Suomalaisten sota-ajan vanki ihmettelee Venäjän ilmoitusta tuhansista surmatuista – ”Emme ole kuulleetkaan kaasukammioista”

Petroskoilainen Klavdia Njuppieva arvelee kaasukammiokertomuksia väärinkäsityksiksi.
Eurooppa 29.4.2020 12:00
Esa Tuominen
Näköaloja Vitelen keskitysleirin vartiotornista kesällä 1941.
Näköaloja Vitelen keskitysleirin vartiotornista kesällä 1941. © SA-kuva

Venäjän valtion tutkintakomitean ilmoitus tuhansista suomalaisten Itä-Karjalassa surmaamista neuvostoliittolaisista sotavangeista herättää hämmennystä Suomen ohella myös Petroskoissa.

Tutkintakomitean tiedotteen mukaan ”yli 7 000” sotavankia kuoli ”elävältä haudattuina, kaasukammioissa ja ammuttuna”.

Suomalaistutkijat ovat tähän saakka lähteneet siitä, että suomalaiset surmasivat jatkosodan aikana runsaat tuhat neuvostoliittolaista sotavankia. Suurin osa heistä kuoli Suomen alueella.

Petroskoista tavoitettu Klavdia Njuppieva joutui lapsena sota-aikana suomalaisten vankileirille. Hän on toiminut aktiivisesti leireillä viruneiden alaikäisten järjestössä. Njuppievaan osui suomalaisen vartijan luoti, kun lapset olivat karkaamassa ruoan hakuun piikkilanka-aidan alta.

”En ole koskaan kuullut kenenkään puhuvan mistään kaasukammioista. Tällaisesta kuulen nyt ensimmäistä kertaa.”

Hiukan mietittyään Njuppieva aprikoi:

”Olisivatkohan jotkut suomalaisten vangit erehtyneet pitämään kaasukammioina liikkuvia vaunuja, joissa höyrytettiin vankien vaatteita syöpäläisten tappamiseksi.”

Njuppieva kaivaa kirjastostaan esille jo kellastuneen pienen vihkosen, joka on otsikoitu: ”Suomalais-fasististen valloittajien kaameita hirmutekoja Karjalan alueella”. Kirjanen on painettu heti sodan jälkeen vuonna 1945.

”Tässä on mainittu elävältä hautaaminen. Kysymyksessä on ilmeisesti ollut vaikeasti haavoittunut, jota on luultu kuolleeksi ja joka on siksi haudattu. Kysymys oli kylläkin siviilistä eikä sotavangista.”

Njuppieva on ollut mukana hankkeessa, jossa Helsingin käräjäoikeudelle esitettiin kanne Suomen valtiota vastaan ja vaadittiin korvauksia leiriläisten kärsimyksistä.

”Suomessa katsotaan, että kun sotakorvaukset on aikanaan maksettu, kattavat ne myös korvaukset alaikäisille suomalaisten vangeille.”

 

Myös petroskoilainen toimittaja Tatjana Smirnova kuuli nyt ensimmäistä kertaa neuvostosotavankien ”kaasuttamisesta” tai ”elävältä hautaamisesta”.

”Minun äitini ja isoäitini joutuivat lapsena elämään suomalaisten miehittämällä alueella. He eivät koskaan kertoneet mistään kaasukammioista.”

”En tiedä sitten, onko joku ymmärtänyt asian väärin. Suomalaisethan järjestivät paikallisille asukkaille eräänlaisia desinfektiosaunoja, joissa korkeassa lämpötilassa yritettiin tappaa syöpäläisiä. Ehkä näitä täisaunoja on erehdytty pitämään kaasukammiona.”

Venäjän tutkintakomitean väitteet elävältä hautaamisesta saavat Smirnovan hämmentymään.

”Entisten sotavankien kohtalo Neuvostoliitossa oli joutua epäilyksenalaisiksi ja syrjityiksi. Ehkä jotkut suomalaisten sotavankeina olleet ovat sepittäneet kuulustelijoilleen sodan jälkeen tällaisia juttuja parantaakseen asemiaan.”

Smirnova arvelee, että Venäjän viranomaiset ovat nostaneet esiin puheet tuhansista suomalaisten surmaamista sotavangeista peittääkseen epäonnistumiset Venäjän Karjalan Sandarmohissa. Stalinin vainoissa menehtyneiden hautoja on viime aikoina avattu siinä toivossa, että olisi voitu todeta haudoissa lepäävänkin suomalaisten ampumia neuvostoliittolaisia sotavankeja.

Kun komitea puhuu ”yli 7 000:sta” muka suomalaisten surmaamasta sotavangista, niin luku on sama kuin Sandarmohiin haudattujen Stalinin vainojen uhrien kokonaismäärä.

Esiin nousee kysymys, aiotaanko nyt väittää, että Sandarmohin joukkohaudoissa lepäävät eivät olekaan Stalinin vainojen uhreja vaan suomalaisten surmaamia sotavankeja.

”Tätä asiaa ei saisi politisoida. Pitäisi muodostaa suomalaisista ja venäläisistä tutkijoista yhteinen tutkimusryhmä, joka rauhassa tutkisi dokumentteja ja selvittäisi, mitä suomalaismiehityksen aikana Itä-Karjalassa todella tapahtui”, Smirnova esittää.