Orbán otti hallintaansa myös Unkarin teatterit – ”Ahdistelijateatterit kinuavat hallitukselta rahaa”

Hallinnon tarkoituksena oli kaapata koko kulttuurielämä hallituksen valvontaan. Protestien vuoksi se joutui kuitenkin pehmentämään lakiesitystään.
Eurooppa 12.12.2019 12:00
Mielenosoittajat vastustivat pääministeri Viktor Orbánin kulttuuripolitiikkaa Budapestissä 9. joulukuuta 2019.
Mielenosoittajat vastustivat pääministeri Viktor Orbánin kulttuuripolitiikkaa Budapestissä 9. joulukuuta 2019. © Attila Kisbenedek / AFP / Lehtikuva

Samanaikaisesti kun EU kovisteli Unkaria sen oikeusvaltio-ongelmista Brysselissä, maan parlamentti sääti lain, joka siirtää kulttuurilaitokset nykyistä tiukempaan poliittiseen ohjaukseen.

Uusi kulttuurilaki koskee esimerkiksi kaupunkien ja kuntien ylläpitämiä teattereita, jotka ovat hyvin riippuvaisia valtiontuesta. Lain mukaan valtiolla on oikeus puuttua teattereiden hallintoon ja johtajanimityksiin, jos teatterit haluavat säilyttää nykyisen rahoituksensa.

Käytännössä uudistus tarkoittaa sitä, että valtionapua saavien teattereiden on suostuttava yhteishallintoon valtion kanssa. Täydellisen itsenäisyytensä teatterit säilyttävät vain siinä tapauksessa, että ne rahoittavat toimintansa itse.

Lain mukaan suuret kulttuuria koskevat linjaukset tekee vastedes kansallinen kulttuurineuvosto. Sen jäsenet valitaan ”kulttuuristrategisesti” tärkeiden laitosten, esimerkiksi Valtionoopperan ja Unkarilaisuuden tutkimusinstituutin johtajistosta. Neuvoston päällikön nimittää hallitus.