä. Itse käyn siellä joskus konserteissa ja torilla, mutta en asuisi siellä, vaikka asuntoja saakin halvalla.”

 

Unohdus on vaivannut myös brysseliläisiä virkamiehiä.

Molenbeekissa työskentelevien sosiaalityöntekijöiden mukaan alueen koulut ovat alirahoitettuja. Katuja ei siivota. Edes roskia ei aina haeta, vaan asukkaiden on selvittävä niistä itse. Talot ovat huonosti rakennettuja eikä niitä korjata.

Terveydenhuolto toimii kehnosti.

Vaikka jotkut käyvät Molenbeekissa konserteissa tai vihannestorilla, moni brysseliläinen ei mene sinne koskaan.

Sama päti Brysselissä asuviin toimittajiin terrorismiepäilyihin asti. Tämä on ruokkinut vihamielistä suhtautumista mediaan. Monissa paikoissa ei myydä länsimaisia lehtiä.

Viime viikolla ruotsalaiselta kirjeenvaihtajalta varastettiin laukku äänitystarvikkeineen. Hän oli seuraamassa Salah Abdeslamin pidätystä muiden medioiden kanssa poliisin omasta kutsusta.

”Väkivaltaa ei voi hyväksyä, mutta jos sinne mennään vain saattamaan poliisia, ei voi seurata hyvää”, toteaa pitkään Brysselissä asunut toimittaja Mikael Carpelan.

 

Osasyy alueiden välisiin valtaviin eroihin on Brysselin kaupunkirakenteessa.

Käytännössä Bryssel koostuu 19 kaupunginosasta, jotka vastaavat omista alueistaan itse. Ne vastaavat omista kouluistaan, verotuksestaan, poliiseistaan ja teistään.

Tämän huomaa kävellessään Brysselissä.

Kun yhdessä korttelissa on siistiä ja uudet katukivet, seuraavassa saa kompastella viime viikon roskiin ja irtonaisiin katukiviin.

Heikot kaupunginosat, kuten Molenbeek, keräävät vähemmän veroja eivätkä usein houkuttele parasta virkamiesainesta. Lopputuloksena julkiset palvelut heikkenevät entisestään. Yhteisöllisyys tiivistyy pienempiin ja pienempiin alueisiin, lopulta ehkä vain omaan asuntoon.

Molenbeek ei ole ainoa esimerkki epäonnistuneesta integraatiosta Brysselissä.

Syrjäytyneisyys, keskiluokkaisten asukkaiden pako, työttömyys ja etnisen väestön kasvu näkyvät myös Anderlechtissä ja pohjoisessa Schaarbeekissä, josta taksikuski on kertonut hakeneensa kaksi lentokentän itsemurhaiskuista epäiltyä.

”Jos julkiset palvelut ja valtio haperoituvat, yksilöllä ei enää ole yhteiskuntaa, johon voisi edes yrittää integroitua”, tiivistää Laura Kolbe.

”Sama ilmiö näkyy Pariisin lähiöissä. Melkein jokaisessa suuressa kaupungissa yritetään taistella gettoutumisen kierrettä vastaan, myös Suomessa.”

Molenbeekiin on rakennettu upouusia taloja, joiden toivotaan houkuttelevan keskiluokkaa ja lapsiperheitä takaisin alueelle.

”Ystäväpariskunta järjesti uudessa Molenbeekin talossaan juhlat juuri Pariisin iskujen jälkeen. Silloin muistan kuulleeni, että eräs italialainen ystävämme kieltäytyi tulemasta, koska ei halunnut tulla Molenbeekiin. Minusta se oli ihan uskomatonta”, kertoo Brysselissä yli 20 vuotta työskennellyt suomalaisnainen.

”Emme ole mieheni kanssa koskaan tottuneet pelkäämään missään Brysselissä, mutta taidamme olla poikkeuksia. Tiistain jälkeen ei enää ole paljon naurattanut.”

 

Terrori-iskujen ominaispiirre on, että ne saavat alkunsa syrjäytyneisyydestä ja eristäytyneestä, mutta luovat kauheuksien lisäksi uutta yhtenäisyyttä. Näin myös Brysselissä.

Palataan kahvilaan.

Tuttava oli tarjonnut hätämajapaikkaa ja pakkasin omaisuuttani lähteäkseni kävelemään Brysselin halki. Joukkoliikenne oli suljettu.

Kahvilanpitäjä tuli ovelle kysymään, oliko minulla paikka minne mennä ja tiesinkö, miten sinne pääsee. Hän avasi oven ja toivotti turvallista matkaa. Hetki oli pysäyttävä. (Ehkä osittain siksi, että Bryssel ei ole kuuluisa palvelukulttuuristaan eikä ainakaan EU-alueen kahviloissa kannata odottaa saavansa asiakkaana huomiota.)

Autioiden katujen harvat kulkijat toivottivat ”bon courage” (tsemppiä) tai kysyivät, onko kaikki hyvin. Hetken aikaa oli tunne, että kaikki Brysselin vähintään kymmenet kansallisuudet pitivät yhtä.

Mutta sinä päivänä en käynyt Molenbeekissä.