Sata vuotta sitten britit ampuivat omia laivojaan upottavia saksalaisia – Nyt maiden sotilaat sukelsivat yhdessä muistamaan uhreja

Suomen Kuvalehden valokuvaaja oli mukana, kun Britannian ja Saksan laivastojen taistelusukeltajat vierailivat kesäkuussa 1919 upotetulla sotalaivalla.
Eurooppa 25.6.2019 20:40
Teksti Wilhelmiina Palonen Kuvat Marjo Tynkkynen

Taistelusukeltajat Stuart Rice Britannian laivastosta ja Thomas Natzschka Saksan laivastosta kättelevät saksalaisen risteilijä SMS Dresdenin hylyllä Scapa Flow'ssa 21. kesäkuuta 2019. © Marjo Tynkkynen

AIKAA pinnan alla on 27 minuuttia, taistelusukeltajilla on turvallisuussyistä tarkat ohjeet.

Laivaston sukeltajien työtehtäviin kuuluu esimerkiksi vanhojen pommien purkamista sekä terrorismin ja salakuljetuksen valvontaan liittyviä tehtäviä. Nyt kyse on kuitenkin jostain aivan muusta.

Saksan ja Iso-Britannian laivastoista on kummastakin mukana kaksi taistelusukeltajaa. Maiden sukeltajat ovat tottuneet toimimaan yhdessä samoissa harjoituksissa. Silti tämän kertainen sukellus on poikkeuksellinen.

Mukana on sukeltajaharrastajia ja Suomen Kuvalehden valokuvaaja Marjo Tynkkynen, joka sukeltanut ja kuvannut alueella jo vuosia. Kello on hiukan yli yhdeksän aamulla juhannusaattona 21. kesäkuuta 2019.

Tilaa Suomen Kuvalehti ja jatka lukemista

Saat uusia artikkeleita joka päivä ja 100 vuoden lehdet arkistossa.

Katso tarjous Kirjaudu