Pitäkää valot päällä skoteille

Skotlantilaiset ovat äänestäneet EU-jäsenyyden puolesta käytännössä kaksissa peräkkäisissä vaaleissa. Jos he aikovat päästä takaisin Euroopan unioniin, maan pitää itsenäistyä. Skotlannissa separatisteja avittavat rauhallinen johtaja ja perustuslaki, toisin kuin vaikka Kataloniassa.

Boris Johnson
Teksti
Matilda Jokinen

David Cameronilla ei omasta mielestään ollut vaihtoehtoja. Britannian pääministerin mukaan ihmisten oli annettava päättää kohtalostaan itse. Kansanäänestys oli ainoa tapa estää ”tuhoisa taistelu” Britannian sisällä.

Vain vähän ennen syyskuun 18. päivän vaaleja vuonna 2014 Cameron vetosi äänestäjiin tunteikkaassa puheenvuorossaan: ”Muistakaa, ettei tästä ole paluuta. Ei uusintaa. Tämä on lopullinen ja peruuttamaton päätös”.

Arvostelijat olivat tyrmistyneitä. He syyttivät pääministeriä siitä, että tämä pelasi harkitsematonta uhkapeliä koko kuningaskunnan tulevaisuudella. Soraäänet kuitenkin tyyntyivät, kun pääministeri voitti pelin.

Äänin 55 prosenttia vastaan 45 prosenttia skotlantilaiset valitsivat pysyä osana Britanniaa ja tyrmäsivät itsenäisyyden.

Vaalien jälkeen Skotlannin pääministerinä toiminut Skotlannin kansallispuolueen (SNP) johtaja Alex Salmond erosi tehtävästään. Asia vaikutti loppuun käsitellyltä. Yhtenäisen kuningaskunnan tulevaisuus oli turvassa, eikä ainoastaan turvassa, vaan sillä oli puolellaan myös kansan tuen tuoma demokraattinen legitimiteetti.

Tasapaino särkyi alle kahdessa vuodessa. Kesällä 2016 Cameron otti jälleen vapaaehtoisen riskin ja alisti Britannian EU-jäsenyyden kansanäänestykselle. Lopputulos on historiaa: brexit.

Skotlantilaisista 62 prosenttia vastusti brexitiä. Pääministerille vaalitulos merkitsi syvää arvovaltatappiota ja uran loppua, mutta skottinationalisteille uutta mahdollisuutta.

 

Moni skotti äänesti vuonna 2014 itsenäisyyttä vastaan, koska halusi turvata EU-jäsenyyden. Yhtäkkiä Britanniaan kuuluminen merkitsikin pakollista eroa unionista.

Skotlannin kansallispuolueen uusi johtaja Nicola Sturgeon alkoi vaatia uutta kansanäänestystä. Mikäli itsenäisyyspuolueet saavat enemmistön Holyroodin parlamenttiin 6. toukokuuta järjestettävissä Skotlannin parlamenttivaaleissa, pidetään toinen itsenäisyysäänestys parlamenttikauden ensimmäisellä puolikkaalla, pandemian päätyttyä, lupaa Sturgeon.

Britannian pääministeri Boris Johnson on tyrmännyt äänestysajatuksen. Syksyn 2019 vaalikampanjan aikana Johnson vakuutti, että EU:sta eronnut Britannia olisi kymmenen vuoden päästä ”yhtenäisempi kuin koskaan”. Todellisuus ei tue ennustetta.

Brexit on ruokkinut skottinationalismin kasvua tehokkaammin kuin kansallispuolueen itsenäisyyskampanja aikanaan. Vuosien 2020 ja 2021 taitteessa järjestettiin parikymmentä peräkkäistä mielipidemittausta, joissa itsenäisyyden kannatus voitti.

Sama kehityssuunta näkyi myös muualla Britanniassa. Esimerkiksi Pohjois-Irlannissa yhä useampi alkoi suosia Irlantiin liittymistä Britannian kustannuksella.

Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on noussut suosikkipoliitikoksi koko Britanniassa.
Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on noussut suosikkipoliitikoksi koko Britanniassa. © Andy Buchanan/PA Photos/Lk

Skotlannin kansallissankari William Wallace, gaelin kielellä Uilleam Uallas, teloitettiin elokuussa 1305 tuomittuna maanpetoksesta. Omasta mielestään vapaustaistelija ei ollut maanpetturi, sillä ”hän ei ollut koskaan palvellut Englannin kuningaskuntaa”.

Englannin kuningas Edvard I halusi tehdä ”Skotlannin vartijaksi” kutsutusta ritarista varoittavan esimerkin itsenäisyyttä puolustaneille skottikapinallisille.

Ennen kuolemaa Wallacea raahattiin hevosen perässä, hirtettiin ja hänen suku- ja sisäelimensä poistettiin. Lopuksi ruumis leikattiin kahtia.

Paloitellun ruumiin osat aseteltiin muistutukseksi ympäri Skotlantia ja Englantia: jalat Perthiin ja Stirlingiin, käsivarret Newcastleen ja Berwickiin, pää London Bridgelle.

Voimakeinot eivät hillinneet skotteja, päinvastoin. Kapina jatkui. Skotlanti onnistui säilyttämään itsenäisyytensä läpi 1200–1300-lukujen itsenäisyyssotien.

Väkivalta jäi kuitenkin taakse 1600– 1700-luvuilla, ja sittemmin skottinationalismi on poikennut paljon Euroopan verisistä separatistiliikkeistä.

”Englannin ja Skotlannin välillä on jo satoja vuosia vallinnut neuvottelusuhde, jossa ei ole selkeää alistajaa ja alistettua”, Helsingin yliopiston Eurooppa-tutkimuksen keskuksen johtaja, tutkija Timo Miettinen sanoo. ”Tämä on antanut suhteelle intohimottomamman luonteen.”

Myös Yhdistynyt kuningaskunta syntyi Englannin ja Skotlannin neuvottelujen tuloksena vuonna 1707. Skotlannilla keskeisenä motiivina oli raha.

Sen valloitusretket uudelle mantereelle olivat olleet vähemmän menestyksekkäitä kuin vaikka Englannin, Espanjan ja Portugalin, ja 1700-luvulle tultaessa maa oli veloissa. Britannian tarjoama laina ja suuren merimahdin turva houkuttivat.

”Skotlanti näki, että osana Britanniaa se saa taloushyötyjä, mutta pystyy samalla säilyttämään kansallisen identiteettinsä.”

Miettinen huomauttaa, että Skotlannin ratkaisu oli vallitsevassa historiallisessa tilanteessa poikkeuksellinen. Toisaalla Euroopassa suuret imperiumit olivat murenemassa ja pienet kansat pyrkivät omilleen. Skotlanti kuitenkin valitsi liittoutumisen isomman alueen kanssa.

”Ajattelutapa on kantanut tähän päivään.”

Britanniasta eroaminen tulisi Skotlannille kaksi tai kolme kertaa kalliimmaksi kuin brexit.

Enemmistö skotlantilaisista kannattaisi itsenäisyyttä, jos he vakuuttuisivat siitä, ettei siitä koidu taloudellista haittaa, arvioi The Scottish Centre on European Relations -ajatushautomon johtaja, tutkija Kirsty Hughes.

”Poliittisesti skotlantilaiset eivät ole sitoutuneita Britanniaan. Vuonna 2014 talousnäkökulma kuitenkin voitti.”

Tuoreiden tutkimusten mukaan itsenäisyyden hinta olisi kova. Britanniasta eroaminen tulisi Skotlannille kaksi tai kolme kertaa kalliimmaksi kuin brexit.

Tällä hetkellä Skotlannin vienti suuntaa pääosin saarivaltion sisälle ja EU-maiden osuus on siitä vain noin viidennes.

Mitä tiukempaa brexit-politiikkaa Westminsteristä ajetaan, sitä useampi skotlantilainen saattaa kuitenkin olla valmis väliaikaisiin taloudellisiin menetyksiin tulevaisuuden vuoksi.

Esimerkiksi monet skotit nostavat Irlannin. Sekin joutui Euroopan unioniin liittyessään järjestelemään kauppasuhteensa pitkälti uusiksi, mutta lopputulos on ollut onnistunut.

 

Uudenvuodenyönä 2021 Britanniassa ei alkanut ainoastaan uusi vuosi vaan myös uusi aikakausi. Euroopan unionin lait raukesivat, kun brexitin siirtymäaika päättyi.

Pääministeri Boris Johnson korosti, ettei EU-erossa ollut kyse lopusta, vaan uuden alusta.

”Vapautemme on omissa käsissämme, ja on meidän tehtävämme ottaa siitä kaikki paras irti”.

Puhe yhtenäisyydestä kantaa kuitenkin heikosti saarivaltion pohjois- ja länsiosiin. Unionismia puolustavilla Johnsonilla ja konservatiiveilla on ongelma, Kirsty Hughes arvioi.

”Englanti dominoi kaikkea.”

”Brexit heijastaa Britannian poliittista epäonnistumista: Se on täysin englantilainen, ideologinen projekti, josta on haittaa sekä taloudelle että politiikalle.”

Skotlantilaisten turhautuminen Britannian keskusjohtoon on kasvanut sen jälkeen, kun Skotlanti irrotettiin EU:sta, koska skotlantilaiset olivat äänestäneet EU-jäsenyyden puolesta käytännössä kaksissa peräkkäisissä vaaleissa.

Polarisoitunut brexit-keskustelu on tuonut entistä näkyvämmäksi erot Britannian ja Skotlannin poliittisten ideologioiden välillä. Jo ennestään monet skotlantilaiset ovat väsyneet siihen, että vaikka Skotlanti äänestää vuodesta toiseen konservatiiveja vastaan, puolue nousee aina uudelleen valtaan Lontoon Westminsterissä.

Skotlannissa yhteiskunta perustuu paljon vahvempiin julkisiin tukiverkostoihin kuin muualla Britanniassa. Esimerkiksi koulutus on ilmaista.

”Itsenäisyyttä kannattavat haluavat vallan Skotlannille osin demokraattisista syistä, mutta myös siksi, että Englanti on paljon Skotlantia oikeistolaisempi”, Hughes sanoo.

 

Britannian ja Skotlannin väliset erot ruumiillistuvat pääministereihin.

Skotit ovat perinteisesti suosineet paikallisia johtajia, mutta pääministeri Sturgeon on ollut erityisen rakastettu. Vuonna 2015 hän oli skotlantilaisten keskuudessa ”suosituin ja arvostetuin elossa oleva ihminen”.

Eikä suosio rajoitu Skotlantiin. Vaikka Sturgeonin poliittisen uran keskeisin tavoite on hajottaa Britannia, on hän monissa mielipidemittauksissa ollut yksi koko Britannian pidetyimmistä poliitikoista. Syksyllä 2020 Sturgeonin kannatus ylitti Johnsonin kannatuksen myös Englannissa.

Jopa monet vastustajat kunnioittavat Sturgeonia hänen rauhallisen mutta päättäväisen viestintänsä vuoksi.

Siinä missä Sturgeon saa kehuja myös vihollisiltaan, pääministeri Johnsonin näkevät maanvaivana usein myös puoluetoverit. Eikä ihme. Johnson on puolueelleen ja unionismille haitallinen.

Mielipidemittausten perusteella hän on suurin yksittäinen syy itsenäisyyden kannatuksen nousuun Skotlannissa, jopa suurempi kuin brexit.

Pandemian alkuaikoina Johnsonin ja Sturgeonin väliset erot vain korostuivat. Britannian pääministeri puhui koronasta alkukeväästä 2020 Trumpin tyyliin vähätellen eikä asettanut tarvittavia rajoituksia ajoissa. Sturgeon puolestaan esiintyi medialle tilanteen vaatimalla vakavuudella, mutta ratkaisukeskeisesti.

Marraskuussa lähes kolme neljästä skotista koki, että oma pääministeri oli hoitanut pandemian hyvin, kun alle viidennes ajatteli samaa Boris Johnsonista.

Skotlannin kansallispuolueen entinen johtaja Alex Salmond on tahrannut puolueen mainetta.
Skotlannin kansallispuolueen entinen johtaja Alex Salmond on tahrannut puolueen mainetta. © Andrew Milligan/PA Photos/Lk

Syksyllä 2020 itsenäisyyden kannatus tavoitti huippunsa, kun 58 prosenttia skotlantilaisista sanoi puoltavansa eroa Britanniasta. Keväällä suosion piikki on kuitenkin taittunut ja itsenäisyyden kannatus laskenut.

Boris Johnson on pyrkinyt kääntämään ihmisten huomion brexitistä koronarokotuksiin. Britannian nopea rokotusohjelma onkin ollut pääministerille mainevoitto, jota korostaa se, että EU kompuroi rokotteiden jakelussa jäsenmailleen. Huhtikuun alkupuolella Britanniassa on rokotettu yli 30 miljoonaa ihmistä ja yli 50-vuotiaita kutsutaan rokotettaviksi.

Samalla kun Britannian uskottavuus pandemianhoidossa on noussut, skottinationalistien rivit ovat rakoilleet. Nicola Sturgeonin vaalikampanjaa on varjostanut erityisesti kansallispuolueen entinen keulahahmo Alex Salmond.

Ensin oppi-isää syytettiin seksuaalisesta häirinnästä, mikä sysäsi Skotlannin kansallispuolueen keskelle epämiellyttävää kohua. Kohu teki loven myös Sturgeon imagoon, sillä häntä itseään syytettiin ministerisäännösten rikkomisesta Salmondin kuulustelujen aikana.

Kun syytteet kumottiin, moni SNP:n jäsen toivoi kohun unohtuvan ja Salmondin painuvan julkisen keskustelun taakse. Puolueen entinen keulahahmo ei ollut valmis siirtymään sivuun, ja maaliskuussa hän perusti Alba-nimisen uuden itsenäisyyspuolueen. Puolueen riveihin on loikannut muutamia SNP:n jäseniä.

Unionistit syyttivät itsenäisyysliikkeitä taktikoinnista ja pyrkimyksestä haalia enemmän paikkoja itsenäisyyspuolueille. Sturgeon taas vaikutti olevan kaikkea muuta kuin mielissään Salmondin paluusta Skotlannin politiikan kentälle.

”On olemassa ihmisiä – heillä on tapana olla miehiä – joiden ego on niin suuri, ettei se päästä heitä poistumaan näyttämöltä kun aika on kypsä, ei muiden ihmisten puolesta eikä heidän oman kunniansakaan puolesta, väittäisin”, Sturgeon sanoi lehdistölle kuultuaan entisen puoluetoverinsa uudesta puolueesta.

Ongelmista huolimatta Sturgeon on toukokuisten parlamenttivaalien ylivoimainen ennakkosuosikki. SNP on ollut Skotlannin suurin puolue jo vuodesta 2007 alkaen. Huhtikuun alun mielipidemittaukset enteilevät Sturgeonin puolueelle 65 paikkaa 129-paikkaisesta parlamentista.

Vaalien lähestyessä enemmistöhallituksen kokoon saaminen näyttää yhä vaikeammalta. Alba uhkaa viedä SNP:ltä ratkaisevia ääniä, vaikka jäisi itse ilman edustajapaikkoja.

Sturgeonille jää todennäköisesti mahdollisuus hallitusyhteistyöhön itsenäisyyttä kannattavien vihreiden kanssa.

 

Monet Euroopan separatistiliikkeet suhtautuvat myönteisesti Euroopan unioniin. Esimerkiksi Katalonian aluejohtajat käyttivät paljon rahaa ja voimavaroja saadakseen unionin ja sen jäsenmaiden sympatian puolelleen.

Jo vuonna 2012 Kataloniaan perustettiin alueen diplomatiasuhteita ja julkisuuskuvaa edistävä konsuli. Katalonia toivoi, että itsenäisenä valtiona Euroopan unioni ottaisi sen jäsenekseen.

Katalonian separatistijohtajien ajama itsenäisyyshanke kärjistyi lokakuussa 2017, kun aluejohtajat järjestivät laittoman kansanäänestyksen itsenäisyydestä.

Reilu pari miljoonaa ihmistä, yli 90 prosenttia äänestäneistä, kannatti itsenäisyyttä. Legitimiteetti oli silti heikko, sillä vain 43 prosenttia äänioikeutetuista käytti äänensä eikä Espanjan keskusjohto ollut antanut lupaa äänestykselle.

Tästä huolimatta aluejohtajat julistivat Katalonian itsenäiseksi kuun lopussa.

Mittavat ja aikaisin aloitetut panostukset imagomarkkinointiin vaikuttivat kuitenkin valuneen hukkaan. Kansainvälinen vastaus itsenäisyysjulistukseen oli viileä.

”Euroopan unionille mikään ei muutu. Espanja on yhä ainoa keskustelukumppanimme”, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel kirjoitti Twitterissä.

Rikossyyteitä Espanjasta pakoon lähtenyt Katalonian aluejohtaja Carles Puigdemont yritti vielä kosiskella myötätuntoa eri puolilta Eurooppaa. Puigdemont ei kuitenkaan saanut puolelleen merkittäviä tukijoita, vaan vastakaikua irtosi ainoastaan yksittäisiltä poliitikoilta, kuten kansanedustaja Mikko Kärnältä (kesk), jonka aluejohtaja tapasi Suomessa. Suomen-vierailun jälkeen Puigdemont pidätettiin Saksassa.

Euroopan unionin suhtautuminen Katalonian itsenäisyysjulistukseen lähetti vahvan viestin kaikille Euroopan separatistiliikkeille. Unionilta olisi turha odottaa tukea itsenäisyydelle.

Toistaiseksi sympatian puute ei ole saanut itsenäisyysliikkeitä kääntämään EU:lle selkäänsä.

”Skotlanti palaa pian, Eurooppa. Pitäkää valot päällä”, Nicola Sturgeon kirjoitti Twitteriin, kun brexitin siirtymäaika päättyi.

Jos Skotlanti neuvottelee itsensä ulos Britanniasta, EU saattaa ottaa sen avosylin vastaan. Sooloilu taas voisi kostautua.

Asiantuntijoiden mukaan Skotlanti voisi liittyä Euroopan unioniin melko nopeasti itsenäistymisensä jälkeen. Vuosikymmeniä unioniin kuuluneena se täyttää jo monta jäsenehtoa, ja jäsenyysprosessi veisi ehkä neljästä viiteen vuotta.

”Skotlanti ei olisi kuin Suomi, mutta se ei myöskään kantaisi samanlaista painolastia kuin Serbia ja Kosovo”, Kristy Hughes sanoo.

Brexitin myötä EU-jäsenyys on Skotlannille realistisempi mahdollisuus kuin vaikka Katalonialle. Jäsenyys riippuu kuitenkin siitä, miten itsenäistyminen tapahtuisi.

Jos Skotlanti ja Englanti neuvottelevat saaren pohjoisosan ulos Britanniasta, EU ottaa Skotlannin todennäköisesti avosylin vastaan.

Sooloilu voi sen sijaan katkaista jäsenpyrkimykset nopeasti.

Euroopan unionissa on useita maita, jotka käyvät jatkuvaa kamppailua valtion sisäisten separatistiliikkeiden kanssa. Espanjan ohella esimerkiksi Belgia ei ilahtuisi, jos unioni huolisi väkisin eronneita jäseniä.

Itsenäisyyttä kannattaneet pettyivät kansanäänestyksen tulokseen syyskuussa 2014.
Itsenäisyyttä kannattaneet pettyivät kansanäänestyksen tulokseen syyskuussa 2014. © LESLEY MARTIN/AFP/MVPhotos

Oxfordin yliopiston emeritusprofessorina toiminut historioitsija John H. Elliot on kirjoittanut kirjan, jossa hän vertailee Skotlannin ja Katalonian itsenäisyysliikkeiden historiaa 500 vuoden ajalta. Skotlannin itsenäisyys on hänen mukaansa paljon todennäköisempi kuin Katalonian. Osin siksi, että Nicola Sturgeon on johtajana viisas ja ajan tasalla, osin siksi, että itsenäisyydellä ei ole perustuslaillisia esteitä.

Katalonian itsenäisyyspyrkimykset pysähtyvät suoraan Espanjan perustuslakiin, joka kirjoitettiin 1970-luvulla Francon jälkeen. Britannia perustuu sen sijaan ensisijaisesti jäsenten haluun olla osa unionia, eikä kirjoitettua perustuslakia ole.

Pääministeri Boris Johnson laskee nyt sen varaan, että jos hän onnistuu estämään kansanäänestyksen tarpeeksi pitkään, skotlantilaisten mielenkiinto itsenäisyyttä kohtaan laskee.

Aikaan luottaminen on uskaliasta. Skotlantilaisten kansallisidentiteetti on Britannian vahvin. Jopa 83 prosenttia alueen asukkaista identifioituu vahvasti skotlantilaiseksi. Kun Kataloniassa enemmistö kokee olevansa sekä katalonialaisia että espanjalaisia, skoteista enemmistö ei tunnusta britti-identiteettiä lainkaan.

Odottaminen ei ainakaan paranna tilannetta Johnsonin kannalta edulliseen suuntaan. Itsenäisyys on suosituinta alle 50-vuotiaiden skottien keskuudessa. Nuorimmista, 16–24-vuotiaista, peräti kolme neljästä valitsisi itsenäisen Skotlannin.