Paineet Uefan niskassa kasvavat: Jalkapallon EM-kisojen siirtäminen aiheuttaisi jättitappiot

Koronavirus uhkaa jalkapallon EM-kisoja, jotka on tarkoitus järjestää kesäkuussa 12 eri maassa.

EU-maat
Teksti
Anni Keski-Heikkilä
Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Euroopassa on määrä pelata miesten jalkapallon EM-kisat kolmen kuukauden päästä, mutta koronaviruksen leviäminen uhkaa perua koko jättitapahtuman.

Kisat pitäisi järjestää kahdessatoista kaupungissa ympäri Eurooppaa. Myös moni suomalainen on hankkinut lippuja otteluihin, sillä Suomen on määrä pelata EM-kisoissa ensimmäistä kertaa koskaan.

Koko Euroopan laajuisten yleisötapahtumien perumisesta voivat päättää järjestäjämaat erikseen, yhdessä järjestäjien kanssa.

Euroopan unionilla ei ole toimivaltaa kieltää tapahtumien järjestämistä, jotta tauti ei leviäisi. Myöskään EU:n alaisella Euroopan tartuntatauti- ja valvontakeskuksella (ECDC) ei ole tätä valtaa.

Ruotsalaismedian mukaan keskusteluja tapahtumien perumisesta on kuitenkin käyty myös EU-komissiossa ja ECDC:ssä.

ECDC suosittelee tapahtumien perumista tartuntavaaran alueilla.

”Tämä on sama tilanne kuin ylipäätään tämän epidemian torjunnassa. Maat kuuntelevat ECDC:n ja kansainvälisen terveysjärjestön WHO:n suosituksia, mutta sieltä ei voi mitään määräystä tulla. Se jää kansalliselle tasolle”, sanoo terveysalan erityisasiantuntija Pasi Mustonen Suomen EU-edustustosta Brysselistä.

”On toki sanottava, että maat aika hyvin noudattavat näitä suosituksia.”

 

Kisat järjestävä Euroopan jalkapalloliitto Uefa saa päättää asiasta siis ilman, että EU:n jäsenvaltiot voivat vaikuttaa asiaan. Osa kisapaikoista myös sijaitsee EU:n ulkopuolella.

Valtaosa EU-maista on kuitenkin jo määrännyt suuria yleisötapahtumia peruttavaksi tai suosittanut niiden perumista. Esimerkiksi Alankomaissa on kielletty yli 100 henkilön kokoontumiset ja osissa Espanjaa ja Saksaa yli 1 000 henkilön tapahtumat.

Suomessa on kehotettu perumaan yli 500 henkilön yleisötapahtumat.

Uefa on tiedottanut, että se järjestää tiistaina 17. maaliskuuta kriisikokouksen, johon osallistuvat kaikkien 55 jäsenmaan jalkapalloliitot ja Euroopan seurajoukkueiden yhdistys. Ranskalaisen L’Equipe-lehden tietojen mukaan EM-kisat oltaisiin siirtämässä kesälle 2021.

 

Yhdysvaltalainen uutistoimisto AP kertoi 10. maaliskuuta, että Uefa oli käynyt keskusteluja järjestäjämaiden hallitusten kanssa, jotta maat suostuisivat kisojen järjestämiseen viruspandemiasta huolimatta. Kisojen peruminen tuottaisi Uefalle suurta taloudellista tappiota.

EM-kisat on erityistapaus, sillä kisojen järjestäminen eri puolilla maanosaa tarkoittaa valtavien yleisömassojen ja joukkueiden lentämistä ympäri Eurooppaa.

Järjestäjäkaupunkeja ovat Lontoo, Munchen, Rooma, Baku, Pietari, Bukarest, Amsterdam, Dublin, Bilbao, Kööpenhamina, Budapest ja Glasgow.

Uefa toimii WHO:lta saamiensa ohjeiden mukaan. Ainakin vielä Uefassa on AP:n mukaan ajateltu, että EM-ottelun järjestäminen on mahdollista, jos kaupungin terveydenhuoltojärjestelmä kestää sekä koronaviruspotilaiden hoitamisen että kymmenientuhansien fanien palveluista huolehtimisen.

Uutistoimiston mukaan on myös mahdollista, että otteluita siirretään pelattavaksi kaupungista toiseen. Kahdentoista kisakaupungin järjestelmä mahdollistaisi jouston.

 

ECDC:n koronaviruksen riskiarviossa suositellaan massakokoontumisten perumista alueilla, joilla virusta leviää.

Sen mukaan suuret yleisötapahtumat saattavat johtaa viruksen leviämiseen yhteisöön, jossa sitä ei vielä ole tai aiheuttaa viruksen tarttumista ja leviämistä.

Jalkapallon EM-kisojen lisäksi vaarassa olisivat Euroviisut. Euroviisut on määrä järjestää 12. toukokuuta Rotterdamissa Alankomaissa, missä suuret yleisötapahtumat on siis tällä hetkellä kielletty.

Pasi Mustosen mukaan ei ole mitään estettä, etteikö ECDC voisi ottaa kantaa myös yksittäisiin tapahtumiin, mutta hän ei usko tämän tapahtuvan pian.

Mustosen mukaan seuraavat viikot ovat ratkaisevia, kun seurataan, mihin tilanne Euroopassa kehittyy kesää kohti.

”On sanottu, että tämä tuskin on kahden kuukauden kuluttua ohi. Olettaisin, että huhtikuussa ollaan jo aika paljon viisaampia.”

 

EM-kisojen järjestäjämaissa koronatilanteet ovat tällä hetkellä erilaisia, mutta virus on jo kaikkialla.

Kisojen ensimmäinen peli Turkki-Italia on määrä pelata 12. kesäkuuta Roomassa, Italiassa. Maan koronavirustilanne on tällä hetkellä selvästi Euroopan vaikein. Italiassa koronavirukseen on sairastunut yli 12 000 henkilöä ja kuollut yli 800 ihmistä.

Seuraavana päivänä avausottelunsa pelaisi myös Suomi, joka kohtaisi Tanskan Kööpenhaminassa. Tanska on sulkenut maan koulut ja päiväkodit kahdeksi viikoksi, ja tanskalaisia kehotetaan välttämään yli sadan hengen kokoontumisia. Maassa on todettu yli 500 tartuntaa.

Kisamaista Espanjan ja Saksan tartuntamäärät ovat Italian jälkeen suurimmat. Espanjassa koronavirustartuntoja on todettu yli 2000 ja Saksassa yli 1500.

Toistaiseksi rauhallisinta olisi WHO:n kokoamien tietojen mukaan Venäjällä (34 raportoitua tapausta), Unkarissa (13) ja Azerbaidzhanissa (15). Esimerkiksi Venäjällä torjuntatoimet ovat kuitenkin olleet rajuja.