Ristimetsä ei unohdu

Valko-Venäjällä raivaustraktorit tuhosivat puuristejä 80 vuotta vanhalla joukkohaudalla. Tällä kertaa maan lehdistö ei vaiennut kansalaisia järkyttäneestä tapauksesta.

Profiilikuva
näkökulma
Teksti
Sofi Oksanen
Suomen Kuvalehti
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Vierailin huhtikuun viidentenä Kurapatyn metsähaudoilla Minskissä. Maassa näkyi yhä raivaustraktoreiden jälkiä. Ne olivat edellisenä päivänä tuhonneet osan hautaristeistä paikalla, jossa Neuvostoliiton sisäasiainkansankomissariaatti NKVD teloitti siviilejä vuosina 1937–1941. Kaadetut, Valko-Venäjän hallinnon laittomiksi määrittelemät puuristit oli siivottu pois käyntiini mennessä. Paikalla hiippaili mieshenkilöitä, jotka eivät vaikuttaneet siltä, että olivat muistelemassa sukunsa rankkaa kohtaloa. Nykyisen KGB:n silmät eivät jätä maan kansalaisia rauhaan, eivätkä Kurapatyn joukkohautaa. Viisitoista ihmistä pidätettiin raivaustoimien vastustuksesta. Uskovaiset pitivät erityisen brutaalina ristien tuhoamista pääsiäistä edeltävän paaston aikana. Tapaus järkytti kansalaisia kautta linjan, sillä Kurapaty on osa valkovenäläisten kansallista tarinaa.

 

Paikka ei ole Minskin turistien vakiokohde, vaikka toista maailmansotaa muistetaan kaupungissa monin julkisin tavoin. Virallinen muistaminen noudattaa neuvostonarraatiota ja Venäjän nykyistä historiapolitiikkaa. Epävirallinen muistaminen konkretisoituu joukkohaudalla, jonka olemassaolo paljastettiin perestroikan aikaan. Se synnytti ensimmäiset neuvostovoimien vastaiset mielenosoitukset.

Muistopaikaksi Kuropaty muodostui kansalaisten spontaanin toiminnan seurauksena. Mäntymetsään alettiin viedä puuristejä, joiden määrä kasvoi vuosi vuodelta. Nykyään sadat ihmiset kokoontuvat kuolleiden muistopäivänä Kurapatyyn. Vuonna 1993 metsähaudoille myönnettiin virallisen muistopaikan status. Vielä vuonna 2004 kulttuuriministeriö lisäsi Kurapatyn kulttuurisesti merkittävien paikkojen listaan. Muuten itsevaltiaaksi nousseen Aljaksandr Lukašenkan hallinto on pyrkinyt vaientamaan keskustelua Stalinin ajan rikoksista. Kouluopetuksessa Kurapatya ei käsitellä. Pro Venäjä -aktivistit vandalisoivat paikkaa. Virkavaltaa tekijöiden jäljittäminen ei kiinnosta. Tutkijoiden pääsy arkistoihin on rajoitettua, joten perinpohjaista tutkimusta Kurapatysta ei pystytä tekemään. Sama koskee arkeologisia kaivauksia. Arvio uhrien määrästä vaihtelee 30 000–200 000 hengen välillä.