Ruotsi kääntää suuntaa

Ruotsin poliittinen kulttuuri perustuu vahvoihin viranomaisiin, mikä näkyy koronatoimissa. Nyt luotto on murenemassa, arvioi entinen suurlähettiläs Pertti Torstila.

Ruotsin kuningas Kaarle Kustaa puhui ruotsalaisille televisiossa 5. huhtikuuta 2020. © Jonathan Nackstrand/AFP/Lehtikuva

Ruotsi valitsi koronaviruksen torjuntaan eri strategian kuin muu Eurooppa. Maan viranomaiset ovat uskoneet, että tiukat rajoitukset eivät auta. Ravintolat ja koulut ovat pysyneet auki.

Ruotsissa viruksen aiheuttamaan tautiin oli 6. huhtikuuta mennessä kuollut 477 ihmistä. Suomessa vastaava luku oli 27.

Yksi syy erilaiseen strategiaan löytyy Ruotsin perustuslaista ja vahvoista viranomaisista, sanoo pitkän uran ulkoministeriössä tehnyt Pertti Torstila. Hän oli Suomen suurlähetti­läänä Tukholmassa vuosina 2002–2006.

Kansanterveysviranomainen Folkhälsomyndigheten on johtanut mediassa ruotsalaista epidemiakeskustelua. Tiedotustilaisuuksissa puhuvat ministereiden sijaan asiantuntijat ja virkakunta.

"Hallitus kuuntelee sitä, mitä viranomaiset sanovat. On nähty, millainen yliote heillä on ollut näiden viikkojen aikana."

Sisältö