EU-keskustelussa korostuu liikaa kansallinen näkökulma
Kansallinen näkökulma korostuu suomalaisessa EU-keskustelussa niin, että kokonaiskuva hämärtyy, kirjoittavat Päivi Leino-Sandberg ja Tapio Raunio.
Euroopan unionia koskeva keskustelu kulkee kahdella raiteella. Brysselissä ja Keski- ja Etelä-Euroopan jäsenmaissa väitellään integraation suurista linjoista, Suomessa huomio kohdentuu hallituksen kykyyn puolustaa kansallisia tavoitteita.
Kansallisen näkökulman korostuminen on ymmärrettävää, mutta se ei saisi tapahtua kokonaiskuvan hahmottamisen kustannuksella. Kun heinäkuun Eurooppa-neuvostossa tehtiin suuria periaatteellisia ratkaisuja integraation tulevaisuudesta, Suomessa seurattiin lähinnä oman maksuosuuden kehitystä. Unionin toimielinten ja muiden jäsenvaltioiden tavoitteet ja perustelut jäivät paitsioon. Kotimainen keskustelu oli myös kovin jälkijättöistä.
Puolueet välttelevät julkista keskustelua niiden kannattajakuntia jakavista aiheista. Hallituspuolueissa yhtälö on erityisen monimutkainen, sillä niiden pitää koko ajan miettiä myös tulevia EU-tason kompromisseja. Tällöin turvaudutaan herkästi viivytystaktiikkaan: keskustelua ei käydä ennen kuin tiedetään esityksen tarkka sisältö. Ja kun esitys annetaan, se on jo ehditty hioa Brysselissä niin pitkälle, että kyse on enää sopeutumisesta eikä aidosta valintatilanteesta. Askeleet kohti tiiviimpää integraatiota esitetään epäpoliittisina, teknisluontoisina ratkaisuina.