Poliisi: ”Sotaisa islamismi” luultavasti innoitti Kööpenhaminan ampujaa

Kahta miestä ilmeisesti epäillään murhaajan auttamisesta.
Eurooppa 16.2.2015 11:00
Ihmiset jättivät kukkia synagogan edustalle Kööpenhaminassa sunnuntaina 15. helmikuuta 2015. © AP / Lehtikuva

Tanskaa viikonloppuna järkyttäneet terrori-iskut alkoivat sunnuntai-iltana muistuttaa yhä enemmän tammikuussa Pariisissa toteutettuja veritekoja.

Tanskan turvallisuuspoliisin PET:n mukaan kaksi ihmistä murhannut mies oli 22-vuotias, väkivaltarikoksista tuomittu kööpenhaminalainen muslimi, joka oli juuri vapautunut vankilasta ja oli ”luultavasti inspiroitunut sotaisasta islamismista”.

Mies hyökkäsi lauantaina iltapäivällä kahvilaan, jossa oli puhumassa Mohamed-pilakuvista tunnettu ruotsalainen piirtäjä Lars Vilks. Iskussa sai surmansa elokuvaohjaaja Finn Nørgaard.

Sunnuntain vastaisena yönä mies surmasi kööpenhaminalaisen synagogan ulkopuolella juutalaisyhteisöön kuuluneen vartijan. Poliisi ampui hyökkääjän tulitaistelussa sunnuntaiaamuna.