Paimenten pitää haista laumaltaan, paavi on opettanut – mutta nyt hän läimäytti ihailijaa kädelle

Paavi on vanha mies, joka ylireagoi hämmentävässä tilanteessa, sanoo kirkkohistorian yliopistonlehtori.

Julkaistu yli kolme vuotta sitten

Paavi Franciscuksen uusi vuosi alkoi julkisella anteeksipyynnöllä. Pahoittelun aihetta 83-vuotias paavi antoi uudenvuodenaattona, jolloin hän läimäytti naispuolista ihailijaansa kädelle Pietarinaukiolla Vatikaanissa.

Tapahtuma tallentui videolle, jota alettiin jakaa ahkerasti uutissivustoilla ja sosiaalisessa mediassa.

Hetkeä ennen läimäytystä paavi Franciscus tervehti turva-aidan takana olevaa väkijoukkoa. Kun paavi oli siirtymässä etäämmälle, joukon eturivissä seissyt nainen tarttui paavia tiukasti kädestä ja veti tämän luokseen.

Silmin nähden ärsyyntynyt paavi yritti irrottautua naisen otteesta ja läimäytti tätä kädelle.

Seuraavana päivänä paavi pyysi anteeksi antamaansa ”huonoa esimerkkiä” ja kertoi menettäneensä malttinsa.

 

Uudenvuodenaaton tapahtumien jälkeen sosiaalisessa mediassa alettiin jakaa toistakin videota paavista, jossa Franciscus estää hänen luokseen jonottavia ihmisiä suutelemasta kättään.

Pelkääkö paavi bakteereja ja kammoaako hän kosketusta tai onko hänellä jotain naisia vastaan?

Ei, sanoo kirkkohistorian yliopistonlehtori ja dosentti Mikko Ketola Helsingin yliopistosta. Ketola pitää läimäisyä poikkeuksellisena, sillä paavi on aiemmin julkisuudessa toiminut päinvastoin.

Hän varmasti tajusi reagoineensa liian voimakkaasti.”

Videot paavista väistelemässä ihmisten suukkoja ovat niin ikään Ketolalle tuttuja.

”Yksi selitys, joka on jäänyt mieleen on se, että paavi piti sitä epähygieenisenä, ei itsensa vaan suutelijoiden kannalta.”

Asemaansa nähden paavi on poikkeuksellisen paljon kontaktissa tavalliseen kansaan. Niin ei olisi pakko tehdä, Ketola sanoo.

”Jos olisi niin, että hän kammoaisi kontaktia ja haluaisi pysyä etäällä ihmisistä, hänellä olisi siihen kaikki mahdollisuudet. Hän voisi vain ajella paavimobiilillaan ja vilkutella sieltä, jolloin ei olisi mitään vaaraa koskea ketään.”

Ketolan mukaan paavi on tottunut ihmisten koskettamiseen ja siihen, että ihmiset haluavat koskettaa häntä.

 

Franciscus myös hankkiutuu tilanteisiin, joissa hän on kontaktissa ihmisiin. Pääsiäisenä paavi on pessyt vankien jalkoja vankilassa omin käsin, hän kättelee suurta määrää ihmisiä jatkuvasti erilaisissa tilaisuuksissa, halaa, ottaa selfieitä, aterioi mieluummin seurassa kuin yksin.

Paavi Franciscus on moittinut pappeja ja piispoja liian itsekkäästä ja oman aseman ympärillä pyörivästä elämäntavasta.

”Hän on käyttänyt mielestäni aika hyvää ilmausta siitä, että paimenten pitäisi haista laumaltaan.”

Paavi pyrkii myös elämään kuten opettaa. Kun hän työskenteli Argentiinassa arkkipiispana, hän asui omassa asunnossaan eikä arkkipiispan palatsissa ja käytti liikkumiseen julkisia kulkuvälineitä.

Argentiinalainen Jorge Mario Bergoglio valittiin paaviksi vuonna 2013.

Vatikaanissakaan Franciscus ei asu paavin Apostolisessa palatsissa, vaan Vatikaanin vierasmajasssa, jossa majoitetaan tavallisesti esimerkiksi piispoja. Tosin tuskin vierasmajakaan on ihan vaatimattomimmasta päästä, Ketola sanoo.

”Hän ei myöskään halua ajaa millään hienolla virkalimusiinilla, vaan kulkee Ford Fiestalla, tavallisella käyttöautolla, kun hän liikkuu Roomassa.”

 

Paavi myös kuuntelee Ketolan mukaan mielellään ihmisiä. Paavi saa paljon kirjeitä ja sähköposteja, ja Franciscuksen tiedetään lukevan niitä itse.

”Kun paavi Franciscus on lukenut kirjeen, joka on erityisesti koskettanut häntä, esimerkiksi jos joku on kertonut vaikeasta elämäntilanteesta, paavi on useamman kerran soittanut kirjeen kirjoittajalle tuosta vain, kysymättä apua sihteeriltään.”

Myös ylimielisyys naisia kohtaan on väärä johtopäätös paavin reaktiosta, Ketola sanoo.

”Hän on puhunut myös siitä, että naisilla pitäisi olla enemmän tehtäviä kirkon johtamisessa.”

Franciscus ei ole pitänyt yhtä tiuhaan esillä edeltäjilleen keskeisiä teemoja: seksuaalietiikkaa ja aborttia, joihin paavit ovat suhtautuneet tiukasti.

”Päinvastoin paavi on korostanut sitä, että nämä asiat ovat yksityisiä, ja ihmisten täytyy itse tehdä päätöksensä ja keskustella asioista oman pappinsa kanssa, ennemmin kuin toimia robottimaisesti sen mukaan, mitä kirkko opettaa.”

Paavi Fanciscusta pidetään uudistushenkisenä verrattuna edeltäjiinsä. Hän on paheksunut kirkon vallanpitäjien seksuaalirikoksia ja korostanut ihmisten vastuuta ilmastokriisistä.

”Hän on uudistusmielinen, mikä ei ole johtanut mihinkään opin muutoksiin, mutta hän painottaa erilaisia asioita kuin aikaisemmat paavit.”

 

Miksi paavi sitten huitaisi naista?

Ketola arvioi paavin päätyneen tekoonsa ilmeisimmistä syistä: jo iäkäs, 83-vuotias mies mitä luultavimmin hätkähti tai pelästyi, kun häneen tartuttiin yllättäen.

”Paavi on kuitenkin ihminen.”

Ketola muistuttaa, että väkijoukoissa voi olla aina ihmisiä, joilla on myös pahat aikomukset.

Paavi Benedictuksen XVI:n kimppuun käytiin jouluna 2009 kirkossa, kun jumalanpalvelus oli alkamassa. Kimppuun hyökänneen italialais-sveitsiläisen naisen onnistui kaataa paavi. Toukokuussa 1981 paavi Johannes Paavali II yritettiin murhata Vatikaanissa, kun turkkilainen mies ampui häntä.

Ketola on kätellyt paavia vuonna 2018 järjestetyssä tieteellisessä seminaarissa Vatikaanissa.

”Minulle jäi sellainen vaikutelma, että hän oli hyvin sydämellinen. Hän ei ottanut ihmisiä kuin liukuhihnalta ja kätellyt miten sattuu. Hän katsoi silmiin ja kuunteli, jos joku halusi sanoa jotakin.”

Ketola kertoi terveiset tyttäreltään, joka oli pitänyt paavin ilmastotviiteistä. Paavi vastasi siihen hymyilemällä.