Ranska on sodassa – ”Islamilaiset murhaajat halusivat tappaa nimenomaan vapauden”

Imaamien on annettu julistaa vihaa demokratiaa, juutalaisia ja kristittyjä vastaan, ihmettelee sosiologi ranskalaislehdessä.

Isis
Teksti
Anne Kuorsalo
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

MENTON, RANSKA – Islamilaisilla instituutioilla ei ole mitään vaikutusta nuoriin, heitä ohjaa internet. Näin vastaa Bordeauxin suuren moskeijan johtaja Tareq Oubrou kysymykseen siitä, toimivatko muslimien uskonnolliset järjestöt Ranskassa riittävällä tavalla viime tammikuisten terrori-iskujen jälkeen.

Oubrou painottaa Journal de Dimanche -lehden haastattelussa, miten terrori-iskuihin ryhtyvät nuoret eivät tiedä mitään teologiasta ja kuinka terrorismi kehittyy niin koko yhteiskunnan kuin muslimiyhteisöjenkin periferiassa.

Ranskassa ollaan jälleen vastakkain samojen haasteiden kanssa kuin tappajien iskiessä tammikuussa 2015 pilalehti Charlie Hebdoon, mutta aivan yhtenevä tilanne ei ole.

Libération on haastatellut musliminuoria ja toteaa, että 13. marraskuuta tehtyjen iskujen tekijöille ei myötämieltä heru. Sen sijaan Charlie Hebdon kohdalla kaikki islamia tunnustaneet eivät tuominneet veritöitä, koska kokivat lehden pilkanneen profeetta Muhammadia.

Samaan asiaan kiinnittää huomiota arabimaailman asiantuntija Gilles Kepler, joka katsoo Le Figarossa, että tammikuun iskuille tullut tuki antoi mahdollisuuden rekrytoida uusia voimia.