Real Madridin nöyryyttäminen ei enää riitä barcelonalaisille

Uutisanalyysi: Nyt katalien katalaanien pitää jo erota koko Espanjasta.
Eurooppa 21.11.2015 15:30
FC Barcelonan Luis Suarez (vas.) ja Neymar juhlivat Suarezin maalia Camp Noun stadionilla Barcelonassa 4. marraskuuta 2015. © Manu Fernandez / AP / LEHTIKUVA

Olé, olé, olé! Jalkapallohullun Espanjan suurseurat Real Madrid ja FC Barcelona iskevät yhteen tämän liigakauden ensimmäisessä El Clásico -ottelussa tänään lauantaina. Perinteisesti kiihkeässä pelissä on tällä kertaa runsaasti tavanomaista enemmän panosta.

Maailman katsotuinta seurajoukkueiden kohtaamisesta todistaa 80 000 kannattajaa Madridin Santiago Bernabéun stadionilla. Telkkarin ääreen kerääntyy melkein 400 miljoonaa jalkapallopallohullua eri puolilla maailmaa.

Mutta nyt kyse ei ole vain siitä, kumpi lähtee stadionilta voittajana. Pelissä on väkevä poliittinen sisältö.

Euroopan isoimpiin, vanhimpiin ja merkittävimpiin valtioihin kuuluva Espanja on vaikeimmassa poliittisessa kriisissään sitten vuosien 1936–1939 sisällissodan, ja tämän kriisin polttopisteessä ovat Madrid ja Barcelona.

El Clásico on etukäteisarvioissa kärjistynyt Espanjan yhtenäisyyttä kannattavien madridilaisten ja kuningaskunnasta irti pyrkivien itsenäisyysmielisten katalaanien katkeraksi yhteenotoksi.

”Barca” on aina ollut Espanjan vauraimman alueen Katalonian ylpeys. Merenguet eli Real Madridin fanit ovat puolestaan olleet pääkaupungin ja sen johtaman yhtenäisen Espanjan tukipilareita.

Lisäsähkön on otteluun ladannut Katalonian itsenäistymishanke ja sen uusimmat käänteet. Kataloniaan valittiin lokakuussa alueparlamentti, jonka edustajista enemmistö on alueen itsenäistymishankkeen kannattajia.

Alueparlamentti ilmoitti ensi töikseen ryhtyvänsä edistämään Katalonian itsenäistymishankkeen käytännön toteutusta. Parlamentti hyväksyi sen laatiman itsenäistymisohjelman sisällön ja aikataulun 9. marraskuuta äänin 72–63.

Espanjan vallanpitäjien mielestä Katalonia on nyt tietoisesti asettautunut törmäyskurssille Madridin kanssa.

Ja Santiago Bernabéun jalkapallokamppailu on yksi ruutitynnyreistä, jonka sytyttäminen on estettävä keinolla millä hyvänsä.

 

Barcan riveissä itsenäisyysajatusta ei häpeillä.

Seuran aiempi puheenjohtaja Joan Laporta on sen avoin kannattaja. Samoin Pep Guardiola, Barcan entinen ja Bayern Münchenin nykyinen valmentaja.

Nykyisen valmentajan Luis Enriquen suu sen sijaan pysyy tiukasti solmussa. Hän on ennen El Clásicoa rajannut kommenttinsa tiukasti itse pelistrategiaan.

”Kolme pistettä on tärkeintä, tulevat ne mistä ja keneltä tahansa”, hän yrittää vähätellä ottelun merkitystä.

Napolista kotikaupunkiinsa palannut ja Real Madridin valmennusvastuun kesällä ottanut Rafael Benitez on vetänyt ottelun alla yhtä maltillista linjaa.

Mutta ei se niin ole.

Santiago Bernabéulla liehuvat kilpaa sekä Espanjan kansallisliput että esteladat, Katalonian itsenäisyysliikkeen jo lähes sata vuotta sitten käyttöön ottamat tähtiliput.

Supertähtiä vilisevien joukkueiden pelaajat ovat rajussa ristipaineessa, vaikka heidät todennäköisesti käskytetään näyttämään korostetun selvin elein reilun pelin ja ystävyyden henkeä.

Barcan tähdistä Neymar on brassi, Luis Suarez uruguaylainen. Real Madridin maalitykin Cristian Ronaldon kotimaa on Portugali, loukkaantumislistalta ehkä El Clásicoon toipuvan Lionel Messin Argentiina.

Silti heidätkin on tahtomattaan valjastettu Itsenäisyys vastaan alistaminen -ottelun osanottajiksi. Jokainen poliittisia tai muuten kärkeviä kommentteja vastustajastaan esittänyt pallotaituri muistetaan sanoistaan.

Varsinkin Suarezilta puuttuu kyky hillitä itseään ja välttää ikävyyksiä.

El Pistolero on kiihtyessään turvautunut hampaisiinsa, jonka takia hänet ajettiin ulos vuoden 2014 MM-kisojen alkulohkon ottelusta Italiaa vastaan. Jos hän Real Madridia vastaan esittää taas puremistemppunsa, saattaa olla ettei stadionilla välähdä pelkästään keltainen tai punainen kortti.

Ylimääräisiä jännitteitä ottelulle luovat Pariisin terrori-iskut, joiden takia Bernabeu-stadionin ja sen ympäristön turvatoimia on kiristetty huomattavasti. Maanantaina 16. marraskuuta Espanjan ja Belgian ystävyysottelu peruttiin sen jälkeen kun siihen viranomaisten mukaan oli kohdistunut vakavia turvallisuusuhkia.

Entä itse peli?

Barca johtaa La Ligaa kolmen pisteen erolla Real Madridiin ja on voittanut viisi kuudesta viimeisestä sarjaottelustaan. Myös Real Madrid on kauden alun kompastelun jälkeen päässyt voittoputkeen. Tasapeli on tylsä mutta hyvä veikkaus – ja ehkä kaikkien kannalta turvallisin.

Varmaa on vain se, että kun joukkueiden seuraava yhteenotto käydään Barcelonan Camp Nou -stadionilla huhtikuussa 2016, tilanne on vähintään yhtä jännittävä. Välissä on käyty Espanjan valtakunnalliset parlamenttivaalit – ja niissäkin voi tapahtua mitä tahansa.

 

El Clásico on ennenkin ollut voimakkaasti poliittinen tapahtuma. Sisällissodan jälkeen barcelonalaiset saivat kokea, miten diktaattori Francisco Franco asettui Real Madridin taakse.

Franco ei ollut jalkapallomiehiä, mutta kantoi koko 36 vuoden valtakautensa ajan syvää kaunaa katalaaneja ja Barcelonaa kohtaa. Katalonia ja sen pääkaupunki olivat sisällissodassa häntä vastustaneen tasavaltalaishallituksen ja -armeijan vankimpia ja kiihkeimpiä tukipylväitä.

Hänen diktatuurinsa kielsi ja tukahdutti kaiken alueellisen kansallismielisyyden. Katalonian lipun ja muiden kansallistunnuksien näyttäminen, katalaanin kielen tai itsehallinnosta puhuminen johtivat rangaistuksiin.

Franco käytti usein Real Madridia nöyryyttämään katalonialaisia. Tunnetuin esimerkki on vuodelta 1943, jolloin hän lähetti pahamaineisen turvallisuuspalvelunsa johtajan kädessään Barcan pukukoppiin ennen Espanjan cupin välierän toista osaottelua Madridissa.

Barca oli voittanut kotonaan ensimmäisen osan 3–0. Turvallisuusjohtaja muistutti pelaajille pukukopissa pistooli kädessään, että suuri osa heistä oli vapaana vain hallituksen armosta. Barcelonalaiset ymmärsivät yskän: Real Madrid voitti ottelun 11–1.

Vuosien 1996–2004 pääministeri, kansanpuolueen José María Aznar oli tiukka merengue, Madridin kannattaja. Häntä virassa seurannut sosialistipuolueen José Luis Zapatero taas heilutti yhtä näkyvästi Barcan lippua vuosina 2004–2011.

Nykyinen pääministeri Mariano Rajoy on pitänyt julkisesti matalampaa profiilia. Hänen lähipiirinsä on kuitenkin kertonut että Rajoy seuraa intohimoisen kiihkeästi älypuhelimestaan kaikkea Real Madridiin liittyvää.

 

Alueparlamentin päätös on tulkittu Madridissa käytännössä yksipuoliseksi itsenäisyysjulistukseksi.

Sekä oikeistolaista kansanpuoluetta johtava pääministeri Mariano Rajoy että oppositiossa oleva sosialistipuolue ovat tuominneet katalaanien julistuksen katalaksi provokaatioksi.

Rajoy vannoo valtion käyttävän kaikkia poliittisia ja laillisia vaikutuskeinojaan estääkseen katalaanien hanketta etenemästä ja ”puolustavan Espanjan yhtenäisyyttä viimeiseen asti”.

Katalonian alueparlamentin uusi puhenainen, jyrkän linjan itsenäisyystaistelija Carme Forcadell i Lluis iskee takaisin vähintään yhtä lujaa. Hän muistuttaa, ettei itsenäistymishankkeen eteneminen enää ole millään lailla riippuvainen siitä, mitä Espanjan valtioelimet tai perustuslakioikeus siitä ajattelevat.

Forcadell usuttaa katalaaneja avoimeen kansalaistottelemattomuuteen kaikkia niitä keinoja kohtaan, joilla Espanja aikoo estää katalaaneja etenemästä haluamaansa suuntaan.

Samaa mieltä on Katalonian itsehallintoalueen presidentti, Artur Mas i Gavarró:

”Meillä katalaaneilla oli parlamentti jo 1000-luvulla, aiemmin kuin Britannialla. Meillä on ollut presidentti vuodesta 1359 ja minä olen viran 129. haltija. Kielellämme on enemmän puhujia kuin ruotsalaisilla, suomalaisilla tai tanskalaisilla.”

 

Sekä Madridissa että Barcelonassa on viime viikkoina pohdittu yhä vakavammin, onko 7,5 miljoonan asukkaan Katalonia todella irtoamassa kuningaskunnasta ja voiko se pahimmassa tapauksessa johtaa jopa väkivaltaiseen vastakkainasetteluun, paluuseen sisällissodan aikaiseen mielialaan.

Ajatus tuntuu ensi kuulemalta mahdottomalta nykymaailmassa, mutta espanjalaisten mielestä se ei sitä ole.

Vuosien 1936–1939 verinen ja katkera sisällissota jakoi Espanjan jyrkästi. Kahtiajako lujittui sotaa seuranneen kenraali Francon pitkän ja tylyn diktatuurin aikana. Sen varjo koskettaa yhä kymmeniä miljoonia espanjalaisia. Vuosikymmenten takaiset kaunat leimahtavat helposti liekkeihin.

Kun Espanjan diktatuuri Francon jälkeen purettiin, vuoden 1978 perustuslaki antoi peräti 17 alueelle itsehallinnon. Oli pakko: uusi kansanvaltainen Espanja olisi muuten romahtanut alkutekijöihinsä.

Nyt Katalonia on lakiteknisesti juuttunut kansakunnan ja valtakunnan välimaastoon. Espanja ei aio päästää sitä etenemään. Hallitus vetoaa perustuslakiin, joka ei osoita ainuttakaan laillista väylää pyrkimyksille irtautua valtiosta.

Mutta jos katalat katalaanit ottavat oikeuden omiin käsiinsä, voi tapahtua vaikka mitä.

Ja juuri niin he näyttävät paraikaa tekevän.

Kataloniassa nyt alkavan ohjelman tavoitteena on itsenäinen valtio puolessatoista vuodessa.

Siihen mennessä Katalonian on luotava itsenäisen valtion tunnusmerkit ja rakenteet, Katalonian itsehallintoalueen presidentti Mas usuttaa. Se tarkoittaa suurlähetystöjä, keskuspankkia, verohallitusta ja puolustusvoimia.

Rajoyn ja Masin välillä ei ole neuvotteluyhteyttä, vain syyttelyä ja uhkailua oikeustoimista. Kun maltilliset puhevälit puuttuvat, pienikin yhteenotto voi räjäyttää ruutitynnyrin.

Yksi kipeään paikkaan osuva harkitsematon sohaisu voi kärjistää repeämisen niin pitkälle, että sitä on sen jälkeen järkisyiden avulla äärimmäisen vaikea pysäyttää.

 

Espanjan molemmat valtapuolueet, oikeistolainen kansanpuolue ja sosialistit saavat syyttää nopeasti kärjistyneestä Katalonia-kriisistä itseään.

Zapateron sosialistien valtakaudella hallitus ohjaili perustuslakituomioistuinta kahdesti kumoamaan suuren osan autonomiasta, jonka Katalonia oli saanut diktatuurin päätyttyä. Rajoyn kaudella itsehallinnon rajoittaminen ja vallan keskittäminen Madridiin on vain kasvanut.

Seuraus on selvä. Vain noin 15 prosenttia katalaaneista kannatti itsenäisyyttä ennen kuin itsehallinnon horjutustoimet käynnistyivät vuonna 2006.

Nyt heitä on noin puolet. Itsenäisyystavoite on yhdistänyt Kataloniassa oikeiston CDC:n ja vasemmiston ERC:n Junts pel Sí (”Yhdessä kyllä”) -liitoksi, jonka vaalivoiton ja enemmistön parlamentissa varmisti äärivasemmistolainen CUP-puolue.

Toisaalta melkein puolet katalaaneista suhtautuu itsenäistymiseen epäröivästi. Sitä vastustavat puolueet, kuten keskustalainen Ciudadanos, ovat leimanneet itsenäisyysjulistuksen vallankaappaukseksi.

Itsenäisyysliike vetoaa sekä katalaanien sydämeen että lompakkoon. Se muistuttaa, että katalaanit ahkeroivat kokoon viidesosan Espanjan taloustuotannosta ja neljänneksesn viennistä, mutta saavat Madridilta vain kymmenesosan valtion budjettivaroista.

Espanjan virallisetkin tilastot tukevat väitteitä: tuoreet eli vuoden 2011 (!) luvut osoittavat, että Katalonia maksoi tuolloin valtiolle 8,5 miljardia euroa enemmän kuin sille tuloutettiin takaisin.

Jos Katalonia saisi oikeuden omaan vero- ja budjettipolitiikkaan, itsenäistymishankkeen kannatus liukenisi todennäköisesti nopeasti. Juuri sitä Rajoy ei ole antanut, päinvastoin. Hänen hallituksensa on pysynyt kuurona katalaanien valituksille.

Kyse on siis rahasta ja ylpeydestä. Niin kuin El Clásicossakin.

 

Juttu julkaistu 21.11. klo 15.30, juttua muokattu 22.11. klo 12.30: Real Madridin stadionin nimi korjattu.