Radikaali-islamistit ja äärioikeisto luovat pahimman terroriuhan – Europol varoittaa maanalaisista ryhmistä

Etnonationalistisen äärioikeiston harjoittaman terrorin uhka on konkretisoitunut viime aikoina erityisesti Saksassa. Pohjois-Irlannissa itää uuden väkivallan siemen.
Eurooppa 25.6.2020 13:07
Poliisit vartioivat 16. kesäkuuta 2020 Frankfurtissa tuomioistuimen rakennusta, jossa alkoi poliitikko Walter Lübcken murhan oikeudenkäynti. Syyttäjien mukaan teosta syytettyä 46-vuotiasta miestä motivoi rasismi ja muukalaisviha. © Thomas Kienzle/AFP/Lehtikuva

Europolin 23. kesäkuuta julkaiseman raportin mukaan terroristiset hyökkäykset tai niiden yritykset ovat selkeästi vähentyneet EU-maissa. Radikaalit islamistit ja nationalistinen äärioikeisto muodostavat kuitenkin edelleen merkittävimmät EU-maiden kansalaisia vastaan kohdistuvat terroriuhat.

Islamilaisen Isis-kalifaatin kannattajat muodostavat edelleen suuren uhan, vaikka se on menettänyt alueensa Lähi-Idässä. Järjestön soluja toimii edelleen Euroopassa, Lähi-Idässä, Afrikassa ja Aasiassa.

Isisin kannattajien edellinen eurooppalaisiin kohdistunut iso terrori-isku tapahtui pääsiäisenä 2019 Sri Lankassa, jossa paikallisten islamistiryhmien hyökkäyksissä kirkkoihin ja hotelleihin kuoli yhteensä 253 ja haavoittui yli 500 ihmistä. Kuolleiden joukossa oli 17 EU-maan kansalaista.